Maanantai 7.10.2024
Maanantaina lähdettiin kohti Annapurnan kierroksen aloituspaikkaa. Aamiainen oli puoli seitsemän ja matkaan lähdettiin tasan kello seitsemän. Minibussissa meidän lisäksi oli kuski, oppaamme, kaksi kantajaamme sekä ilmeisesti paikallinen perhe, joka kuulemma heitettäisiin jollekin kolmen tunnin päässä sijaitsevalle temppelille. Liikenne oli vilkasta jo aamulla, mutta liikkui sentään eteenpäin toisin kuin lentokentältä tullessa. Kathmandun kaupunkialuetta riittää kilometrikaupalla, joka olikin jo tullut lentokoneen ikkunasta selväksi. Kaupungin laidalla piipahdimme bensa-asemalla, jonka jälkeen ajattelin, että kohta matka alkaa sujumaan vauhdikkaammin. Vaan eipä alkanut, vaan päinvastoin. Olimme melkoisen korkealla, ja edessä odotti pitkä kiermurteleva tie alas laaksoon. Tie oli aivan tukossa kumpaankin suuntaan menevistä busseista ja kuorma-autoista sekä ajoittaisista yksikaistaisista kohdista mitä erinäisimmistä syistä. Viikon takaiset tulvat olivat tehneet täällä tuhojaan ja vaikka tie oli teknisesti raivattu auki, joissain kohdissa tie oli pelkkä savinen kuoppapelto tai paljon normaalia kapeampi. Muutaman tunnin päästä oli vessatauko ja pari tuntia myöhemmin lounas. ‘Kolmen tunnin’ päässä oleva temppeli ei ollut vielä sattunut kohdalle, koska paikallinen perhe oli vielä mukana. Lounaan jälkeen saavuimme temppelin kohdalle. Se oli laakson toisella puolella nousevan rinteen huipulla, mutta sinne kulki tuolihissi.
Matkamme jatkui verkkaisesti kohti Besisaharia. Kuskimme ja oppaamme alkoivat olla yhä tiiviimmin puhelinyhteydessä johonkin, ja puheesta erotti kylien nimiä, joiden läpi olimme juuri ajamassa. Vaikutti siltä, että meillä alkoi olla kiire ehtiä paikallisbussiin. Lopulta kolmen aikoihin saavuimme Besisahariin, jossa odotti iso läjä paikallisia sekä villin näköinen pieni linja-auto. Varustekassit köytettiin katolle, joka oli jo valmiiksi aivan täynnä tavaraa ja ahtauduimme bussiin. Kysyin oppaalta, kuinka kauan bussi oli odottanut meitä. Puolitoista tuntia, oli vastaus. Kysyin, emmekö olisi voinut ottaa jotain toista bussia, mutta tämä oli kuulemma se ainut iltapäivällä. Noh, matkan aikana tuli kyllä selväksi, miksei niitä busseja kulkenut mitenkään kovin taajaan. Nepalissa on juuri alkamassa festivaaliaika, ja kylien asukkaat olivat tulleet Besisaharin markkinoille ostoksille. Mukaan oli tarttunut mm. 25 kilon riisisäkkejä ja pahvilaatikkokaupalla muuta tarpeellista. Bussi puski verkkaisesti tien virkaa toimittanutta kivipeltoa pitkin eteenpäin ja säännöllisin väliajoin ihmisiä ja tavaroita ripoteltiin tien varteen. Joskus kohdalla oli selkeästi talo, joskus paikan valinnan kriteerit jäivät hieman avoimiksi meille länsimaalaisille. Matkan olisi pitänyt kestää puolitoista tuntia, mutta perillä oltiin vasta puoli kuuden aikoihin. Täysin mystisesti teimme pidemmän pysähdyksen vain puolisen tuntia ennen Besisaharia ja osa paikallisista kävi syömässä nuudeleita ja momoja. Ehkä jääkaappi oli tyhjä (tai sitä ei lähtökohtaisesti edes ollut) tai viidakon viisauden mukaan on syötävä silloin kun siihen on mahdollisuus eikä istua tienposkessa tyhjin vatsoin rikkoutuneen bussin vieressä.
