15.6. – 19.6.2025
Sunnuntaina jatkoimme matkaa kohti Brandbergin vuorta. Ajomatka ei ollut pitkä, joten pääsimme perille Uisin kylään jo puolenpäivän aikoihin. Ennen leiriytymistä kävimme vajaan kolmen tunnin mittaisella kävelyllä vuorenhuippujen välisessä laaksossa. Ajankohta ei ehkä ollut kävelylle kaikkein otollisin, koska oli aivan hirvittävän kuuma. Kävelylenkki ei ollut kilometreissä kovin pitkä, yhteensä vain noin 5km, mutta kovien sateiden vuoksi polku oli huuhtoutunut osittain pois. Kävelimme siis lähes koko matkan hyvin kivikkoista reittiä pitkin, joka oli aika hidasta hommaa.
Maisemat olivat kauniit, mutta niitä piti pysähtyä erikseen ihailemaan, koska kävellessä piti tuijottaa tiukasti jalkoihinsa koko ajan. Kauniiden maisemien lisäksi näimme myös tamaaneja, erilaisia liskoja, hyönteisiä ja runsaasti sammakonpoikasia, sekä varmasti tuhansia vielä kehittymässä olevia nuijapäitä. Alueella on kuulemma liikkunut aiemmin norsujakin, mutta kuivuuden vuoksi niitä ei ollut siellä näkynyt enää kahdeksaan vuoteen. Nyt, kun laaksossa oli taas vettä, oli toiveita siitä, että norsutkin palaisivat takaisin.
Kävelyn jälkeen palasimme Uisin kylään leirintäalueelle ja pystytimme telttamme. Paikassa oli myös pieni uima-allas, jonne lapset pulahtivat pikaisesti huolimatta siitä, että vesi oli melkoisen kylmää. Me aikuiset tyydyimme istuskelemaan baarin puolella nauttimassa 1,5€:n siidereitä. Päivälliselle meille katettiin kunnon pitkä ruokapöytä, ja Stanley paistoi meille herkullista kalaa. (Riston riemuksi nuotiolla.)
Uisista matka jatkui seuraavana päivänä kohti Etoshan luonnonpuistoa. Tiedossa oli siis taas ajopäivä. Alkumatkasta pysähdyimme paikkaan, jossa Herero- ja Himba-naiset myivät käsitöitään. Emme ostaneet käsitöitä, vaikka ne kauniita olivatkin, sillä varsinkin puiset koriste-esineet olisivat taatusti rikki ennen kuin pääsisimme takaisin Suomeen. Risto sen sijaan sijoitti 80NAD korukiviin, joita naiset myös kojuissaan kauppasivat. Ronja oli ehtinyt tehdä yhden mustekalan lisää, ja hän päätti antaa sen erään Herero-naisen pikkupojalle. Tästä hyvästä pikkupoika lykättiin Ronjan syliin, ja lisäksi hänelle annettiin vielä kaunis rannekorukin vastalahjaksi.
Matka jatkui eteenpäin, ja seuraavaksi pysähdyimme lounaalle. Samalla Taku huomasi, että yksi takarenkaistamme oli puhki. Hän yritti vaihtaa sitä itse, mutta hän ei saanut tunkin avulla kuorma-autoa nousemaan riittävästi. Niinpä seuraava stoppi olikin Takulla autokorjaamo ja meillä muilla ruokakauppa. Kun kuorma-autolle oli saatu vaihdettua 45min päästä uusi rengas, matka jatkui taas eteenpäin.
Yövyimme Taleni-nimisellä leirintäalueella aivan Etoshan luonnonpuiston kupeessa. Sisään ajaessamme näimme jo monta kudu-antilooppia käyskentelemässä alueella. Ronja ei ollut tästä yhtään ihastunut, sillä hän oli luonnollisesti huolissaan siitä, mihin eläimeen hän törmäisi, jos yöllä tulisi teltasta asiaa vessaan. Hän ehdotti, että ottaisimme huoneet vessaongelman ratkaisemiseksi, mutta ikävät vanhemmat sanoivat, että on paljon hauskempaa yöpyä teltassa ja kuunnella yöllä eläinten ääniä. Ronjaa ei myöskään helpottanut tieto siitä, että huoneissa majoittuvien yöpymisfasiliteetit olivat melkoisen upeat ja tilavat.
Päivällinen ja aamiainen tulivat Talenissa talon puolesta myös leirintäalueella yöpyville, joten meidän piti päivälliselle lähtiessämme ottaa otsalamput mukaan, jotta pystyisimme paluumatkalla kävelemään polkua pitkin päärakennukselta takaisin telttojemme luokse. Leirintäalue kun sijaitsi pienen kävelymatkan päässä päärakennuksesta ja ravintolasta.
Päivällinen olikin melkoinen kattaus. Pääruokana tarjoiltiin mm. hyppyantilooppia, kudua, seepraa ja hirviantilooppia. Pitihän meidän maistaa niitä kaikkia. Mielestämme kaikki tarjolla olleet lihavaihtoehdot maistuivat aika samanlaisilta. Huonoimmat pisteet meiltä sai kuitenkin hirviantilooppi. Lihojen lisäksi tarjolla oli myös erilaisia salaatteja, leipää ja tietysti jälkiruokia. Palatessamme päivälliseltä takaisin leirintäalueelle, keskellä tietä oli käärme. Koska oli aika viileä, se liikkui hitaasti, joten ehdimme ihmetellä sitä hyvän aikaa, ennen kuin käärme katosi heinikkoon. Kuten arvata saattaa, Ronja sai käärmeen kohtaamisesta pienet hepulit ja alkoi vaatia huonetyypin korotusta teltasta mökkiin välittömästi. Ronjan mielipide kuultiin, mutta se ei aiheuttanut toimenpiteitä.
Aamulla nousimme aikaisin, jotta ehtisimme luonnonpuiston portille sen avautuessa. Vietimme koko päivän puistossa eläimiä ihmetellen. Meillä kävikin aivan mieletön tuuri: Näimme kahdella eri juomapaikalla yhteensä n. 60 norsua, toistakymmentä kirahvia, sadoittain seeproja ja erilaisia antilooppeja, sarvikuonon (tosin kaukaa) ja seitsemän leijonaa. Marko otti kuvia eläimistä ahkerasti kameralla, ja Jaana huolehti videoinnista. Ihan kaikkia 269 kuvaa emme tähän blogiin kuitenkaan laita, mutta tässä niistä parhaimpia.
Palattuamme söimme jälleen päivällistä resortin ravintolassa. Tällä kertaa lihavaihtoehtoina olivat impala, keihäsantilooppi sekä gnu-antilooppi. Jälleen oli ihan pakko maistaa kaikkia tarjolla olleita vaihtoehtoja ja jälleen totesimme, että ne maistuivat aika samanlaisilta kaikki. Hyviä olivat kumminkin.
Mahat täynnä oli hyvä mennä nukkumaan. Tällä kertaa emme kohdanneet käärmeitä paluumatkalla, mutta yöllä vessassa käydessään Ronja sanoi kuulleensa jonkin eläimen hiippailevan vessan ulkopuolella. Ronja päätteli äänen aiheuttajan olevan eläin, koska se ei vastannut hänen sitkeisiin “Who’s there?”-huutoihinsa.
Keskiviikkoaamuna nousimme jälleen kuudelta, pakkasimme telttamme ja söimme aamiaista paikan ravintolassa. Sitten lähdimme uudelle ajelulle luonnonpuistoon. Tällä kertaa bongasimme heti puistoon saavuttuamme leijonapariskunnan, joka päätti siinä kaikkien katselijoiden kameroiden edessä ryhtyä lisääntymispuuhiin. Siinä tuli sitten nopeasti selitettyä Ristolle lisääntymisen ihmekin.
Hieman myöhemmin näimme vielä naarasleijonan kolmen poikasensa kanssa. Naarasleijona viettää pentujensa kanssa aikaa laumasta erillään siihen asti, kunnes pennut ovat tarpeeksi vanhoja liittymään laumaan. Urosleijona tappaisi pienet pennut välittömästi mahdollisten kilpailijoiden pelossa. Lisää eläinlapsia näimme, kun huomasimme tienposkessa kirahvin poikasensa kanssa. Bongasimme myös sarvikuonon (edelleen valitettavasti aika kaukaa), paljon lisää kirahveja (yhteensä 32), seeproja ja antilooppeja. Norsuja emme tänä päivänä nähneet lainkaan.
Söimme pikaisen lounaan puiston sisällä olevalla leirintäalueella, jonka jälkeen jatkoimme matkaa niin, että tulimme ulos puiston toisella laidalla sijaitsevasta portista.
Etoshasta jatkoimme matkaa Tsumebin kaupunkiin, johon jäimme yöksi Kupferquelle-resortiin. Meille tarjottiin saapumisen yhteydessä alkumaljat, kuten Talenissakin, jonka jälkeen huoneissa majoittavien tavarat kuljetettiin kantajien toimesta perille. Me telttailijat saimme pystyttää telttamme nurmikolle hiekan sijaan. Luksusta siis sekin.
Päivällinen tarjoiltiin paikan ravintolassa, joten saimme syödä siististi sisätiloissa kaikki. Luksusta oli myös se, että paikassa oli pesukoneet, joten saimme pestyä lisää pyykkiä. Ihmeen paljon sitä neljältä hengeltä lyhyessä ajassa ehtii pestävää kerääntyä, vaikka olemme todella säästeliäästi uusia vaatteita vaihtaneetkin, jopa Ronja. Viime päivät ovat vain olleet niin hiekan- ja pölyntäyteisiä, että välillä on yksinkertaisesti pakko vaihtaa tuoreempaan vaatekertaan.
Torstaina matka jatkui kohti Botswanan rajaa. Tiedossa oli pitkä ajopäivä, yli 600km, joten mikään kovin tapahtumarikas tämä päivä ei ollut. Toisaalta oli oikeastaan ihan mukava vain istua auton kyydissä ja katsella ohi vilistäviä maisemia. Ensimmäisen kerran tämän matkan aikana näimme hieman enemmän pikkukyliä ja perinteisempää asumistyyliä. Suurin osa rakennuksista oli pyöreitä savimajoja, joissa oli jonkinlainen oljista ja kepeistä tehty tiivis katto. Huolella haravoidut pihat oli ympäröity paksuista oksista tehdyillä aidoilla, ja kotieläimille, lähinnä lehmille tai vuohille, oli omat aitauksensa.
Iltapäivällä joskus kolmen aikoihin saavuimme Rainbow Lodge – nimiseen majapaikkaamme Namibian pohjoisosassa. Kyseessä oli aivan ihana paikka Okawango-joen varrella. Okawango-joki on rajajoki, joka erottaa Namibian ja Angolan toisistaan. Periaatteessa joen yli Angolaan olisi ollut vain lyhyt uintimatka, mutta vedessä asustelevat virtahevot ja krokotiilit estivät ihmisiltä kokonaan uimisen joessa. Niinpä pysyttelimme visusti Namibian puolella koko porukka.
Meitä varoiteltiin siitä, että joessa päivänsä viettävät virtahevot nousevat toisinaan maihin Rainbow Lodgen maille syömään ruohoa. Virtahevot käyttävät yleensä 4-5h yöstä ruokailemiseen ja laiduntavat mieluiten veden äärellä, joten paikan pihamaa oli kunnon buffet-pöytä näille möhömahoille. Siksipä öiseen aikaan teltasta vessaan mennessään piti tarkistaa ensin, näkyikö virtahepoja pihamaalla, ennen kuin lähti itse hiippailemaan yön pimeyteen. Kuulimme kyllä illalla ja yöllä paljonkin virtahepojen ääntelyä, mutta emme onneksi kohdanneet yhtäkään niistä silmästä silmään.
Meille oli varattu päivällinen Rainbow Lodgen ravintolasta, joten illalla suuntasimme sinne koko porukka. Olikin mukava istuskella ulkoilmaravintolassa pimenevässä Namibian illassa, kun aurinko laski Okawango-joen taakse. Maisemien lisäksi päivällinenkin oli oikein hyvä, joten hyvillä mielin kömmimme telttoihimme nukkumaan.
Aamulla seitsemältä lähdimme juhannusaaton kunniaksi aamupalaristeilylle Okawango-joelle. Aamiaisella oli tarjolla niin pekonia ja munia, kuin Riston riemuksi tuoreita sämpylöitä ja Nutella-levitettäkin. Puksuttelimme hitaakseltaan joella nauttien aamiaista ja seurailimme virtahepojen puuhia. Niitä olikin joessa uskomattoman paljon. Eräässä kohdassa laskeskelimme nähneemme 28 virtahepoa yhtä aikaa. Risto totesikin, että jos olisi tiennyt, kuinka paljon virtahepoja joessa oikeasti eli, olisi häntä jännittänyt paljon enemmän nukkua teltassa aivan joen rannalla. Näin jälkikäteen ajateltuna se on kyllä ihan totta. Olisi ollut melkoisen jännittävä kokemus kohdata virtahepo yöllisellä vessareissulla!
Seikkailut jatkuvat notkuvien ruokapöytien merkeissä ja upeiden villieläinten ympäröiminä. Mahtavia kokemuksia, maisemia, luolapiirustuksia… on teillä uskomaton reissu!