Perjantai 18.10.2024
Yhteenveto:
Trekkaus Yak Karkha – High Camp
Aloitus: 08:10, 4050m
Päätös: 13:45, 4800m
Sää: Puolipilvistä, ajoittain tuulista, pitkät housut ja kuoritakki
Juoma: 2 L
Kulut: 400 (kokis lounaspaikalla)
Tänään oli tarkoitus lähestyä Thorong La -solaa ja valmistautua sen ylittämiseen. Kävelisimme ensiksi 4450 metrin korkeudessa sijaitsevaan Thorong Phediin lounaalle ja päättäisimme siellä porukan voinnin perusteella jäämmekö sinne vai jatkaisimmeko High Campiin asti. Matka Thorong Phediin oli kohtalaisen pitkä ja saavuimme sinne vasta 11:30. Koska kaikki olivat hyvässä kunnossa, saatoimme jatkaa matkaa High Campiin 350 metriä korkeammalle. Vaikka High Campia ei voinut nähdä Thorong Phedistä, se sijaitsi melko lailla suoraan Thorong Phedin yläpuolella. Osuus oli pelkkää ylämäkeä, mutta se ei onneksi kestänyt kuin reilun tunnin.
High Camp on karu paikka. Se on itse asissa yllättävän suuri ja koostuu useammasta rakennuksesta. Huoneissa ei ollut kirjaimellisesti mitään muuta kuin sängyt ja paksut peitot. Sähköä ei ollut. Valoja ei ollut, eli kuuden jälkeen huoneessa sai operoida otsalamppujen avulla. Lämmitystäkään ei ollut, kuten ei missään muuallakaan, mutta 4800 metrin korkeudessa se tarkoitti sitä, että huoneessa oli todella kylmä. Suuressa ruokalarakennuksessakaan ei ollut sähköä tarjolla, joten mitään ei pystynyt lataamaan missään. Onneksi ruokalassa oli kamiina, joten siellä oli lämmin syödä päivällistä. Amrit kysyi tilaisiko hän minulle ponikyydin seuraavalle päivälle, mutta oloni oli varsin hyvä joten kieltäydyin tarjouksesta. Itse asiassa leikimme Amritin happisaturaatiomittarilla ja sain yllättävänkin hyvän tuloksen eli 89, joka oli parempi kuin Heikillä tai Pudella.
Lauantai 19.10.2024
Yhteenveto:
Trekkaus High Camp – Thorong La – Muktinath
Aloitus: 04:30, 4800m
Thorong La: 07:20, 5416m
Päätös: 14:00, 3700m
Sää: Yöllä reilu pakkanen, ajoittain tuulista, päivällä aurinkoista, pitkät housut, pitkät alushousut, Brynje, untuvatakki, lasketteluhanskat, pipo
Juoma: 2 L
Kulut: 300 (energiajuoma lounaspaikalla), 1000 (kokis, energiajuoma, Khurkha-rommi minimarketista), 2500 (juomat Amritin ja kantajien kanssa)
Herätys oli kirjaimellisesti keskellä yötä eli 03:15. Huoneessa ei ollut ns. taskulämmintä vaan ikkunat olivat tukevasti huurteessa. Tavarat oli pakkailtu melko lailla valmiiksi jo ennen nukkumaanmenoa. Tällä kertaa varustekassin sai helposti kiinni, koska käytössä olivat ensimmäistä kertaa järeämmät vaelluskengät sekä untuvatakki. Makuupussin ohella ne ovatkin suurimmat yksittäiset tilanviejät varustekassissa, joten niiden käyttöönotto vapautti reilusti tilaa. Tänään oli päivä, jolloin halusin minimoida päivärepun painoa, joten pakkasin kaikki laturit ja pääosan hygienialaukun sisällöstäkin varustekassiin. Päivärepussa kulki edelleen tietokone sekä erillinen kamera. Lisäksi tuli tietenkin juomat, pähkinät sekä tuulitakki alamäkeä varten, kun lämpötila nousi niin että untuvatakki alkoi olemaan liikaa.
Koska herätyksen jälkeen ei tarvinnut pakata juuri muuta kuin sisäpussi ja sekalaista pikkusälää, olimme hyvissä ajoin ruokasalissa valmiina aamiaiselle. Pian saimmekin eteemme normiksi muodostuneen aamiaisemme: kaikille kaurapuuro omenaviipaleilla, kaksi lautasellista kananmunia (2kpl per lautanen) sekä teetä.
Pääsimme liikkeelle suunnitellusti 04:30 otsalamppujen valossa. Olimme nähneet pienen pätkän reitin alusta näköalakukkulalta, mutta sen jälkeen reitti painui kumpuilevan maaston taakse piiloon. Pimeässä tarpoessa emme tietenkään saaneet mitään kummoista kokonaiskuvaa reitistä, mutta ylöspäin se ainakin vei koko ajan. Kuten aiemmin, aurinko alkoi kajastamaan vuorien takaa viiden jälkeen ja hieman ennen kuutta pystyimme tekemään matkaa ilman otsalamppuja. Mutta toisin kuin edellisellä yölähdöllä Tilicho-järvelle, lämmittävää suoraa auringonpaistetta sai odottaa vielä lähestulkoon tunnin verran. On vaikea sanoa paljonko pakkasta oli, mutta se oli oletettavasti jossain vajaan kymmenen asteen tietämillä. Se ei sinänsä ole suomalaisin silmin juuri mitään, mutta viidessä tonnissa vartalon lämmöntuotto ei ole enää ihan priimakunnossa, joten täysi sotisopa pitkine kalsareineen, untuvatakkeineen ja lasketteluhanskoineen oli täysin välttämätön. Runsaasta vaatetuksesta huolimatta toinen peukalo oli ainakin ihan kohmeessa ja jotakuinkin turta.
Seitsemän aikoihin aurinko alkoi lämmittämään. Minulta oli juomapussin letkukin jäätynyt, joten letkusta ei virrannut enää mitään. Itse pussin sisältö ei ollut jäätynyt, joten olisin voinut kaataa juomat Nalgene-pulloon, mutta eipä kiinnostanut. Ajattelin, että letku sulaa pikaisesti kun lähdemme alaspäin, koska aurinkokin paistoi jo. Jälkiviisaana voi todeta, että sulihan se mutta ei todellakaan pikaisesti.
Kumpuilevan maaston takia reittiä ei nähnyt missään vaiheessa kovin pitkälle eteenpäin. Joka kerta kun sai taaperrettua yhden ylämäen ylös, nurkan takaa paljastui uusi samanlainen ylämäkiosuus. Tätä jatkui todella pitkään. Jossain vaiheessa Amrit kuitenkin sanoi, että matkaa olisi jäljellä noin puoli tuntia. Tässä vaiheessa kaikki alkoivat olla jo aika puhki, ja mielessä pyöri voimakkaasti kysymys: onko kyseessä eurooppalainen puoli tuntia vai nepalilainen puoli tuntia. Yhtäkkiä näimme kuitenkin kantajamme, jotka tulivat mäkeä alas ilman kantamuksia. Siinä kohtaa tiesimme, että meidän olisi pakko olla lähellä. Kantajat tarjoutuivat ottamaan päiväreppumme, mutta sen verran meillä oli vielä ylpeyttä jäljellä ettemme sentään niitä heille antaneet. Taapersimme yhdessä viimeisen vartin. Solan teemaja, rukousnauhat ja suuri kyltti tulivat näkyviin vasta siinä vaiheessa kun ne olivat lähestulkoon nenän edessä. Juuri ennen kuin pääsimme perille, yksi ponikyytiläinen ohitti meidät vielä. Me selvisimme ilman.
Solassa oli hämmästyttävästi teemaja. Nyt olisi kelvannut kamala Red Bullin thai-versio tai vaikkapa joitain päiviä sitten ostamani Red Rhino, mutta tämä teemaja oli kirjaimellisesti teemaja. Jälkeenpäin kuin asiaa ajattelee, niin miten heillä nyt kokiksia tai muita vastaavia juomia olisi voinut ollakkaan myynnissä kun ne olisivat kaikki olleet umpijäässä. Se, miten teemajan kaveri saattoi olla solassa aamunsarasteessa jäi hieman mysteeriksi. High Campista on hirmu pitkä matka, joten ei hän sieltäkään voi joka aamuyö kiivetä solaan, ja solan toisella puolella odotti 1700 korkeusmetrin mäki Muktinathiin, joten ‘työmatka’ sieltä käsin oli myös täysi mahdottomuus. Ehkä hän ratsasti ajoittain High Campin ja solan välillä. Mutta on se synkkää, jos hän vietti useita päiviä putkeen solassa myydäkseen muutamia pilkkahintaisia teekuppeja solaan raahautuville trekkaajille.
Vietimme solassa ehkä puolisen tuntia ottamalla maisemakuvia ja ryhmäkuvia kyltin edessä. Yllätys yllätys, kyltin eteen poseeraamiseen oli tunkua, joten se ei hoitunut ihan muutamassa minuutissa.
Solan jälkeen alkoi holtiton alamäki 3700 metrin korkeudessa sijaitsevaan Muktinathiin. Teoriassa se kuullosti aivan mahtavalta. Enemmän happea ja lämpöä joka askeleella alaspäin. Todellisuudessa 1700 korkeusmetrin laskeutuminen tarkoitti ainakin viiden kilometrin tarpomista melkoisen jyrkässä ja kivikkoisessa alamäessä. Eikä kestänyt kauaakaan kun tuli iso hätäkin, mutta posliinipyttyjen esiintymistiheydessä oli paljon toivomisen varaa. Ei muuta kuin torttu (= lörö) rinteeseen ja kivistä kaunis keko päälle. Meillä kesti kolme tuntia päästä lounaspaikalle, josta oli vielä yksi tunti lisää alamäkeä Muktinathiin. Varpaat tekivät itsensä erittäin tiettäväksi.
Ennen varsinaista Muktinathin kylää saavuimme suurelle hindutemppelialueelle. Kulttuurikierros kahdeksan erittäin raskaan tunnin jälkeen onkin tosi optimaalinen ratkaisu, mutta toisaalta oli satavarmaa ettemme olisi myöhemmin enää erikseen nousseet Muktinathista temppelialueelle. Temppelirakennuksen jälkeen tupsahdimme eräänlaiselle uima-allasalueelle, jossa paikalliset kylpivät innokkaasti. Kyseessä oli varmastikin jonkinlainen puhdistava toimenpide. Uima-altaan vieressä oli seinä, jossa oli 108 pientä vesisuihkua. Amritin mukaan se tarkoitti hyvää onnea, jos käveli seinän alusta loppuun ja kosketti jokaista vesisuihkua. Teinkin niin, mutta paikallisilla oli tähänkin vielä hieman antaumuksellisempi taktiikka eli he juoksivat shortseissaan vesisuihkujen läpi.
Saavuimme kylään ja hotellillemme noin kolmen aikoihin. Suihku ja kylmä juotava tekivät kauppansa. Puden aloitteesta päätimme tarjota Amritille ja kantajille kaljat. Ruokasalin baarista sai Somersby-siideriäkin, jota tietenkin otin. Kerroin Amritille, että tämä on nimenomaan sitä mitä kotipuolessakin juon. Hän ei ollut siideriä koskaan maistanut, ja se epäkohtahan piti saada välittömästi korjattua. Siideri maistui jotenkin ihmeellisen laimealta, mutta pullossa luki kyllä 4,5% eli emme me mitään alkoholitontakaan versiota saaneet. Somersbyä oli itse asiassa myynnissä useammassakin paikassa, eikä sitä varmastikaan tuoda sellaisenaan Euroopasta. Sitä tuotetaan varmastikin lisenssillä jossain lähempänä, ehkä Thaimaassa tai Intiassa. Hotellissa oli todella kattava ruokalista ja juominkien jälkeen söimme herkullisen päivällisen. Kävimme myös tekemässä pienen kaupunkikierroksen, joka onneksi oli noin puolen kilometrin pituinen. Pikkukaupasta mukaan tarttui jokaiselle pikkupullo paikallista Khukri-rommia, jota vetäydyimme nautiskelemaan huoneeseemme päivällisen jälkeen. Muutaman hömpsyn jälkeen ei tarvinnut kauaa unta odotella.
