28.5. – 1.6.2023
Sunnuntai oli jälleen matkustuspäivä. Tällä kertaa siirryimme hieman pohjoisemmaksi Phnom Penhistä Siem Reapiin. Siem Reapissä sijaitsee kuuluisa Angkor Watin temppelialue, jota on tarkoitus jonakin päivänä käydä katsomassa. Matkustimme jälleen Giant Ibis –firman bussilla, sillä olimme olleet oikein tyytyväisiä firman kyytiin edellisellä kerralla.
Matka kulki pääosin pitkin maaseutua. Siellä ajellessa varmistui se, minkä olimme koko ajan oikeastaan tienneetkin: Kambodzan maaseudulla eläminen on yksinkertaista ja köyhää. Noin 80% Kambodzan väestöstä asuu maaseudulla (yleensä) korkeiden paalujen varaan rakennetuissa taloissa. Talot rakennetaan paalujen varaan, sillä monsuunikaudella veden pinta voi nousta hurjasti, ja tulvat vahingoittaisivat silloin rakennuksia. Rakennusten alapuolista osaa käytetään myös varastotilana, sekä ilmeisesti kuumimpaan aikaan myös nukkumiseen. Näiden talojen lisäksi näimme myös useita tienvarressa olevia patsaskauppoja, joissa valmistettiin mm. valtavia Buddha- ja eläinpatsaita. Toki pienempiäkin patsaita oli tarjolla, mutta ainakin tienvarteen näytille laitetut patsaat olivat siitä suuremmasta päästä. Tienvarteen sattui myös useampikin temppeli. Kuinkas muuten, johonkin ne valtavat Buddha-patsaatkin on saatava kaupiteltua. Ei niitä kukaan kotipihalleenkaan pystytä, ehkä.
Tähänkin reissuun, kuten edelliseenkin, kuului kaksi pysähdystä: pidempi lounaspaussi, ja lyhyempi vessapaussi. Tällä kertaa emme lounastaneet pysähdyspaikassa, sillä ulkoilmakeittiö ja –ruokailutila eivät varsinaisesti houkutelleet syömään. Tyydyimme vain ostamaan pussillisen sipsejä ja syömään sen lisäksi mukanamme olleita hedelmiä. Toinen pysähdyspaikka ei ollut sen kummoisempi, joten sunnuntailounas jäi tällä kertaa välistä.
Bussimatka kesti reilut kuusi tuntia. Kun saavuimme pimeän jo laskeuduttua bussiterminaaliin, meni sieltä sähköt. Siinä sitten kännykän taskulamppujen valossa etsiskeltiin rinkkoja muiden matkalaisten kanssa. Tältä alueelta oli turha yrittää lähteä tilailemaan Grab-taksia (vastaa Überiä), joten hyppäsimme isomman tuk tukin kyytiin, joka vei meidät kahdella dollarilla hotellillemme. Sehän on ihan selvä juttu, että tuk tukiin saadaan mahtumaan neljä länkkäriä, neljä rinkkaa ja neljä pikkureppua. Marko lähti vielä hotellille majoituttuamme käymään kaupassa hakemassa meille iltapalaa, kun lounaskin oli jäänyt välistä. Kauppa, jonka hän löysi, oli sen verran iso, että tällä kertaa meillä oli leivän päällä pitkästä aikaa ihan oikeaa juustoakin!
Maanantai oli meillä lepopäivä. Toisin sanoen vietimme aikaa pääosin hotellin uima-altaalla ja huoneistossamme. Ihan pelkkää lepoa päivä ei kuitenkaan ollut, sillä sen verran piti tehdä suunnittelutyötä, että varasimme seuraavalle päivälle retken Angkor Watiin sekä majoituksen Bangkokista. Nyt pitäisi vielä päättää, miten aiomme rajan ylittää. Vaihtoehtoja on kaksi: Giant Ibiksen noin 9h kestävä bussireissu, tai 1h kestävä lento. AirAsian halpalento ei ole kovin paljoa kalliimpi kuin bussi, joten se ei ole kynnyskysymys. Lentäessä ei näe maisemia, joita bussin kyydissä näkee. Mutta toisaalta 9h bussissa on aika pitkä istuminen, vaikka välipysähdyksiä toki tekisimmekin.
Iltapäivällä lähdimme käymään Siem Reapin keskustassa päivällisellä. Olimme katsoneet sieltä etukäteen kreikkalaisen ravintolan, joka osoittautuikin erinomaiseksi valinnaksi. Itse asiassa ruoka oli aivan jumalaista. Kanagyroksia, tsatsikia ja hunajapaistettua fetajuustoa… Tätä ravintolaa vastapäätä oli myös khmer-ruokaa tarjoava ravintola, jonne menemme varmaan jonakin toisena päivänä. Syönnin jälkeen lähdimme katsomaan, miltä keskusta-alue näytti. Siellä olikin pilvin pimein erilaisia ravintoloita ja kuppiloita. (Sekä enemmän länsimaisia turisteja sitten Aucklandin.) Yksi kaduista oli nimeltäänkin ”Pub Street”, jota piti tietysti käydä katsomassa. Sieltä lapset saivat jälkiruuaksi jäätelöä, joka valmistettiin siinä meidän silmiemme edessä todella kylmän alustan päällä, ja käärittiin lopuksi kahden lastan avulla rulliksi.
Ennen jälkiruokajäätelöitä pysähdyimme kuitenkin hieronnassa koko porukka. Jos puolen tunnin mittaisen hieronnan saa neljällä dollarilla, ei sellaista tilaisuutta kannata heittää hukkaan. Jaana ja Risto ottivat jalkahieronnat, Marko puolestaan niska-hartiaseudun hieronnan. Hänet käskettiin makuulle, ja kohta hänen selkänsä päällä istui kambodzalaisnainen ja moukaroi Markon selkälihaksia. Ronja halusi pedikyyrin, ja niinpä hänen jalkojensa juuressa hääri puoli tuntia nuori mies, joka ensin hieroi ja rasvasi jalat, leikkasi ja viilasi kynnet ja lopuksi vielä lakkasikin ne. Ronja oli oikein tyytyväinen lopputulokseen. Seuraavana päivänä pitää kuulemma mennä manikyyriin, että saa varpaiden lakkaukseen sopivat kynnet. Risto tykkäsi myös omasta hieronnastaan, vaikka se kuulemma välillä kutittikin. Hänkin haluaa uuden hieronnan. Me aikuiset emme ole ollenkaan vastaan tätä ajatusta, joten luultavasti huomennakin askeleemme käyvät illalla Siem Reapin keskustan suuntaan. Todellisuudessa hierontaa varten ei täällä tarvitsisi lähteä kuin tien toiselle puolelle, sillä pieniä jalka- ja muuta hierontaa tarjoavia putiikkeja on täällä tuhkatiheässä.
Tiistai oli temppelipäivä. (Lapsetkin lähtivät mukaan, joskaan eivät suurta innostusta puhkuen.) Olimme varanneet hotellin kautta itsellemme viiden tunnin mittaisen retken Angkor Watin alueen kolmeen merkittävimpään temppeliin. Oppaamme ja autonkuljettajamme tulivat hakemaan meitä hotellilta klo 7:45. Ensimmäiseksi pysähdyimme toimistolla, josta ostimme itsellemme yhden päivän sisäänpääsyliput alueelle. Tarjolla olisi ollut myös kolmen päivän lippuja, mutta arvelimme yhden päivän riittävän meille kaikille.
Kun asianmukaisen liput (valokuvalla varustettuna) oli hankittuna, ajoimme ensimmäiseksi Angkor Wat –temppelille. Se on varmasti alueen kuuluisin temppeli, ja onkin kaikessa laajuudessaan todella vaikuttava. Sen rakennustyöt kestivät 37 vuotta, ja rakentamiseen tarvittiin mm. 300 000 työmiestä, 4000 elefanttia ja 2000 taitavaa käsityöläistä, jotka kaiversivat alueelle kuljetetut valtavat kivipaadet paikan päällä haluttuun muotoonsa.
Aurinko paistoi kuumasti, joten Angkor Watiin tutustuminen oli hyvin hikistä puuhaa. Oppaamme kertoi meille paljon alueen historiasta. Tämä maailman suurin temppelikompleksi oli alunperin rakennettu hindulaistemppeliksi ja omistettu hindujen Vishnu-jumalalle. Myöhemmin paikka muutettiin kuitenkin buddhalaistemppeliksi toisen hallitsijan toimesta. Temppelissä oli kolme osaa, joista ylimpään, taivasta kuvastavaan osaan, pääsivät vain kuninkaalliset ja korkea-arvoisimmat papit. Alkuperäiset portaat ylimpään kerrokseen olivat todella jyrkät, ja kuvastivat sitä, kuinka vaikea ja pitkä matka taivaaseen oli. Niitä pitkin kompuroivat turistit olivat satuttaneet portaissa itseään usein niin pahasti, että niiden kiipeäminen kiellettiin lopulta kokonaan. Hetken aikaa ylin osio oli turisteilta täysin suljettu, mutta nykyään sinne pääsevät taas kiipeämään kaikki yli 12-vuotiaat vierailijat puisia portaita pitkin. Nekin ovat kyllä todella jyrkät.
Angkor Watista jatkoimme matkaa Bayon-nimiselle temppelille, jonka erikoisuutena olivat sen kivisiin torneihin kaiverretut neljään eri ilmansuuntaan katsovat hymyilevät Buddhan kasvot. Bayon on ainoa alueen temppeleistä, joka on alun perin rakennettu buddhalaiseksi. Yleisin uskonto temppelien rakennuttamisen aikaan 1100-luvulla oli hindulaisuus. Tämä temppeli sijaitsi aikanaan keskellä yhdeksän neliökilometrin kokoista Angkor Thom –nimistä kaupunkia, jossa asui miljoona ylempiin säätyihin kuuluvaa ihmistä. Tavallinen kansa asui muurien ulkopuolella.
Seuraavaksi oli lounastauon aika, jonka jälkeen jatkoimme matkaa vielä kolmannelle, Ta Prohm –nimiselle temppelille. Tämä temppelialue oli pitkään unohduksissa ja täysin viidakon peitossa. Kun se jälleen löydettiin, arkeologit ja tutkijat raivasivat viidakkoa sen verran, että temppelin raunioille pääsi jälleen kulkemaan. Tänäkin päivänä temppelillä tehdään restaurointitöitä, kuten kaikissa muissakin temppeleissä. Kaikkien alueen temppeleiden restaurointia rahoittavat mm. saksalaiset, ranskalaiset ja intialaiset. Myös osa alueen vierailutuloista käytetään restaurointityöhön.
Ta Prohm –temppeli tunnetaan myös Angelina Jolien tähdittämästä Tomb Raider –elokuvasta. Se onkin oikein kuvauksellinen paikka, joten ei ihme, että elokuvan tuotantoyhtiö oli valinnut sen aikoinaan kuvauspaikaksi. Vaikka Angkor Wat on kaikessa suuruudessaan todella vaikuttava temppeli, ainakin allekirjoittanut tykkäsi enemmän tästä luonnon valtaamasta paikasta.
Juttelimme kierroksemme aikana paljon myös Kambodzan turismista. Ennen koronaa Angkor Watissa kävi huippusesongin aikana 9000 – 12 000 vierailijaa päivittäin. Nyt lukema on jossakin 3000 paikkeilla. Eipä siis ihme, että onnistuimme ottamaan paljon kuvia, joissa ei ollut muita ihmisiä lainkaan. Oppaamme kertoi työskennelleensä ennen koronaa 28 päivänä kuukaudessa, mutta nykyään hänelle riittää töitä vain viitenä päivänä. Hänellä sentään on töitä, toisin kuin kiinaa puhuvilla oppailla, joilla ei ole tällä hetkellä asiakkaita käytännössä lainkaan. Oppaamme kertoi, että Siem Riepissä työskentelee 5000 koulutettua opasta ja saman verran tuk tuk –kuskeja. Jos turistien määrä on nykyään murto-osa aikaisemmasta, ymmärtää, kuinka kova kilpailu turistien rahoista täällä on. Paikallisista kaksi kolmesta työskentelee jollakin tavalla turismin parissa.
Illalla kävimme vielä uudelleen keskustan pubikadulla hieronnassa. Tällä kertaa Ronja ja Risto vaihtoivat osia, ja Risto lakkautti omat varpaankyntensä Ronjan pötkötellessä jalkahieronnassa. Hieronnan jälkeen menimme vielä pubikadulle drinkeille sekä haukkaamaan pientä iltapalaa. Pienten hampurilaisten ja satay-kanavartaiden lisäksi lautaselta löytyi myös grillattua krokotiilia. Kyytipojaksi joimme muutaman 2,5 dollarin drinkin.
Keskiviikkona päätimme pitää ihan vain lomaa, ja oleilla hotellimme uima-altaalla.
Uimisen lisäksi Riston viimeksi Aucklandissa leikattu hiuskuontalo pääsi kambodzalaisen parturin käsittelyyn. Hiusten leikkuu ja pesu maksoivat hotellimme naapurissa sijaitsevassa parturi-kampaamossa 7 dollaria, joten ihan kokonaisedullisesti saatiin taas pikkumies edustuskuntoon. Parturi-kampaamo oli ilmeisesti korealaisten perustama, koska hinnaston mukaan hiusten leikkuu maksoi naisille 15 USD ja miehille 10 USD, jos tekijänä oli korealainen. Mikäli tekijänä oli kambodzalainen, hinta oli 7 USD sekä naisille että miehille. Hinnasto näkyy osittain alla olevassa kuvassa. Suomessa kun laittaisi vastaavan kaltaisen hinnaston seinälle, elämäntapamielensäpahoittajat saisivat välittömästi hepulin ja ‘some kuohuisi’.
Marko uhmasi iltapäivällä hellettä, ja kävi kävelyllä kaupungin keskustassa sillä aikaa, kun Jaana ja lapset viettivät aikaa ilmastoidussa asunnossamme.
Illalla otimme tuk tukin pubikadulle, koska halusimme vielä kerran hierontaan. Tällä kertaa otimme kaikki niska-selkä-hartia –hieronnan. Hierojanaiset olivat aivan innoissaan erityisesti Ristosta, ja moneen kertaan ennen ja jälkeen hieronnan silittelivät häntä selästä ja käsistä samalla vienosti kikattaen.
Päivälliselle menimme varsinaiseen cross over –ravintolaan, sillä paikka tarjosi niin italialaista kuin meksikolaista ja paikallista ruokaakin. Marko söi krokotiiliburgerin, kun Jaana ja lapset pitäytyivät hieman perinteisemmissä ruokavaihtoehdoissa. Koska drinkit olivat tässäkin ravintolassa todella edullisia, tuli niitäkin tilattua muutama. Jaanan suosikiksi nousi Mint Chocolate Martini. Marko puolestaan tykkäsi Flaming B52 -shotistaan, jonka sytytys teki varsinkin Ristoon suuren vaikutuksen. Lapset tilasivat puolestaan alkoholittomat Rainbow Juice -drinkit. Kun lähdimme pois ravintolasta, meitä oli ulkopuolella odottamassa tuk tuk –kuski, joka sanoi heti vievänsä meidät hotellillemme kahden dollarin hintaan. Ilmeisesti hän oli kuljettanut meitä jo aikaisemminkin, koska hän tiesi, missä täällä majoituimme.
