12.4.-18.4.2023
Iltapäivällä siirryimme Warwick-hotellista seuraavaan paikkaan loppuajaksi. Bedarra Beach Inn -hotelli oli huomattavasti pienempi kuin Warwick, sillä siellä oli vain 25 hotellihuonetta. Huoneet olivat kuitenkin reilusti suurempia kuin Warwickissa. Ensisilmäyksellä paikka vaikutti oikein mukavalta. Emme lähteneet iltapäivällä enää snorklailemaan, vaan vietimme aikaa hotellin uima-altaalla. Lisäksi lapset tekivät kouluhommia muutaman tunnin ajan. Päivällistä nautimme hotellin omassa ravintolassa. Meidän aikuisten päivälliseksi tilaama mahi mahi –kala oli todella herkullista, eikä lastenkaan ruoka-annoksissa ollut valittamista. Jaanan jälkiruuaksi tilaama kotitekoinen omenapiirakka oli todella valtava. Siinä sai ihan tosissaan tehdä töitä, että sai kaiken syödyksi. Eipähän ainakaan jäänyt nälkä tämän ravintolakäynnin jälkeen!
Seuraavana aamuna kävimme hakemassa snorklausvälineet ja suuntasimme rannalle snorklaamaan. Korallit olivat edelleen aika värittömiä, mutta erilaisia kalalajeja oli todella paljon. Merenpohja oli myös täynnä pitkiä merimakkaran sukulaissieluja. Englanniksi tämä otus on nimeltään Medusa Worm, mikä virallinen nimi sitten suomeksi onkaan. Ne ovat vaarattomia, mutta moni erehtyy luulemaan niitä merikäärmeiksi, joita täällä myös asustelee. Merikäärmeeseenhän olimme törmänneetkin jo Warwickissa ollessamme. Riutta oli todela matala, ja myös siellä oli paikoitellen todella voimakkaita virtauksia. Välillä piti ihan tosissaan polskutella räpylöillä, että pääsi haluamaansa suuntaan. Toisaalta virtausten vietävinä oli helppo kelluskella myös eteenpäin. Pitkän snorklausrupeaman jälkeen lapset halusivat vielä altaaseenkin uimaan. Toisaalta eipä täällä vesileikkejä lukuunottamatta paljon muuta tekemistä olekaan.
Perjantaina snorklauksen lisäksi päätimme käydä katsomassa, millainen lähin Sigatokan kaupunki oli. Se sijaitsi seitsemän kilometrin päässä hotellistamme, joten kävellen sinne ei kannattanut näissä lämpötiloissa lähteä. Hotellin ohitse kulki periaatteessa bussikin, mutta koska aikataulu oli hieman ”Fiji time”-tyyppinen, katsoimme parhaaksi ottaa taksin. Sigatokan kaupunki ei ole kovin suuri, vain 12 000 asukasta, mutta sillä se pääsee kuitenkin kahdeksanneksi Fidzin kupunkiluettelossa. Kaupungissa ei ollut varsinaisesti mitään nähtävää. Korkealla kukkulan laella sijaitseva värikäs Hare Krishna –temppeli oli paikan suurin nähtävyys. Me emme sinne kuitenkaan kivunneet, vaan tyydyimme kävelemään kaupungin muutamat pääkadut päästä päähän. Siihen ei kulunut puolta tuntia enempää, vaikka kävelimme hyvin hitaasti, ja tervehdimme lähes kaikkia vastaantulevia paikallisia, jotka huutelivat meille iloisesti ”Bula!”
Saapuessamme viiden jälkeen Sigatokaan, monet kaupoista olivat jo sulkemassa oviaan. Löysimme kuitenkin supermarketin, joka oli auki kahdeksaan saakka. Kaupan valikoima oli hyvin omintakeinen. Tarjolla oli niin paikallisia herkku(?)muroja, kuin hindujen jumalten palvomiseen liittyviä tarvikkeitakin. Ilmeisesti Fidzillä, tai ainakin tällä alueella, on siis myös paljon intialaista väestöä. Myytävien tuotteiden lisäksi bongasimme kaupasta myös aika monta torakkaa. Onneksi kaikki se, mitä me kaupasta ostimme (omenoita lukuunottamatta), oli tiiviisti pakattuja, ja näinollen ötököiltä suojassa.
Olimme kuvitelleet, että kaupungista saattaisi löytyä useampikin ravintola, mutta sinnikkäistä etsiskely-yrityksistä huolimatta emme löytäneet pikaruokaa kummempaa purtavaa. Parikin ravintolaa mainosti kyllä olevansa wine and dine –paikkoja, mutta vilkaisu sisätiloihin teki nopeasti selväksi sen, että niissä me emme ruokailisi. Niinpä päädyimme Chicken Express –pikaruokalaan, jonka ruuat sisälsivät onneksi ihan oikeata kanaa, eikä mitään jauhettua mössöä.
Olimme tilanneet saman taksikuskin hakemaan meidät takaisin hotellillemme kahdeksalta, mutta sitkeästä odottelusta huolimatta kuskia ei alkanut kuulua. Useampikin paikallinen kulki ohitsemme ja kyseli, tarvitsisimmeko kenties kyytiä. Kun kerroimme odottavamme kyytiä Bedarra Beach Inn -hotelliin, eräät paikalliset ottivat asiakseen ottaa selville, minne kuskimme oli unohtunut. Pian meille kerrottiin, että kuljettaja on tulossa piakkoin. ”Piakkoin” oli ehkä vähän liioittelua, tai kenties vain Fiji time –versio asiasta, mutta lopulta noin puolen yhdeksän aikoihin taksikuskimme tuli, ja vei meidät takaisin hotellille.
Lauantaiksi olimme varanneet Jewel of Fiji –nimisen retken. Aamukahdeksalta meitä oli tarkoitus tulla hakemaan paikalliseen kylään vierailulle. Kun klo 8:20 kyytiä ei ollut kuulunut, menimme kyselemään, että missähän se mahtaa olla. Hotellin respasta soitettiin retkeä järjestävään firmaan, ja siellä todettiin, että auto oli ollut jo täynnä. Aha. Eli meidät ajateltiin vaan jättää odottamaan hotellin pihalle koko päiväksi, niinkö? Onneksi hotellimme kautta järjestyi toinen kyyti, ja pääsimme mekin matkaan vain reilut 30min myöhässä.
Ajomatka olikin yllättävän pitkä. Noin kymmenen maissa saavuimme kylään, jossa meitä odotti perinteinen kava-seremonia. Sen jälkeen meille esitettiin paikallisia lauluja ja tansseja, joihin itsekin pääsimme osallistumaan. Sillä aikaa, kun meille valmisteltiin ruokaa, me menimme ulos katsomaan, kuinka palmunlehdistä punottiin koreja, ja kuinka kookospähkinän sai halki vain pienen kiven avulla. Korin sai punottua yllättävän näppärästi vain yhdestä palmun lehvästä. Tällä tavoin valmistettu kori kestää kuulemma 8-10 viikkoa, ennen kuin lehdet kuivuvat, ja kori hapertuu. Toisentyyppisen palmun lehvistä taas punottiin mattoja. Nämä lehvät piti kuitenkin ensin keittää ja kuivata, ennen kuin niitä saattoi käyttää punomiseen. Tällä tavoin punotut matot saattavat kestää kulutusta jopa kymmenenkin vuotta. Mattojen punominen on täällä muuten vain ja ainoastaan naisten hommaa. Miehet eivät saa siihen sotkeentua!
Herkullisen lounaan jälkeen lähdimme rankan vesisateen saattelemina kapeilla puuneveillä jokea pitkin kohti vesiputouksia. Sade ei sinänsä haitannut, sillä meillä kaikilla oli valmiiksi pelkät uikkarit yllämme vesiputouksessa uimista varten. Sade oli myös todella lämmintä, joten veneessä ei ollut lainkaan kylmä. Jokea pitkin ajellessamme näimme paikallisia joen rannalla leikkimässä, kalastamassa, uimassa ja paimentamassa lehmiänsä. Olipa jokeen eksynyt pari kaivinkonettakin. Ne kaivoivat joenpohjasta kiviä ja soraa jotakin uutta tieosuutta varten.
Vesiputouksen vesi oli viileämpää kuin merivesi, mutta silti siinä tarkeni hyvin uida. Putous oli aika korkea, ja siitä syöksyvät vesimassat olivat kaivertaneet putouksen alla olevan lammen todella syväksi. Mukana olleet paikalliset pojat hyppivät lampeen putouksen reunoilta, joten useampi metri siinä täytyi syvyyttä olla. Osan paluumatkasta taitoimme jokea pitkin bambulautalla. Koska lautta liikkui omaan verkkaiseen ”Fiji time” -tahtiinsa, hyppäsimme noin vartin kelluskelun jälkeen takaisin tavallisiin veneisiin ja hurautimme kylään. Siellä meitä odotti kyyti hotellille.
Hotellille ajellessamme ohitimme monta rannassa kulkevan päätien varressa olevaa pikkukylää. Koska asuntojen ovet ja ikkunat olivat apposen auki, näki asuntoihin helposti sisälle. Eipä ollut kovin kummoisilla mukavuuksilla varustettuja nämä kodit. Hienoissa ja hyvin ylläpidetyissä hotelleissa ja resorteissa asuessa sitä helposti unohtaa, mikä täällä on monen paikallisen elämän todellisuus. Ilmeisesti lähes neljäsosa fidziläisistä elää kansallisen köyhyysrajan alapuolella. Aika hurja lukema.
In the afternoon, we moved from the Warwick hotel to our next hotel. Bedarra Beach Inn was considerably smaller than Warwick, with only 25 hotel rooms. However, the rooms were much larger than in Warwick. At first glance, the place seemed very nice. We didn’t go snorkelling again in the afternoon, but spent some time at the hotel pool. In addition, the kids did school work for a few hours. We had dinner in the hotel’s own restaurant. The mahi mahi fish that we adults ordered for dinner was delicious. The homemade apple pie that Jaana ordered for dessert was huge.
After breakfast, we went to get our snorkelling gear and headed to the beach on the other side of the road. The coral was still pretty colourless, but there were lots of different species of fish. The seabed was also full of long creatures resembling sea cucumbers. In English it is called Medusa worm. They are harmless, but many people mistake them for sea snakes, which also live here. The reef was really shallow, and again there were really strong currents in places. Sometimes you really had to use your flippers to get to where you wanted to. On the other hand, it was easy to float along with the currents. After a long snorkelling session, the kids wanted to go for a swim in the pool too. On the other hand, there’s not much else to do here apart from swimming, snorkelling and kayaking.
On Friday we decided to see what the nearest town of Sigatoka was like. It was seven kilometres from our hotel, so it wasn’t worth walking there in these temperatures. There was a bus that went past the hotel, but as the schedule was a bit “Fiji time”, we thought it was best to take a taxi. The town of Sigatoka is not very big, only 12,000 inhabitants, but it still is the 8th biggest city in Fiji. There wasn’t really much to see in the town, though. The colourful Hare Krishna temple high on a hilltop is probably the biggest attraction. We didn’t go there, though, but just walked along the few main streets. It didn’t take us more than half an hour, although we walked very slowly, and greeted almost every local we met, who shouted “Bula!” at us.
When we arrived in Sigatoka after five, many shops were already closing their doors. However, we found a supermarket that was open until 8 o’clock. The selection was rather exotic. There was everything from the groceries to items for worshipping Hindu gods. Apparently there is also a large Indian population in Fiji, or at least in this area there has to be. In addition to the products on sale, we also spotted quite a few cockroaches in the shop. Fortunately, everything we bought (apart from apples) was tightly packed, and thus protected from bugs.
We had thought that there would be several restaurants in town, but despite our efforts, we found only a fast food restaurant for our dinner. A couple of restaurants advertised themselves as wine and dine places, but a quick glance inside made it clear that we would not be dining there. So we ended up at Chicken Express, where they actually used real chicken in their meals, not ground-up mush.
We had booked the same taxi driver to pick us up at 8pm, but the driver didn’t show up. Several locals passed us by, asking if we needed a lift. When we told them we were waiting for a ride to the Bedarra Beach Inn, some locals decided to find out where our driver was. We were soon told that the driver would be there shortly. “Shortly” was perhaps a bit of an exaggeration, or perhaps just the Fiji time -version of the story, but eventually at about 8:30 our taxi driver arrived, and took us back to the hotel.
For Saturday we had booked an excursion called Jewel of Fiji. At 8am we were supposed to be picked up to local village to learn about Fijian culture. At 8:20am we went to ask why we hadn’t been picked up yet. The hotel reception called the company organising the tour, and found out that the van was already full. Uh-huh. So they were just going to leave us waiting in the hotel yard all day, right? Fortunately, another ride was arranged through our hotel, and we were able to leave only about 30 minutes late.
The drive was surprisingly long. Around ten o’clock we arrived in the village, where we were greeted by a traditional kava ceremony. Afterwards, we watched some local songs and dances, in which we were able to participate too. While our food was being prepared, we went to see how to weave baskets from palm leaves, and how a coconut could be split in two using just a small stone. An environmentally friendly basket made from only one palm leaf lasts for 8-10 weeks. The leaves of another type of palm tree were used to weave carpets. However, these leaves had to be boiled and dried before they could be used for weaving. These carpets can last up to ten years.
After a delicious lunch, we set off on a boat towards the waterfalls in a heavy downpour. The rain didn’t matter as we were all wearing nothing but our swim suits. The rain was also really warm. As we cruised along the river, we saw locals playing, fishing, swimming and herding their cows along the river banks. We saw a couple of diggers in the river too. They were digging out stones and gravel from the riverbed for a new section of road somewhere nearby.
The water in the waterfall was cooler than in the sea, but it was still good for swimming. The waterfall was quite high, and the masses of water rushing down from it had dug the pond below the waterfall very deep. The local boys who were with us were jumping into the pond from the edges of the waterfall, so it must have been several metres deep. On the way back we got to experience what it was like to travel on a bamboo raft. As the raft was moving at its own slow “Fiji time” pace, after about fifteen minutes of floating we jumped back into the boats and headed back to the village. A ride back to the hotel was waiting for us there. On our way back, we passed several small villages along the main road. As the doors and windows of the houses were wide open, it was easy to see inside. These homes were very simple. When living in nice, well-maintained hotels and resorts, it’s easy to forget the reality of life for many locals here. Apparently almost a quarter of Fijians live below the national poverty line. That it a lot, I would say.
Hyvin on matka näköjään edennyt..ja paljon katsottavaa ja hienoja kokemuksia..