5.6.- 6.6.2025
Torstaikin oli aurinkoinen päivä, joten päätimme heti herättyämme lähteä käymään Pöytävuorella. Asunnon ikkunoista jo näimme, että vuoren rinnettä täplitti pitkä autojono. Hieman mietitytti, kuinka kovat ruuhkat kabiinihissin ala-asemalla olisi, mutta kun saavuimme perille, ei siellä ollut lainkaan jonoja. Pääsimme heti seuraavan kabiinihissin kyytiin ja hurautimme Pöytävuoren huipulle 1085m korkeuteen. Hissin kyydissä matka taittui muutamassa minuutissa, kun polkua pitkin kävellen aikaa olisi mennyt hyväkuntoiselta retkeilijältä pari tuntia. Hissiä oli uudistettu sitten viime käynnin, sillä nyt hissin kapasiteetti oli suurempi, ja hissin lattia pyörähti ympäri täyden kierroksen nousun aikana, jotta kaikki matkustajat saivat ihailla maisemia joka puolelta tasapuolisesti.
Kävelimme pitkään Pöytävuoren huipulla maisemia ihaillen. Muitakin turisteja oli huipulla jonkin verran, mutta ei mitenkään sankoin joukoin, kuten sesonkiaikana. Näimme myös muutamia tamaaneja (ilmeisesti kalliomäyräksikin kutsuttu eläin), jotka pötköttelivät auringossa kallion reunamilla. Mitenkään hurjan ketterän oloinen kaveri tämä tamaani ei ole, mutta ilmeisesti se osaa liikkua kallioisilla rinteillä taitavasti, koska ei ole vielä sukupuuttoon kuollut…
Kun olimme ihailleet maisemia tarpeeksi, tilasimme Überin, joka kuljetti meidät Hout Bayssä sijaitsevaan The World of Birds -puistoon. Paikassa on nimensä mukaisesti esillä jos jonkinmoista siipiveikkoa, mutta me tulimme sinne oikeastaan pienten apinoiden vuoksi. Englanniksi nämä kaverit tunnetaan nimellä squirrel monkey, mutta sitä tarina ei kerro, kumpi on isä, orava vai apina… Oli miten oli, näitä pikkuveijareita olimme päässeet tapaamaan myös 12v sitten Kapkaupungissa vieraillessamme. Pienet apinat olivat edelleenkin hyvin tuttavallisia ja kiipeilivät päällämme innokkaasti. Aluksi lapsia selvästi hieman jännitti, mutta kun he huomasivat, etteivät apinat tehneet heille yhtään mitään, kumpikin rentoutui. Loppujen lopuksi he pitivät apinoista niin paljon, että meidän täytyi vielä ennen puistosta poistumistamme käydä tervehtimässä apinoita toisenkin kerran.
Tässä vaiheessa päivää kello oli jo lähes kolme, emmekä olleet vielä syöneet mitään sitten aamiaisen. Niinpä suuntasimme jälleen V&A Waterfrontin ostoskeskukseen syömään yhdistetyn lounaan ja päivällisen. Samalla reissulla meidän piti ostaa Markolle uusi puhelin, sillä Kapkaupunkiin saavuttuamme vanha puhelin suostui enää lataamaan itseään yhden ainoan piuhan kanssa, ja silloinkin vain hieman epävarmasti. Myös valokuvien siirtäminen puhelimesta tietokoneelle oli aika hankala prosessi. Tämän vuoksi olimme edellisenä päivänä jo yrittäneet käydä korjauttamassa latauspistoketta paikallisessa puhelinkorjaamossa. Siellä työntekijä tökkäsi piuhan puhelimeen kiinni, ja koska puhelin lähti latautumaan, hän tuumasi, että puhelimessa ei ole mitään vikaa… Ei auttanut selittelyt, että puhelin latautuu vain satunnaisesti. “Your phone is OK. No problem! Have a nice day!” Että se oli hieman tyhjä arpa se!
Marko löysikin ostarilta Samsungin liikkeen, ja osti puhelimen itselleen. Tietojen siirto vanhasta puhelimesta uuteen vei kuitenkin niin kauan, että Jaana ja lapset lähtivät takaisin kämpille, ja Marko jäi ostarille kuluttamaan aikaa ja odottamaan uutta puhelintaan. Risto ja Ronja ehtivät vielä asunnolle palattuaan käydä pelaamassa hetken tennistä asuntokompleksin tenniskentällä ennen auringonlaskua.
Koska aurinko laskee täällä jo kuuden aikoihin, ja kentällä ei ollut valaistusta, jäi pelihetki aika lyhyeksi. Pimeässä kun palloon osuminen oli vähän arpapeliä, varsinkin kun tennis ei muutenkaan ole kummankaan lapsen ykköslaji.
Markokin palaili takaisin asunnolle lopulta puolen yhdeksän aikaan illalla hymyssä suin. Nyt oli miehellä uusi puhelin, sekä tyyny teltassa yöpymistä varten. Alamme siis pikkuhiljaa kaikki olla täysin varustautuneita overlanding-reissuamme ajatellen.
Perjantaina iltapäivästä lähdimme vielä vierailulle Langan asuinalueelle, jossa asuu 100 000 ihmistä kolmen neliökilometrin alueella. Langaa rakennettiin vaiheittain, mutta virallisesti asuinalue avattiin vuonna 1927. Langan Khosankielinen nimi tarkoittaa aurinkoa. Vaikka päivä oli pilvinen, siellä tapaamamme ihmiset ainakin olivat hyvin aurinkoisia ja ystävällisiä asuinoloistaan huolimatta. Risto pääsi jopa mukaan hetkeksi pelaamaan jalkapalloa paikallisten poikien kanssa.
Oppaanamme alueella toimi mies, joka itsekin asui edelleen Langassa. Niinpä hän osasi hyvin elävästi kertoa elämästä tällä alueella. Pääsimme opastuksen aikana vierailemaan myös kolmessa eri kodissa, mikä oli varsinkin lapsille hyvin silmiäavaava kokemus.
Ensimmäinen koti, jossa vierailimme oli ns. “hostel”-asunto. Tässä asunnossa oli yhteiskeittiö ja vessa, joka jaettiin kuuden eri huonekunnan kesken. Kaksi huoneista oli kahden perheen, eli kahden sängyn asuntoja, ja neljässä huoneessa oli puolestaan kolme sänkyä, joten niissä jokaisessa majaili kolme perhettä. Tällaisessa kahden perheen huoneessa, jossa pääsimme käymään, asui tällä hetkellä 13 ihmistä. Aikuiset saivat nukkua sängyissä ja lapsille tehtiin peti lattialle. Yhdessä huoneessa majailevien henkilöiden määrä saattaa kuulostaa hurjalta, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, mikä tilanne oli aiemmin. Silloin tällaisessa kuuden huoneen “hostelliasunnossa” majaili yhteensä 100 henkilöä.
Oppaammekin kertoi asuneensa tällaisessa aikanaan, ja suurin haaste siellä asumisessa oli kuulemma wc-käyntien hoitaminen. Kun sata henkeä koettaa valmistautua aamulla yhtä aikaa kouluun ja töihin, muodostuu vessanoven taakse helposti jonoa. Niinpä hänkin kertoi nousseensa kouluaamuisin puolen neljän – neljän aikoihin, jotta ehti hoitaa aamutoimet ennen kuin vessajonoa alkoi kertyä.
Mikään kallis asunnon vuokra ei ollut, vain 50 ZAR/sänky/kk eli noin 2,5€. Näistä asunnoista pois päästäkseen pitäisi pystyä osoittamaan, että sinulla on säännöllisiä tuloja. Tässäkin huoneessa asuva rouva kyllä pyöritti omaa pientä ruokakioskiaan, mutta koska hän operoi ainoastaan käteisellä, ei hänellä ollut hyväksyttäviä todisteita siitä, että hänellä säännöllisiä tuloja olisi. Siksi hän siis perheineen asusteli edelleen pikkuruisessa n. neljän neliömetrin huoneessa. Ronja oli ottanut mukaansa pari virkkaamaansa pehmomustekalaa, ja antoi niistä toisen tässä huoneessa asuvalle 11kk ikäiselle pikkutytölle. Toivottavasti siitä riittää iloa hänelle pitkään.
Seuraava asunto, jossa vierailimme, oli astetta parempi. Tällaisessa yhden makuuhuoneen, olohuone-keittiön ja WC:n käsittävässä asunnossa asui vain yksi perhe. Asunnon kuukausivuokra on 350ZAR (n.17€), joka on jo merkittävästi suurempi, kuin “hostelliasunnon” vuokra. Oma oppaamme asui kuulemma tällaisessa asunnossa perheensä kanssa. Tärkein elämänlaatua parantava asia tällaisessa asumisessa on kuulemma juuri se oma WC. Enää ei tarvitse nousta kukonlaulun aikaan ehtiäkseen kahdeksaksi töihin.
Jatkoimme matkaa Langan Beverly Hillsiin, jossa asuivat Langan parhaiten toimeentulevat asukkaat. Oli mielenkiintoista kuulla, että sellaisetkin Langan asukkaat, joilla olisi taloudellisesti mahdollista muuttaa pois sieltä, jäävät mieluummin asumaan kotikulmilleen, mutta pyrkivät saamaan asunnon Langan Beverly Hillsin alueelta. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole kovin helppoa, sillä tilaa uusien, tilavampien asuntojen rakentamiselle ei juuri ole. Alueelle asumaan päästäkseen pitäisi siis onnistua ostamaan asunto joltakin sellaiselta, joka siellä jo asuu. Viimeksi tällainen onnenpotku on kuulemma käynyt vuonna 2003. Beverly Hills on haluttu asuinalue siis Kapkaupungissakin.
Lopuksi kävimme vielä katsomassa Langan osaa, jota sana “slummi” kuvaa kaikkein parhaiten. Nämä asunnot on rakennettu kaikesta mahdollisesta rakennusmateriaaliksi kelpaavasta, ja niissä ei ole juoksevaa vettä, eikä sähköjä. Talvella asunnot ovat kylmiä ja kesällä kuumia. Kylmimpinä kuukausina tulipalot ovat hyvin yleisiä, sillä ihmiset lämmittävät hökkeleitään erilaisilla kaasu- ja öljylämmittimillä, sekä isoissa maalipöntöissä palavalla avotulella. Tässä asunnossa, jossa käväisimme, oli kuitenkin todella lämmin, vaikka ulkona olikin kolea päivä. Asukkaat lämmittivät kotiaan luultavasti tehokkaasti siksi, että siellä oli pikkuinen vauva. Ronja antoikin toisen tekemistään mustekaloista tälle pikkukaverille.
Koska slummialueen rakennukset ovat aivan kiinni toisissaan, leviävät tulipalot nopeasti ja tuhoavat kerralla monen sadan ihmisen asunnot. Viimeksi näin oli kuulemma käynyt joulukuussa. Langan lähellä on paloasema, joka on vain 10min ajomatkan päässä, mutta siitä huolimatta tulipalon sattuessa vahingot ovat yleensä suuret.
Slummit on usein rakennettu kiinni “hostelliasuntoihin”, koska silloin slummien asukkaat voivat ottaa sähköä oikeiden rakennusten sähköverkoista. He myös käyttävät samoja vessoja yhteisasunnoissa asuvien perheiden kanssa.
Kun vierailu Langassa oli ohi, me lähdimme käymään vielä hotellilla, jossa meidän oli määrä tavata overlanding-matkamme vetäjät ja mahdollisesti myös muita matkakumppaneitamme. Koska olimme paikalla vähän etuajassa, emme ehtineet tavata kuin muutaman muun matkakumppanin. Kuulimme, että näillä näkymin meitä ei olisi kuorma-auton kyydissä kuin 15 oppaan, kuljettajan ja saksankielen tulkin lisäksi. Se on ihan hyvä juttu, koska nyt meillä on kuorma-autossa potentiaalisesti vähän enemmän tilaa kaikille. Täytimme nopeasti kaikki vaadittavat paperit ja palasimme sen jälkeen asunnolle pakkaamaan rinkkamme uudelleen kuuden viikon kuorma-autokyytiä varten.
Apinakuvat olivat aivan mahtavia- nauroin ääneen. Kunnon apinasirkus!! 😂
Voi maailma, missä kaikkialla ihmiset asuvatkin… Ihana Ronja, kun vei mustekalailoa lapsille ja Risto luo suhteita jalkapalloa pelaamalla. Markokin sai uuden puhelimen, ennen kuorma-autoseikkailua! 👍 Jaana sen sijaan pistettiin linnun syötiksi…. Kiitos mukavasta päivityksestä!
Ihan tuli mieleeni se yhteinen reissu Kapkaupunkiin. Vieläköhän se “maailman pienin hotelli” on toiminnassa.
Onnistunutta jatkoa matkallenne!
Hyvää matkaa kuorma-autolla ja terveisiä mökiltä Päivi-tädiltä.Seuraan teitä , sain Kirsiltä blogin osoitteen.