31.1. – 6.2.2023
Olimme varanneet paikat minibussiin, jonka piti tulla hakemaan meitä Puerto Princesan asunnoltamme klo 11:00. Suhtauduimme tähän lupaukseen hieman epäilevästi, sillä täällä näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että jotain perutaan, tai se on ainakin mainittavasti myöhässä. Saimme kuitenkin vielä lupaavan tekstiviestinkin ko. firmalta, että meidän pitää olla valmiina odottamassa 15min ennen sovittua aikaa. Saapastelimme siis residenssimme porteille odottelemaan.
Kello tuli yksitoista, ei autoa. Varttia myöhemmin ei vieläkään mitään. Puoli kaksitoista Marko käveli takaisin asunnollemme, käyttämään paikan wifiä, jotta näkisi, oliko firmasta oltu meihin kenties yhteydessä kyytiimme liittyen. No ei ollut tullut viestin viestiä. Sitten olikin Jaanan vuoro saapastella takaisin asunnolle soittamaan whatsapp-puhelua firman numeroon ja tiedustelemaan, mikä on homman nimi. Sieltä vastasikin nainen, joka sanoi soittavansa kuskille, joka odotteli lentokentällä jotakin asiakasta, joka oli myöhässä. Hän kysyi vielä, missä asuimme. Kerroimme asuntokompleksimme nimen, mutta langan toisessa päässä oleva nainen ei tiennyt, missä se oli. Hän kysyi tarkkaa osoitetta. No sitähän Jaanalla ei sitten taas puolestaan ollut. Puhelu päättyi naisen sanoihin ”Can I talk to someone, who understands our conversation?”.
No, Jaana saapasteli takaisin portille ja antoi numeron vartijalle, ja pyysi tätä soittamaan naiselle. Ystävällinen vartija pirautti puhelun, ja sen päätyttyä hän sanoi, että meitä tullaan hakemaan ihan pian. Pian taitaa tarkoittaa täällä jotakin muuta kuin Suomessa, sillä minibussi kaartoi paikalle hieman yhden jälkeen.
Kyytimme palasi takaisin lentokentälle. Meidän piti kuulemma odotella vartti tätä toista asiakasta, ja sitten pääsisimme matkaan. Asiakasta ei koskaan saapunut, ja vähän kahden jälkeen starttasimme jälleen. Pääsimmekin jo kaupungin pohjoispuolelle asti, kun kuski kaarsi taas tien sivuun, ja ilmoitti, että hän järjestää meille pienemmän auton, koska hänen ei kannata kuskata pelkästään meitä El Nidoon saakka. Taas odottelimme parikymmentä minuuttia, mutta mitään ei tapahtunut. Marko oli jo lähdössä sanomaan kuskille, että me kyllä maksamme puuttuvan summan, jotta päästään matkaan, mutta sitten yhtäkkiä kuski olikin sitä mieltä, että jatkammekin matkaa hänen kyydissään.
Ajelimme hetken verran, ja sitten pysähdyimme jälleen. Tällä kertaa ottamaan kyytiin tienposkessa kyytiä odottavia paikallisia. Lopulta automme oli täynnä, ja lähdimme oikeasti liikkeelle, vain noin 3,5h myöhässä. Perille El Nidoon saavuimme vasta joskus puolen seitsemän aikaan, joten oli jo ihan pimeää. Asetuimme taloksi jälleen Airbnb:n kautta vuokraamaamme asuntoon, ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Tämän matkaepisodimme aikana kun emme olleet tehneet lounaspysähdystä, vaikka sellainen meille oli alun perin luvattu. Onneksi repussa oli ollut mukana muutama omena, suolakeksejä, sipsejä sekä karkkeja, joten niillä lapset pysyivät tyytyväisinä koko matkan ajan.
Ensimmäinen päivä El Nidossa meni lähinnä käytännön asioiden hoitamiseen. Varasimme itsellemme island hopping –reissun, kävimme paikallisessa supermarketissa ruokaostoksilla (ei muuten mikään supervalikoima ruokatavaran suhteen), teimme kouluhommia ja lopulta ehdimme myös läheiselle rannalle loppuiltapäiväksi. Siellä lapset rakensivat ison hiekkalinnan, jonka paikalliset kulkukoirat ottivat lopulta omakseen. (Kyllä, toinen koirista nosti koipea linnaa vasten valtauksen merkiksi ja käpertyi sitten sinne tyytyväisenä nukkumaan.) Siellä oli varmasti niiden mukava makoilla viileässä hiekassa.
Island hopping –reissuamme varten kävelimme aamulla toimistolle, josta olimme sen varanneet. Olimme varanneet reissun A, koska tuuliolosuhteiden vuoksi reissua C ei voinut tehdä. Näin meille oli siis kerrottu edellisenä päivänä. Kävelimme reissun vetäjän kanssa rantaan odottelemaan kyytiämme, kun yhtäkkiä toimiston virkailija tuli sanomaan meille, että reissu C voidaankin toteuttaa, ja voisimme vaihtaa halutessamme siihen. Toki tartuimme tarjoukseen, sillä tällä reissulla oli kuulemma parhaat snorklauspaikat. Siirryimmekin siis jonosta toiseen, ja kohti paattia.
Koska vene ei päässyt aivan rantaan asti, meidät kuljetettiin pienillä kanooteilla rannasta veneelle. Pian sen jälkeen lähdimmekin liikkeelle. Reissun aikana pysähdyimme viidellä saarella. Ensimmäinen pysähdys oli laguunissa, jossa oli mahdollista vuokrata kanootti 300 peson (5€) hintaan. Marko ja lapset lähtivät melomaan Jaanan toimiessa hovivalokuvaajana.
Kun teimme lähtöä kohti seuraavaa pysähdystä, veneen moottori pysähtyi yhtäkkiä. Ensin miehistö mietiskeli hetken, ja avasi sitten veneen kannella olevan lattialuukun. Sieltä tulvahtikin ilmoille savua, ja muutama tulenlieskakin siellä loimotti. Silloin miehistöönkin tuli vähän enemmän vauhtia, ja he heittivät merestä vettä moottorin päälle sammuttaakseen tulen. Se sammuikin nopeasti, mutta tässä vaiheessa Ronja oli tietenkin jo aivan varma, että koko vene vähintään räjähtää kohta. Hetki meni neitoa tyynnytellessä, mutta kyllä hän siitä sitten lopulta tokeni, kun huomasi, että kukaan muukaan ei panikoinut, ja miehistö vain naureskeli kannen alla puuhatessaan savuavan koneen kanssa.
Meille sanottiin, että korjaukseen menee hetki, mutta lopulta kävi niin, että konetta ei saatu kuntoon. Ettemme olisi vain ajelehtineet saarten välissä merivirtojen mukana, meidät otti hinaukseen toinen saman firman vene, ja siirryimme rannalle, jossa meille tarjoiltiin grillilounas. Ennen lounasta ja lounaan jälkeen oli mahdollista myös snorklailla. Se oli meidän kaikkien mielestä tosi mukavaa puuhaa. Molemmat lapsetkin jaksoivat hienosti snorklailla pitkän aikaa. Taas yksi liikuntatunti yhdistettynä ympäristöoppiin suoritettu!
Tämän reilun tunnin mittaisen pysähdyksen aikana miehistökin sai veneemme moottorin taas kuntoon, ja jatkoimme matkaa seuraavalle saarelle. Se oli nimeltään Helikopterisaari, koska muistutti profiililtaan etäisesti helikopteria. Tämä pysähdys jäi aika lyhyeksi, sillä moottorin korjaamiseen oli kulunut aika reilusti aikaa.
Neljäs pysähdys oli paikassa nimeltä ”Hidden beach”. Se oli nimensä mukaisesti piilossa, joten veneellämme sinne ei päässyt. Niinpä hyppäsimme veteen, ja aloitimme uintireissun kohti matalaa laguunia, jossa ranta sijaitsi. Siellä snorklatessamme näimme mm. vuokkokaloja ja pienen riuttahain. Molemmat lapset yllättivät taas uintitaidollaan, sillä polskuttelivat tosi sitkeästi rannalle ja takaisin, vaikka matka ei ollut ihan lyhyt ja aallokkoakin jonkin verran. Toki he käyttivät vielä lisävarustuksena pelastusliivejä, kun lähtivät uimaan vähän pidempää matkaa. Mutta yhtä kaikki meidän lapsukaiset eivät olleet ne, joita yksi miehistön jäsen sai hinata perässään kuin tukkilauttaa, jotta he pääsivät takaisin veneelle asti. Ilmeisesti nämä viisi matkakumppaniamme eivät olleet niitä vahvimpia uimareita…
Olimme jälleen jatkamassa matkaa, kun meille kerrottiin, että nyt veneestä loppui öljy. Ilmeisesti aikaisemmasta konerikosta ja varsin luovasta korjaustavasta johtuen veneeseen oli tullut öljyvuoto. Niinpä pääsimme taas hinattaviksi. Koska tällä kertaa rikkinäiseen moottoriin ei liittynyt savua tai tulta, otti Ronjakin tämän tilanteen jo ihan rauhallisesti. Lopulta koko rikkinäisen veneen matkustajaporukka siirrettiin lennosta meitä hinaavaan paattiin, ja pääsimme istumaan vähän mukavammin isomman veneen kannelle. Tämä vene vei meidät vielä isommalle koralliriutalle, joka oli myös samalla huomattavasti syvempi kuin aikaisemmat. Myös täällä oli melko tuulista, joten lapset hyppäsivät mereen pelastusliivit päällä. Jälleen näimme paljon erilaisia kaloja, ja korallikin oli paljon paremmassa kunnossa kuin aikaisemmissa paikoissa.
Illalla meidän vuokraemäntämme piipahti kylässä. Hän on ruotsalainen Lina, joka on muuttanut tänne parikymmentä vuotta sitten. Häneltä saimmekin paljon hyviä vinkkejä Filippiineillä olomme ajaksi. Hänen suosituksestaan poikkesimme illalla myös päivälliselle kreikkalaiseen ravintolaan, jota pyöritti hänen ystävänsä. Ei Lina turhaan paikkaa kehunut, ruoka oli todella hyvää!
Toinen island hopping –retkemme sujui ilman suurempia kommelluksia. Tällä kertaa olimme liikkeellä astetta suuremmalla veneellä. Se olikin ihan hyvä juttu, sillä tänä päivänä tuuli huomattavasti enemmän, kuin edellisenä päivänä, joten kyyti oli ajoittain hieman pomppuista. Onneksi tällä reissulla ei tarvinnut lähteä snorklaamaan suoraan veneestä, kuin vain yhden ainoan kerran, sillä kovassa aallokossa uiminen takaisin veneelle on rankkaa aikuisillekin, lapsista nyt puhumattakaan. Sitkeästi meidän pikkusilakat kuitenkin jaksoivat polskutella veneelle vasta-aallokkoon riuttasnorklauksen päätteeksi.
Tälläkin reissulla vuokrasimme yhdellä pysähdyspaikalla kanootin. Tällä kertaa otimme astetta isomman menopelin, joten pääsimme kaikki yhdessä melomaan. Vaikka olimme hankkineet puhelimillemme suojapussit, emme luottaneet niiden vedenpitävyyteen niin paljon, että olisimme ottaneet puhelimia melontareissulle mukaan. Monet muut turistit kyllä tuntuivat kuskaavan puhelimia mukanaan ja ottivat paljon kuvia, mutta me tyydyimme tallentamaan nämä maisemat ainoastaan mieleemme.
Snorklauksesta päällimmäisinä jäivät mieleen mm. papukaijakalat, sarvikalat ja pallokala, sekä valtavat pikkukalojen parvet, joiden seassa uiskentelimme. Merenpinnan alla on kyllä ihmeellinen maailma!
Seuraavana päivänä jatkoimme taas matkaa. Tilaamamme kyyti kohti merenrantahotelli Astoriaa saapui hämmästykseksemme etuajassa. Tai meitä tuli siis hakemaan auton kuljettaja kolmipyöräisen kyydissä, koska pikkubussit eivät saa kuulemma tulla kaupungin kapeille kaduille. Hyppäsimme siis kahteen kolmipyöräiseen taksiin, sillä yhteen emme olisi tavaroinemme mahtuneet. Niillä pääsimme auton kyytiin, ja se käynnistettiinkin jo lupaavasti. Sitten kuski ilmoitti, että meidän pitäisi odottaa vartin verran, kun hän käy hakemassa vielä toiset asiakkaat keskustasta. No, eipä siinä auttanut muu, kuin jäädä odottamaan. Noin vartin päästä kuski tosiaan palasi takaisin, ja lähdimme liikkeelle loppujen lopuksi vain noin puolisen tuntia myöhässä….mutta väärään suuntaan. Ihmettelimme hieman, kun ajoimme meidän asuntomme ohi. Sinne siis olisi saanutkin ajaa myös pikkubussilla, vaikka meille muuta väitettiin.
Köröttelimme parikymmentä minuuttia päinvastaiseen suuntaan, jonne olimme itse siis menossa, koska kävimme jostain puskasta noukkimassa kyytiin muutaman matkalaisen lisää. Sitten palasimme takaisin, ja ajoimme jälleen asuntomme ohi. Tässä vaiheessa kello oli kymmenen. Kaiken järjen mukaan meidät olisi voinut siis ottaa kyytiin viimeisenä kello kymmenen, eikä ensimmäisenä kello yhdeksän. Mutta logiikka ei tunnu olevan täällä aina se vahvin osaamisalue. Luulimme jo päässeemme oikeasti liikkeelle, mutta ei. Vielä oli edessä yksi stoppi, olihan autossa vielä pari paikkaa tyhjänä. Paikallisen McDonald’sin edestä piti noukkia kyytiin vielä pari matkustajaa. Heitä piti myös odottaa jonkin aikaa, kuten asiaan näyttää täällä kuuluvan. Lopulta pääsimme liikkeelle ihan oikeasti vain 1,5h myöhässä. Se oli paljon parempi suoritus, kuin edellisellä kerralla.
Tällä kertaa matkaan kuului myös lyhyt pysähdys paikallisessa puolenmatkankrouvissa. Sieltä emme kyllä uskaltaneet ruokaa ostaa, sillä annokset olivat valmiina myyntitiskillä, ja näytti siltä, että kylmäketju oli saattanut katketa jo muutamaankin kertaan. Niinpä ostimmekin vain jäätelöt, ja jatkoimme matkaa.
Resorttimme Astoria yllätti iloisesti. Se on kyllä ehdottomasti hienoin majapaikka, minkä olemme täällä Filippiineillä tähän mennessä nähneet. Sisäänkirjautumisen yhteydessä meille tuotiin kaulakorut, tervetuliaisjuomat ja pullat. Myös neljän hengen huoneemme oli todella viihtyisä. Huoneen hintaan kuului myös sisäänpääsy hotellin omaan vesipuistoon, jonne olimme menossa seuraavana päivänä. Koska viime päivät olimme puljanneet suolaisessa merivedessä, oli mukava päästä vaihteeksi ihan tavalliseen uima-altaaseen.
Illalla hotellin buffet-illallisen aikana ruokailijoita viihdyttivät eri esiintyjät. Viimeisenä ohjelmanumerona oli tulishow. Esiintyjät olivat todella taitavia! Esityksen jälkeen lapset pääsivät vielä yhteiskuvaan ja videoihin esiintyjien kanssa. Varsinkin Ronjaa huolestutti, syttyisivätkö hänen hiuksensa kenties palamaan. Eivät syttyneet. Risto näppäränä poikana selitti, että esiintyjät olivat varmasti harjoitelleet monta kertaa nukeilla, ennen kuin ryhtyivät tekemään tulitemppujaan oikeiden ihmisten kanssa. Esiintyjät halusivat kuvata videot lapsista itse, joten siksi ne on kuvattu niin, että ne pitää ainakin tietokoneella katsellessa avata uuteen ikkunaan, jotta ne näkyvät kunnolla. Ilmesesti ajatuksena oli saada aikaan tik tok-videon tyyppinen tuotos, mutta eihän meillä sellaisia tilejä ole.
Ainoa kokonainen päivä vierähtikin vesipuistossa. Vaikka oli viikonloppu, paikka oli käytännössä lähes tyhjä. Se oli tietysti vain pelkästään hyvä asia meidän kannaltamme, kun ei tarvinnut jonotella vesiliukumäkiin, tai ajella romurallia puiston ympäri kiertävässä keinotekoisessa joessa.
Briefly in English:
We had booked a van that was supposed to pick us up from our apartment in Puerto Princesa at 11:00. Since there had been so many cancellations and delays during our stay here, we were somewhat sceptical concerning our transport. We did get a very promising text where it said we need to be ready at 10:45. So we were, but the transport wasn’t. Around 11:30 Marko went back to the apartment to use the Wi-Fi there to see if there were any messages from the company that was supposed to take us to El Nido. There wasn’t. So we waited a bit longer. Then it was Jaana’s turn to go back to the apartment to use Whatsapp to call the company. After a short discussion she was told that the van is waiting for another customer at the airport, but it would come to pick us up. They wanted to have the exact address, but Jaana didn’t have that. Only the name of the gated community we were living in. So the lady asked to talk to a local, “a person that understands our conversation”, so Jaana went back to the gate and asked one of the guards there to call the company. After that call we were told again, that the van would pick us up soon. Well, it was a Filipino “soon”, because the van finally arrived a bit after one o’clock.
We started our journey, but the first stop was at the airport. We were told that we needed to wait for that other passenger for fifteen minutes or so. That other passenger never showed up, so we took off a bit after two, only to stop outside the town again. This time the reason was, that it was too expensive to take us there on a van, because it was almost empty. The driver said that he’ll arrange another transport to El Nido for us. So we waited again. We were already going to hop out of the car and tell to the driver that we’ll pay the missing money just to get us going, but then he changed his mind again and we took off. Only to stop after 30min or so to pick up some local passengers to fill up the car. This happened several times during the trip. Because of that and due to the fact that we started about 3,5 hours later than planned, we arrived in El Nido after dark.
Since we hadn’t had anything to eat since breakfast, the first thing we did after checking in, was to search for dinner. We had planned to go to the local supermarket too, but it had closed just before we tried to get in.
We spent the first day in El Nido merely by organising things: buying groceries (not much on offer here, I can tell you that!), booking an island hopping tour and doing school stuff. We did have time to go to the local beach too. There the kids built a big sand castle and two stray dogs moved in right away. It was probably nice to lie in the wet and cool sand.
The previous day when booking the island hopping tour we had been told that we can’t do tour C, because of the wind conditions. We would have wanted to book that one because it apparently covers the best snorkelling spots. But since we couldn’t, we booked tour A instead. We went to the beach to get into the boat, and there the guy from the office comes to us and tells that we can do tour C after all, so we changed group and took a short canoe ride to our boat.
The first stop was for canoeing and swimming. Marko and the kids rented a canoe for 300 pesos (5€) and Jaana stayed on the boat to take pictures. The spot was beautiful and the steep cliffs were enormous. Really worth a stop. That stop ended to be longer than expected, because suddenly right after we took off to go to the next destination, the engine stopped. At first the crew seemed to act very slowly, but when they opened the hatch where the engine was, they got a move on. There was smoke and flames coming out of the hatch, so they acted pretty quickly and poured some water on the flames. The fire died very quickly, but at this point Ronja was sure that the whole boat is going to explode and that’s the end of the trip. It took a while to calm her down, but eventually she did when she saw the crew mainly laughing when they were trying to fix the engine.
They didn’t manage to fix the engine, so we ended up being towed by another boat to the next island where we had our lunch. While we were eating and snorkelling the crew managed to fix our boat, so we could continue on our own. We went to Helicopter island next. It was a very brief stop, because we had lost some time when the engine was being fixed.
The fourth stop was at the “Hidden Beach”. It was really hidden and in such a shallow water that our boat couldn’t go there. So it stopped bit further away, and we had to snorkel our way to the beach. Here we saw some baby sharks and Clown fish (“Nemo”) among other colourful fish. The kids surprised us by swimming for such a long time in windy conditions. They were wearing life vests to help them float even better, but nevertheless they weren’t the ones that ended up being towed back to the boat by the crew members. Those five other passengers on the boat apparently weren’t very good swimmers at all, because this towing operation repeated itself at every stop we made.
When we were taking off from the beach, we were told that we were out of oil. So we needed again another boat to tow us back to the town. On the way we stopped one more time for snorkelling. This time the coral reef was larger, but also much deeper than the previous ones. Again our kids hopped to the sea and started exploring the reef in slightly windy conditions. And again they made their way back to the boat on their own unlike those five passengers that one of the crew members saved from the sea, again.
Eventually we made it back to town. Just as we arrived home, our landlady popped in for a visit. She’s a Swedish woman, who has lived here for 20 years. She gave us a lot of tips what to do and where to go in the Philippines. Based on her recommendation we ended up eating in a Greek restaurant by the beach. The food was delicious!
The next day the island hopping tour went without any big surprises. It was a very windy day, so it was a good thing that we had a bigger boat this time. Also during this trip we had to start snorkelling straight from the boat only once. It was a good thing too, because swimming back to the boat against the big waves is tiring. Nevertheless our kids managed to swim back to the boat without bigger problems.
During this trip we also rented a kayak. This time we took a bigger one, so we all could go together. We went in to this little lagoon, which was super pretty. Even though we had bought water proof pouches for our phones, we didn’t want to take them with us to the lagoon. Many other tourists were apparently convinced that these sealed pouches work well enough, because they took a lot of pictures there.
Snorkelling was good on this trip too. The highlights were Moorish Idols, parrotfish and pufferfish. Underwater world is truly beautiful!
To our big surprise the van driver came to pick us up few minutes before the scheduled time. He told us that we need to get a tricycle to the bus terminal, because the buses and vans aren’t allowed to drive into the city. So we hopped on trikes and drove to the terminal. There the driver started the car, and…told us to wait for about 15 minutes, because he has to pick up some other passengers too. So we waited. He did come back in fifteen minutes, like he said, and we took off only 30min late from the schedule. But we took off to the wrong direction!!! On the way to pick up some other passengers from some really remote place, we passed our apartment. So the driver could have picked us up from there after all. Finally when we had these three people in the van too, we turned around and started to go to the right direction. We passed our apartment (again) and stopped (again) after four kilometres to pick some more passengers up. Like always, we needed to wait for these passengers too, so eventually when we actually started our journey, we did it only 1,5 h late. That was a big improvement compared to the previous ride to El Nido!
Our resort Astoria was a very positive surprise. It is definitely the nicest place we have seen in the Philippines so far. Since the last days we have been swimming only in the salty water, it was great to dip into a pool for a change. In the evening during the dinner there was a show to entertain the guests. The last number was a fire show, which was great. After the show there was a possibility to take videos together with the performers. The kids went to do that, even though Ronja was slightly worried about her hair being set on fire. Fortunately that did not happen. Risto was convinced that the performers had practised their tricks with dummies first before doing them with real people.
The next day we spent mainly in the water park. Even though it was weekend, the park was almost empty. It was only a positive thing, because now we didn’t have to wait to get into the slides, and we had the “river” going around the park almost all to ourselves.
Liukumäki oli paras.
Tulishow oli hieno.
Oli hyvät unet.
Mitä oli se juoma joka joitte Riston kanssa?
Kyllä tuolla kärsivällisyys kasvaa, mutta elämykset ja maisemat korvaavat odotustuokiot.
Ateriakuvista voi päätellä, että kalaruoka on herkkua ja hedelmiä piisaa!
Seuraavia seikkailukertomuksia odotellen
äitiliini