4.10. – 6.10.2024
Torstai 4.10.2024
Lähtöpäivä alkoi hieman heikoilla uutisilla. Helsinki-Vantaan lentokentällä matkatavaroiden check-in -järjestelmään oli tullut jokin ohjelmistovika aamuyöstä, eikä matkatavaroita pystynyt kirjaamaan ruumaan. Lentokentälle muodostui ulos asti ulottuvia jonoja ja matkatavarat kasattiin suuriksi röykkiöiksi check-in -tiskien eteen. Onneksi meillä kaikilla oli lennot vasta alkuillasta, ja ongelma saatiin korjattua aamupäivän aikana. Kun saavuin lentokentälle Jaanan ja Riston saattelemana kahden aikoihin, jonoja ei ollut juuri lainkaan.
Matkakaverini olivat hankkineet lennot Delhin kautta Kathmanduun, mutta kyseinen reitti ei oikein houkutellut minua Delhin lentokenttähässäkän ja Nepal Airwaysilla lennettävän jatko-osuuden takia. Itse sijoitin parisataa euroa enemmän ja hankin Finnairin ja Qatar Airwaysin lennot Dohan kautta. Tämä olisikin ollut kultaakin kalliimpi peliliike, jos matkatavarajärjestelmä olisi ollut hajalla vielä lähtöjemme aikana. Minulla olisi ollut lennot yhdellä lipulla ja olisin varmasti saanut rinkkani Kathmanduun seuraavana päivänä. Erillisten Delhin ja Kathmandun lentojen kohdalla tilanne olisi ollut varmasti hippasen kiusallisempi. Mutta kyllä Delhi ja Nepal Airways tarjosivat vastinetta ylimääräisille euroilleni ilman Helsingin avustustakin. Nepal Airways oli perunut lentonsa jo viikkoja ennen lähtöä ja tarjosi monta tuntia myöhempää lentoa tilalle. Tämä ei kavereita miellyttänyt ja he hankkivat intialaisen Indigon lennot tilalle. Periaatteessa heidän pitäisi saada alkuperäisen lennon hinta takaisin, koska lento oli yhtiön puolelta peruttu. Mutta uudenkin lennon tiimoilta Heikki oli saanut jonkun viestin lennon siirtymisestä, joten hänellä oli sekä myöhäisemmän Nepal Airwaysin lennon sekä Indigon lennon paperit mukana, eikä täyttä varmuutta kumpaan koneeseen hän lopulta mahtuisi mukaan. Loppujen lopuksi kaverit olivat päässeet samaan koneeseen. Delhissä heitä odotti matkatavaroiden haku sekä pitkä odotusaika ennen seuraavaa lentoa. Suunnitelmissa ei ollut jäädä kökkimään kentälle, vaan Pude oli varannut alle kympillä jonkun lentokenttähotellin irvityksen. Hotelli ei ennakko-odotusten mukaisesti sijainnutkaan terminaalien läheisyydessä vaan jossain viiden kilometrin päässä melkoisessa slummissa. Kaverit palkkasivat saman taksikuskin hakemaan heidät viiden tunnin päästä takaisin ja menivät suihkuun, kaljalle ja lepäilemään. Heikin ytimekäs yhteenveto hotellista oli ‘halvalla saa kökköä’. Koska Delhissä on joka tapauksessa haettava matkatavarat ja siirryttävä toiseen terminaaliin uutta check-in:iä varten, kaverit olivat hankkineet myös Intian viisumit. Kun lasketaan viisumit, ‘hotelliyö’ ja kaksi taksimatkaa, niin eipä tuo reitti enää kovin paljoa halvempi ollut kuin oma reittini, mutta voivatpahan naureskella yhdelle seikkailulle enemmän kiikkustuolissa.
Vaikka oma matkani sujui periaatteessa sujuvasti, niin pitkälle on silti pitkä matka. Kymmentä yli viisi lähtenyt lento kesti lähes 7 tuntia, koska kapteenin sanoin matkalla piti ‘välttää konfliktialueita’. Monikossa… Valko-Venäjä, Ukraina, Iran, Irak ja Israel noin alkajaisiksi. Lento kurvasi Egyptin kautta ja saapui Dohaan hieman keskiyön jälkeen. Dohan kenttä oli täynnä porukkaa, koska se on Dubain ohella alueellinen mannertenvälisten lentojen keskipiste ja lentoja lähti läpi yön tiuhaan tahtiin eri suuntiin. Oman lennon oli tarkoitus lähteä kolmelta ja olla perillä 10:30 paikallista aikaa. Itse lähtö viivästyi puoli tuntia, kun jotain pyörätuolissa olevaa asiakasta ei meinattu saada koneeseen. Loppujen lopuksi saavuimme kolme varttia myöhässä Kathmanduun. Viisumin hankkiminen onnistui melko nopeasti, mutta ennen matkatavarahihnoja oli käsimatkatavaroiden läpivalaisupiste, jonka jonossa vierähti ainakin tunti. Ajattelin, ettei sitten tarvitse ainakaan matkatavaroita odotella, mutta väärin meni. Niitäkin sai odottaa vielä lähemmäs puoli tuntia. Olin kentältä ulkona kaksi tuntia siitä kun lentokoneen pyörät olivat osuneet kiitorataan. Matkanjärjestäjän kaveria ei näkynyt ulko-ovien luona, joten pirautin matkanjärjestäjälle. Kuski oli kyllä jossain aseman alueella, ja viiden minuutin päästä hän ilmaantukin ulko-ovien kohdalle kyltti kädessään. Kartan mukaan lentokentältä oli noin 7 kilometriä Thamelin alueella sijaitsevalle hotellille. Kuski arvioi matka-ajaksi 25 minuuttia, joka muuttui ruuhkissa seisomisen takia tunniksi. Jos kuskin arvio olisi pitänyt paikkansa, normitilanteessa olisi voinut siis odottaa noin 15 kilometrin keskivauhtia. Nyt mentiin 7 kilometriä tunnissa. Olin lopulta hotellilla varttia vaille neljä paikallista aikaa.
Jostain mystisestä syystä sain huoneen suhteen upgraden, ja pääsin ‘sviittiin’. Ei tietty mikään ison hotellin sviitti, mutta oikein mukavan ja tilavan huoneen sain! Kaverit saapuivat kuuden aikoihin, jonka jälkeen lähdettiin lähistölle syömään. Illallisen jälkeen menimme istumaan sviittiini ja kaverit vetivät esiin muutaman tax-freestä ostetun pullon. Se siitä univelan kiinnikuromisesta.
Perjantai 5.10.2024
Perjantai oli järjestetyn matkamme ensimmäinen päivä. Meidät haettiin hotellilta puoliltapäivin kaupunkikierrosta varten. Ensiksi ajoimme suurelle Pashupatinathin hindutemppelille, jossa kuolleita polttohaudattiin Bagmati-joen rannalla. Viereinen rakennus oli kuuleman mukaan eräänlainen saattohoitola. Hindujen tapojen mukaan polttohautaus pitää suorittaa vuorokauden sisällä kuolemasta. Ruumis asetetaan ensiksi joen rannalla olevalle liuskalle, jotta edesmenneen jalat ovat pyhässä vedessä. Sen jälkeen polttohautaus tapahtuu joen myötäisesti kulkevalla tasanteella, jossa puista kasattuja lavetteja on vieri vieressä. Lopuksi tuhkat lakaistaan jokeen, joka laskee lopuksi Ganghesiin. Tämä kaikki tapahtui täysin julkisesti, mukaanlukien joen toisella puolella kulkevat turistit. Ylittäessämme jokea sillalla tuli vastaan pyhä lehmä, joten ei kauaa kestänyt bongata sellaista. Alueella oli myös saddhuja eli pyhiä miehiä, jotka tosin kutsuivat turisteja ottamaan valokuvia, maksua vasten tietenkin. Oppaamme mukaan heitä ei pidetäkään aitoina saddhuina. Aitojakin on kuulemma alueella, mutta he asuvat jossain luolissa, eivätkä ole juurikaan tekemisissä kenenkään muun kanssa ja ovat luopuneet kaikesta maallisesta omaisuudesta. Mihin oikea saddhu tarvitsisi turistien rahoja, opas ihmetteli ihan perustellusti. Asia ei itse asiassa selvinnyt. Nämä ‘julkiset’ saddhukin olivat melkoisen hämyn näköistä porukkaa, eivätkä hekään tainneet fyysistä omaisuutta juuri keräillä. Ehkä ruokaa tai lisää helyjä kaulaan?
Seuraava kohde oli maailman suurin stupa, Boudhanath Stupa. Sisälle ei päässyt, mutta kiertelimme alueella hyvän tovin. Kävimme tutustumassa paikalliseen maalauskouluun, jossa tuotettiin versioita buddhalaisista perinteisistä kuvista kuten elämän ympyrä. Varsinainen kuvan rakenne katsottiin kirjasta, jossa oli parisataa perinteista rakennetta. Vain ympyrän ulkopuolen sai koristella täysin vapaasti. Meille esiteltiin aloittelijoiden, harjaantuneiden ja mestareiden versioita kuvista. Ero niissä oli yksityiskohtien tarkkuus. Mestareiden kuvien kohdalla meille annettiin suurennuslasit, jotta voimme nähdä kuinka uskomattoman pikkutarkkoja kuvioita tai eläimiä kuvat sisälsivät. Ja jokaisella ympyrällä, oviaukolla, eläimellä ja symbolilla oli oma merkityksensä. Viimeinen vierailukohde oli paja, jossa tuotettiin erikokoisia metallisia kulhoja. Pienempiä kulhoja käytettiin meditointiin. Niiden reunoja hierottiin eräänlaisen nuijan avulla, jolloin ne alkoivat värähdellä ja tuottaa tietynlaista huminaa, jonka säestyksellä ilmeisesti meditoidaan tai resitoidaan. Sama homma demonstroitiin myös isolla kulholla joka veti ehkä kolme litraa vettä. Vaikka kulho ei silmämääräisesti tärissyt, niin se teki sitä ilmeisesti hyvinkin korkealla taajuudella. Kulhossa ollut vesi alkoi nopeasti tärisemään ja hetken kuluttua se näytti kuin se kiehuisi ja vettä lensi sinne tänne ympäri laitojen. Isompia kulhoja käytettiin myös terveyshoitoihin. Olin ensimmäinen vapaaehtoinen uhri ja sain ensiksi ison kulhon päähäni ylösalaisin, jonka jälkeen siihen kumautettiin nuijalla. Se kuulosti korvissa varsin villiltä, mutta tosiasiallisesti myös aika rauhoittavalta. Kun sama tehtiin Pudelle, huomasin ettei ulkopuoliset kuulleet mitään ääntä. Kulhoa kumautettiin myös niin että se oli esityksen pitäjän kämmenellä. Tällöin huminan kuuli selvästi ja hyvälaatuinen käsintehty kulho voi humista kolme minuuttia yhdellä nuijan kopautuksella. Kulhoja pystyi käyttämään myös hierontaan, jolloin kulhoa painettiin ja liikuteltiin esim. selkää vasten ja siihen kumautettiin useammin. Voimakas tärinä antoikin yllättävän tehokkaan hierontavaikutuksen.
Kulttuurikierroksen jälkeen meidät vietiin hotellille, jota matkanjärjestäjä käyttää tukikohtanaan. Meitä briiffattiin tulevasta matkasta ja saimme matkanjärjestäjän tarjoamat varusteet eli varustekassi, makuupussi, sisäpussi makuupussiin, untuvatakki sekä pari rullaa vessapaperia. Varusteet pakattiin varustekasseihin ja lopputilan saimme täyttää omilla tavaroillamme ja kantajat ottaisivat ne kyytiinsä. Illalla oli vielä tervetuliaisillallinen, joka oli läheisessä ravintola- ja tapahtumatilassa. Turisteille esitettiin joka ilta perinteinen tanssi- ja musiikkiesitys, mutta tänä iltana toisessa siivessä oli myös paikalliset hääjuhlat. Maukkaan illallisen jälkeen palasimme hotellille.
Sunnuntai 6.10.2024
Alkuperäisen aikataulun mukaan kaupunkikierros olisi ollut sunnuntaina, mutta koska olimme hoitaneet kaikki viralliset muodollisuudet jo edellisenä päivä, sunnuntai oli vapaapäivä. Yritin ensiksi hankkia uuden rannekkeen kellooni, jonka alkuperäinen ranneke oli ilmeisesti haperoitunut ja napsahti poikki. Lähistöllä oli muutama pieni kellopuoti, josta löytyikin sopivan levyinen kumiranneke. Yllättäen paikan kaveri ei saanut Garminin kellon rannekepiikkejä irroitettua vaikka oletettavasti ne olisi pitänyt pystyä ruuvaamaan irti. Rannekkeen vaihto jäi siis haaveeksi. Seuraavaksi kävin hakemassa vielä yhdet lyhyt- ja pitkähihaiset vaelluspaidat. Rinnuksissa luki Patagonia ja North Face, mutta aitoja ne eivät kyllä olleet. Mutta täyttävät varmaankin tehtävänsä päivittäisinä käyttöpaitoina. Viimeisenä tehtävänä oli hankkia paikallinen SIM-kortti datakäyttöä varten. Nepalissa on kaksi suurta operaattoria, valtiollinen NCL ja yksityinen Ncell. Näistä ensiksimainitulla oli parempi kuuluvuus reitin varrelta, joten yritin toiveikkaasti kysellä sellaista muutamasta kännykkäkioskista, joita on joka paikka täynnä. Yllättäen he myivät vain Ncelliä. Palasin hotellille ja kysyin paikan managerilta, mistä voisin hankkia NCL:n kortin. Tästä seurasi hetkeksi säätöä ja ihmettelyä kolleegan kanssa, kunnes hän totesi että vie minut paikkaan, josta sellaisen saa. Lähdimme kohti ulko-ovea ja ajattelin, että käymme jossain lähistöllä. Mutta manageri nappasikin eteisen hyllyltä kypärän, jolloin tuli todella suuri ‘ei helvetti’ -fiilis. Meinasin sanoa kaverille, että kyllä mulle oikeastaan kelpaakin Ncellin kortti liikenneympyrässä olevasta kioskista. Mutta manageri oli jo hypännyt skootterin selkään, joten ei muuta kuin taakse istumaan. Nepalissa kypärän käyttö määrättiin pakolliseksi jo vuosia sitten, mutta kypäräpakko aiheutti ongelmia kun lähes jokainen kuskaa jotakuta. Tai koko perhettä. Nykyään kaikilla kuskeilla on kyllä kypärä, mutta muuten meininki on vapaata. Tulipahan koettua sitten skootterin kyydissä oleminen Kathmandun kaoottisessa liikenteessä. Tosiasiassa skootterin tarakalta jalat ylettää maahan ja matkanteko on melko verkkaista, joten potentiaalinen pikkukolari ei välttämättä olisi välittömästi kuolemaksi. Ajoimme yllättävän pitkän matkan Thamelin poikki ja oletin, että olimme menossa johonkin isompaan kännykkäkauppaan. Päädyimme kuitenkin jotakuinkin samankaltaiselle kioskille kuin joka korttelissa. Sain kuitenkin NTC:n kortin, joka oli voimassa 30 päivää ja sisälsi 100 gigaa dataa 1600 rupialla eli noin 11 eurolla. Aika näyttää kuinka toimiva ja hyödyllinen se on loppujen lopuksi, mutta eipä maksa paljoa kokeilla.
Hotellin kaveri oli jo valmis viemään minut takaisin hotellille, mutta jäin Thamelin alueelle vielä lounaalle ja kiertelemään hetkeksi. Hotellille palattuani piti vielä viimeistellä pakkaukset. Kantajille menevät tavarat varustelaukkuun, elektroniikka ja muutamat vaihtovaatteet päiväreppuun ja Kathmanduun säilytykseen jäävät vaatteet omaan rinkkaan. Illalla käytiin porukalla Fire&Ice -ravintolassa syömässä kunnon pitsat.
Hotellilla tavaroita pakatessani huomasin, että päivärepun kangas oli revennyt melko pahasti repun yläosasta. En ymmärrä, mikä sen oli aiheuttanut, koska reppu oli lentokoneessakin ollut mukana käsimatkatavarana eivätkä repussa olevat tavaratkaan rasita repun yläosaa. Kävin kysymässä hotellin henkilökunnalta löytyisikö lähistöltä suutaria, joka voisi ommella repun kuntoon. Aamiaistarjoiluja hoitanut nainen tutki reppua ja kysyi tarvitsiko vetoketjujen puuttuvat vetimetkin korvata. Osoitin vielä erästä toista saumaa, jonka ompeleet repsottivat ja kysyin paljonko kaiken korjaaminen maksaisi. Arvio oli 200 rupiaa eli euron ja 40 senttiä. Reppu lähti jonnekin korjattavaksi ja sain sen illalla takaisin korjattuna. Hinta-arvio ei muuttunut matkan varrella ja maksoin siis kaikesta hieman päälle euron. Tuskin korjaus oli kokeneelta suutarilta montaa minuuttia kestänyt, mutta silti hinta-laatusuhde oli enemmän kuin kohdillaan.
