12.1. 2023 – 15.1.2023
Kapseleissa sai nukutuksi yllättävän hyvin. Tosin Marko joutui nukkumaan jalat koukussa, koska oli kapseliin hieman ylimittainen. Ilmeisesti kapselit oli mitoitettu enemmän aasialaiselle asiakaskunnalle. Täälläkään paikassa ei ollut tarjolla teetä ja kahvia kummempaa aamiaista, joten söimme edellisenä iltana ostamamme jugurtit ja jatkoimme taksilla matkaa bussiasemalle. Bussi olikin vähän toista luokkaa kuin Suomen pitkänmatkanbussit. Istuimet olivat todella leveät ja pehmeät. Niistä löytyi kaksi erillistä säädettävää jalkatukea ja säädettävä selkänoja. Vähän kuin olisi nojatuoliin istunut. Jalkatilaakin oli todella reilusti. Lisäksi ilmastointi pelasi hyvin, joten kuusituntinen matka Kuala Lumpuriin sujui bussin kyydissä mukavasti.
Rajanylityskin oli helppo juttu. Singaporen puolella hyppäsimme vain passeinemme bussista ulos ja kävimme automaattisella rajantarkastuspisteellä näyttämässä passimme ja katsomassa kameraan. Jostakin syystä Markon piti myös antaa sormenjälkensä, mutta niitäpä masiina ei hyväksynytkään, joten Marko pääsi asioimaan ihan henkilökunnankin kanssa.
Malesian rajanylityspaikassa meidän piti myös ottaa kaikki matkatavaramme mukaan läpivalaisua varten. Täällä asioitiin henkilökohtaisesti virkailijoiden kanssa, mutta sekään ei vienyt kovin kauaa. Lapsilta ei vaadittu sormenjälkiä, mutta me aikuiset jouduimme ne antamaan. Tällä kertaa Jaana joutui näyttämään etusormiaan pariinkin otteeseen.
Malesian puolella bussi pysähtyi aika nopeasti lounasta varten. Tarjolla olisi ollut paljon erilaista paikallista ihan hyvännäköistä ruokaa, mutta tällä ruokapuolella pankkikortti ei kelvannutkaan maksuvälineenä. Meidät ohjattiin rakennuksen päässä sijaitsevaan ”markettiin”, jossa kortti kelpasi maksuvälineeksi. Sieltä luulimme ostaneemme erilaisia suolaisia pikku piirakoita, mutta ensipuraisu osoitti luulomme vääräksi. Piirakat olivat enemmänkin makeanpuoleisia, ei paljon, mutta kuitenkin. Mukaan tarttui myös kuivattuja banaanilastuja ja juotavaa. Niillä pärjäisimme kyllä loppumatkan.
Bussi tipautti meidät pysäkille suhteellisen lähelle meidän majapaikkaamme. Siitä nappasimme taksin lennosta, ja 30MYR:n (n. 7€) kiinteään hintaan taksi vei meidät perille. Huoneistomme oli suhteellisen pramea edellisiin, myös Dubain hotelliin verrattuna. Todellisuudessa viiden yön majoitus täällä olisi maksanut 1500€, mutta onnistuimme nappaamaan Booking.comista viime hetken tarjouksen, ja saimme huoneiston 520€:lla. Toisin sanoen yksi yö täällä maksoi vähemmän, kuin kaksi kapselia Singaporessa. Se kertoo myös jotakin näiden kahden maan välisistä tuloeroista. Kyllä täältä 50. kerroksen ikkunoista kelpaa katsella alapuolella levittäytyvää Kuala Lumpuria.
Illalla ruokailimme rakennuskompleksin ylimmässä kerroksessa sijaitsevassa ravintola-baarissa Petronasin kaksoistorneja ikkunasta ihaillen. Sen jälkeen oli vielä aikaa ilta-uinnille kattoterassin uima-altaassa. Sieltäkin maisemat olivat huikeat! Marko lähti vielä toiveikkaana hakemaan meille täydennystä jääkaappiin läheisen ostoskeskuksen ruokakaupasta, mutta se mokoma olikin mennyt kiinni jo kymmeneltä. No, uusi yritys seuraavana päivänä.
Aamulla ajattelimme, että kyllä kauppa nyt viimeistään yhdeksältä on auki, kun oli arkipäivä ja kaikkea, mutta niin voi pieni ihminen olla väärässä. Taas sai Marko todeta, että ovet eivät auenneet hänelle, kuin vasta kymmeneltä. Pienen odottelun jälkeen saimme siis kuitenkin nauttia myöhäisestä aamiaisesta. Sitten olikin taas kouluhommien vuoro. Ennen niitä Risto ehti tosin kerrostalokytätä hetken, ja Ronja tanssahdella paikallisen musiikin tahtiin. Uima-altaallakin piti käydä piipahtamassa heti kouluhommien jälkeen.
Illalla poikkesimme syömään paikallisten suosimassa ruokapaikassa hotellimme lähellä. Taas oli turistilla sormi suussa, kun koko ruokalista oli pelkästään paikallisella kielellä. Onneksi apuun riensi varmasti se ainoa tarjoilija, joka puhui englantia enemmän kuin kaksi sanaa, ja kaivoi meille jostain englanninkielisen ruokalistan. Sekään ei varsinaisesti helpottanut asiaa, sillä monet ruokien nimet olivat meille aivan tuiki tuntemattomia. Päädyimme tilaamaan kolme kana-annosta, erilaisia hedelmämehuja, naan-leipää ja tarjoilijan suosittamaan pisang rotia, banaanileipää. Siitä tulikin meidän perheen suosikki, ja tilasimme sitä vielä toisenkin annoksen.
Mehut olivat herkullisia tuorepuristeita, ja ruokakin oli todella hyvää. Lapsille tosin ehkä asteen verran liian mausteista. Ristolle vielä enemmänkin. Urheasti hänkin kuitenkin veteli posket punoittaen yhden ison kananpalan riisin kanssa, ja huuhteli sen alas lasilla mehua ja useammalla isolla lasillisella vettä. Tarjoilijaa hieman hymyilytti, kun me tilasimme ison pullollisen vettä pian ruuan pöytään saatuamme. Huomasi ilmeisesti erityisesti lasten ilmeistä, että ruoka oli mielestämme aika voimakkaasti maustettua. Illalla piipahdimme vielä katsomassa Petronasin torneja iltavalaistuksessa, jonka jälkeen palasimmekin takaisin asunnolle nukkumaan.
Olimme tarkoituksella varanneet tämän Kuala Lumpurin asunnon vähän pidemmäksi aikaa ilman suurempia suunnitelmia siitä, mitä täällä mahdollisesti tehtäisiin. Ihan hyvä on vain välillä olla ja ladata akkuja. Niinpä tällekään päivälle meillä ei ollut suurempia suunnitelmia. Myöhäisen aamiaisen jälkeen Marko lähti lasten kanssa uima-altaalle, kun Jaana suuntasi läheiseen turisti-infoon tiedustelemaan, kuinka täältä olisi fiksuinta siirtyä Cameron Highlandsin teeviljelmien suuntaan. Info oli siis teknisesti ottaen auki, mutta palvelutiskillä ei ollut työntekijää. Paikalla päivysti vain turistipoliisi, joka on kuulemma paikalla 24/7. Hänen palveluitaan emme siis tarvinneet, sillä täälläkin kaikki on sujunut hyvin jokseenkin kaoottista liikennettä lukuunottamatta. Täällä nimittäin on ihan turha luottaa siihen, että autoilijat pysähtyvät punaisiin valoihin. Toisaalta taas kukaan jalankulkijakaan ei noudata liikennevaloja, vaan menee tien yli silloin kun sattuu pääsemään. Tähän tapaan olemme pikkuhiljaa totutelleet, vaikka lähes joka kerta lapset edelleen huutavat, että ”Punainen valo, ei saa mennä!”
Koska turisti-infosta jäi Jaanalle sillä kertaa tyhjä arpa käteen, palasi hänkin Markon ja lasten seuraksi uima-altaalle. Uima-altaalla hämmästelimme ensin sitä, kuinka monet ”uimarit” lähinnä viettävät ajan uima-altaassa puhelimellaan kuvia itsestään ja toisistaan napsien. No, eipä olisi kannattanut kovasti muita kritisoida, sillä kohta itse sorruimme samaan. Tosin kuvauksen kohteena ei ollut kukaan meistä, vaan viereisen pilvenpiirtäjän laattaseiniä pesevät miehet, jotka roikkuivat pelkästään kahden erillisen köyden varassa noin 53. kerroksen korkeudella ja kuurasivat ahkerasti seinälaattoja puhtaaksi. Aivan järjetöntä puuhaa, mutta miehiä ei työpaikan ilmavuus näyttänyt juuri huolettavan.
Myöhemmin iltapäivällä ukkonen saapui sateineen. Hetken näkymä huoneemme ikkunasta oli jokseenkin heikko, mutta täällä sade- ja ukkoskuurot ovat yleensä rajuja, ja nopeasti ohi. Tämäkään kuuro ei kestänyt kovin kauaa, joten Ronjakin saattoi palata huoneestaan tiukasti suljettujen ovien takaa olohuoneeseen, mihin äänet ulkoa vielä kuuluvat. Suomessa sade raikastaa ilman, mutta täällä raikastumisesta ei ollut tietoakaan. Kun lähdimme alkuillasta kohti Jalan Alorin katuruokamarkkina-aluetta, oli ilma nyt sekä kuuma että kostea.
Markkinoille oli asunnoltamme pari kilometriä, mutta koska lapsetkin ovat osoittautuneet todella reippaiksi kävelijöiksi, taitoimme matkan jalan. Perille päästyämme näimme alueen kulmassa paikan, joka mainosti itseään perheiden karaokepaikkana. Samaan hengenvetoon tosin mainostettiin myös viskiä ja cocktaileja, että semmoinen perhepaikka tällä kertaa. Vaikka sekä Jaana että Ronja tykkäävät laulaa, jätimme paikan kuitenkin väliin, ja jatkoimme viimeiset metrit ravintolakadulle.
Ravintolakadulla sitä olikin sitten mistä valita! Kävelimme ensin kadunpätkän päästä päähän, ja ihmettelimme tarjolla olevia ruokia. Vartaisiin tökätyt sammakot eivät saaneet kannatusta lapsilta, joten jatkoimme matkaa, kunnes päädyimme ravintolaan, jonka tarjonta kelpasi myös lapsille. Tällä kertaa tarkistimme, että lapsille tilattu ruoka ei ollut lainkaan mausteista, ettei Risto-reppanan tarvinnut taas lähteä kesken ruokailun lähteä etsimään vessaa. 149MYR:n (n. 33€) hintaan saimme sitruunakanaa, grillattuja jättikatkarapuja, kanavartaita satay-kastikkeessa, sammakkoa inkiväärikastikkeessa, riisiä, ranskalaisia sekä lisäksi kaikille tuorepuristettua mehua. Ruoka oli hyvää, ja lapsetkin saatiin hienoisella painostuksella maistamaan sammakkoa. ”Ei jatkoon” tuumivat lapset, ja pitäytyivät sitruunakanassa ja kanavartaissa.
Ruokailurupeaman jälkeen kävelimme vielä Petronasin tornien taakse katsomaan suihkulähteen valo- ja musiikkiesitystä, joka oli meiltä edellisenä iltana jäänyt näkemättä. Silloinkin olimme istuskelleet kyllä suihkulähteen edustalla, mutta se oli väärä suihkulähde. Käväisimme vielä pikaisesti tornien alapuolella sijaitsevassa ostoskeskuksessa. Sieltä löytyi myös vessa, ja Risto tuli erikseen naisten vessan ovelle tiedottamaan, että miesten puolelta löytyi paperia ja oikea pönttö. Hän kysyi luonnollisesti myös, olimmeko mekin päässeet nauttimaan tästä arjen pienestä luksuksesta naisten puolella.
Sunnuntaina oli vuorossa kapuaminen hissillä KL-tornin korkeuksiin. Onneksi näköalatasanteelle vei hissi, sillä 2058 porrasta olisi ollut melkoinen kiipeämisrupeama! Satuimme paikalle sellaiseen aikaan, että meidän lisäksemme siellä ei paljon muita turisteja ollutkaan. Tornista näkyi kauas, vaikka sää oli jälleen utuinen ja pilvinen. (Lämpötilaa tämä ei kyllä alentanut sitten tippaakaan!) Bongasimme oman asuntokompleksimme uima-altaineen, sekä maailman toiseksi korkeimman rakennuksen, 118 kerrosta korkean Merdeka-nimisen pilvenpiirtäjän. Maailman korkeimman rakennuksen Burj Khalifan olimme nähneet jo Dubaissa. Kolmanneksi korkeinta rakennusta pitäisi lähteä bongaamaan Kiinaan, ja sinne emme ole tällä reissulla menossa.
Tornin alapuolella sijaitsi minieläintarha, jossa pääsi lähikontaktiin useammankin eläimen kanssa. Koska erilaiset eläimet on yksi meidän perheen yhteinen kiinnostuksenkohde, sinne piti luonnollisesti hikisestä olotilasta huolimatta suunnata seuraavaksi. Pääsimmekin ruokkimaan ja rapsuttelemaan kaikenlaisia eläimiä pienistä wallabeista vähän suurempiin kilpikonniin asti. Ronjakin on viimein päässyt yli papukaijakammostaan, ja antoi kiljumatta niiden istua hänen olkapäällään.
Jälleen on yksi päivä reissua takana. Parasta tässä on tähän mennessä ollut kiireettömyys ja se, että on oikeasti aikaa olla yhdessä. Toki uudet paikat ja nähtävyydet ovat hienoja nähdä ja kokea, mutta esimerkiksi kaupungilla kävely on tarjonnut hyvän tilaisuuden jutella kunnolla lasten kanssa. Ja kyllä sitä juttua on riittänytkin, välillä ihan liiaksikin asti. Silloin on vain pitänyt sanoa lapsille, että ”Voitteko olla nyt vain hetken ihan hiljaa!” Lapset oikeasti pohtivat ja miettivät paljon näkemäänsä, ja kyselevät lisää. Olen aivan varma, että he oppivat tämän reissun aikana paljon muutakin, kuin niitä asioita, joita äidin oppitunneilla opiskellaan.
Briefly in English:
We could sleep in the capsules surprisingly well. Marko was a bit too tall for the capsules, though. We think the capsules were designed more for the Asian-size people. There was no breakfast in this “hotel” either, so we had just the yogurts we had bought the previous evening and hopped on a taxi. The taxi took us to the bus station where we were given the registration plate of the bus to find the correct one. Finding the bus wasn’t difficult, because there was only one waiting on the platform.
The bus was really nice and comfortable. The reclining seats were super soft and wide. They had two adjustable foot rests too. There was a lot of space between your chair and the one in front of you, so even Marko had enough space for him to sit and rest.
Crossing the borders was super easy. On Singaporean side we just had to take our passports and go through an automatic passport control. For some reason Marko had to show his fingerprints too, but the machine wouldn’t accept them, so he ended up going to the counter to finish the border crossing. On Malaysian side we had to take also all of our stuff from the bus to be X-rayed. After that we went to a counter to get our passports stamped. There was hardly any people at the crossings, so everything went very smoothly.
Soon after arriving to Malaysia we stopped for a lunch and toilet break. There would have been all kinds of good looking local dishes available, but unfortunately they didn’t accept cards. We were pointed to a “market” at the end of the hall to do our shopping there. We thought we bought different kinds of salty pastries, but the first bite proved us wrong. They were more on the sweet side. Not a bad taste, only weird. We also bought some drinks and dried banana slices to the bus for us. With them we could manage until Kuala Lumpur.
The bus dropped us off at a bus stop nearby our apartment building. We took a taxi, which took us there on a 30MYR (7€) fixed price. The apartment was fancy! Probably one of the fanciest we’ve ever been to. It was located on the 50th floor and the view was amazing. On the rooftop there was a bar-restaurant where we popped in for a dinner, and of course an infinity pool, where we dipped in before going to bed. Marko tried to go and buy some groceries for the next morning from a nearby supermarket, but it had closed at ten pm.
The next morning at nine Marko had a new try, but the doors remained closed until ten o’clock, so we ended up having a very late breakfast that day. After that we did some school stuff, went for a swim and later in the evening we went for a dinner at a restaurant nearby, which was apparently very popular among the locals. The food there was cheap and tasty. It was very spicy though, especially for the children. Risto ate bravely one piece of chicken and washed it down with a glass of freshly squeezed apple juice and couple of glasses of water. Ronja managed to tackle two and a half pieces until it became too much for her too. After that the kids concentrated on rice and naan bread. Especially the roti pisang (banana bread) was our favourite. After dinner we popped by to see the Petronas Towers in night light and walked back home.
We had booked this apartment in Kuala Lumpur on purpose for a bit longer time without any specific plans what to do or see here. Sometimes it’s just best to stay put and relax. So after a late breakfast Marko went for a swim with the kids and Jaana tried to make a visit to a tourist info nearby. It was supposed to be open, but the only person there was the tourist police, who’s on call there 24/7. We didn’t need his services, even though the traffic here is somewhat chaotic! The cars don’t necessarily stop at the red light and the pedestrians cross the road whenever they can. So Jaana joined Marko and the kids to the pool.
At pool we talked about how most of the ”swimmers” there only snap photos of each other or themselves in the pool and don’t swim at all. We shouldn’t have criticized them too soon, because in a minute we were in the pool with our phones taking pictures. But we weren’t taking pictures of each other, but the two guys hanging on to two ropes and washing the tiles of the skyscraper next door at the level of 53rd floor. What a crazy job to have!
In the afternoon we experienced our first thunder storm here. It was very brief, but for a while the view from our window was somewhat blurry. In Finland the rain makes air fresh, but here it just becomes more hot and humid. We noticed that when we walked the two kilometres to the Jalan Alor food street.
The food stalls were offering all kinds of local delicacies from frogs to lobster. Since a frog skewer was a no go for the kids, we sat ourselves in a restaurant that offered also more conventional dishes. We ordered lemon chicken for the kids (this time we made sure it wasn’t spicy at all), satay chicken skewers, barbecue prawns, frog in ginger sauce, rice, French fries and of course freshly squeezed juice for everyone. All that cost only 149MYR (33€).
After the dinner we walked back to the Petronas Twin Towers to check out the light and music show by the fountain. We had been standing next to a fountain yesterday also, but it was the wrong one. The bigger one was behind the towers and we never walked there yesterday. The show lasted only ten minutes, so we quickly popped in the shopping mall underneath the towers. As a great relief to the kids, the toilets there were very clean. Risto came even to the ladies side with a big smile on his face telling that there had been toilet paper in the men’s toilet and a proper toilet seat. He wanted to know if we had enjoyed the same facilities.
On Sunday we visited KL tower. Fortunately the lift was working, because it would have been quite a climb with 2058 steps. There were hardly any other tourists there, so we had a great time spotting different buildings from the height of 300 meters. We spotted the world’s second tallest building called Merdeka and also our swimming pool. The tallest building Burj Khalifa we had seen in Dubai already, but the third largest skyscraper is in China, so we’ll give that a miss.
Underneath the tower there was a mini zoo. Because the whole family likes all kinds of furry creatures a lot, we decided to go there too. In the zoo we got to pet and feed wallabies, different kinds of parrots and tortoises. Apparently Ronja has finally overcome her fear of parrots, because she let them sit on top of her without screaming and shouting.
Again one day has turned into a night. The best thing so far has been that there’s no rush, and the fact that we have time to just be together as a family. Of course new places and sights are great to see and experience, but especially walking on the streets of the cities has given us the time to really talk with the children. And boy, they do talk a lot, sometimes even too much. Then we have just politely (?) told them to shut up for a while. The kids really do talk and ask questions about the things they have seen and they want to know more. By travelling this way they definitely learn more than just the stuff they study at “mum’s school” during the weekdays.