Muktinath – Tatopani – Ghorepani

Sunnuntai 20.10.2024

Yhteenveto:
 Bussi Muktinath – Tatopani
 Aloitus: 09:00, 3700m
 Päätös: 14:30, 1150m
 Sää: Aamulla hieman viileää, iltapäivällä lämmintä ja hieman sadetta
 Kulut: 330 (energiajuoma, vesi, Oreo-keksit), 500 (uimashortsit), 150 (Tatopanin kuumat lähteet), 200 (kokis lähteillä)

Tänään oli vaellusosuuden ainoa varsinainen välipäivä, joka johtui siirtymästä Muktinathista Tatopaniin. Annapurnan etelä- ja pohjoispuolella kylien väliin on rakennettu teitä, ja tiet jatkuvat nykyään pohjoispuolella Manangiin asti ja eteläpuolella Muktinathiin asti. Pohjoispuolella vaellettaessa teitä on mahdollista vältellä pääosin, mutta eteläpuolella tilanne on ilmeisesti hankalampi. Annapurnan kierrosta ei nykyään useinkaan tehdä enää kokonaan, jos kokonaiseksi ajattelisi vaikkapa Besisaharista Pokharaan. Iso osa eteläpuolen osuudesta sivuutetaan jonkinkokoisen moottoriajoneuvon avulla Muktinathista tai Kagbenista tai lentäen Jomsomista. Joillekin lyhennetty kierros sopii, koska lyhennetyn kierroksen voi tehdä vaikkapa puolessatoista viikossa. Rajoitteena on lähinnä akklimatisoituminen. Eteläpuolen lyhenemisen vastapainoksi pohjoispuolella käydään usein Tilicho-järvellä, jolla on toki oma tärkeä roolinsa akklimatisoitumisen suhteen. Alkuperäistä lyhyemmän kierroksen yhteyteen voi myös lisätä vaelluksen Annapurnan perusleiriin, kuten meillä.

Söimme aamiaista kahdeksan aikoihin, jotta ehtisimme bussiasemalle yhdeksäksi. Tarkoitus on ajaa bussilla Tatopaniin, josta aloitamme vaelluksen kohti Annapurnan perusleiriä. Emme olleet bonganneet bussiasemaa edellisen päivän kattavan kymmenen minuutin kaupunkikierroksen aikana. Amritin mukaan sinne kävelisi reilussa kymmenessä minuutissa, joten missään pitkällä se ei voinut olla. Ajattelin, että se on ‘tietäjät tietää’ -tyyppinen ratkaisu, jossa bussi pysähtyy jossain vain aboriginaalien tietämän rakennuksen edessä kun h-hetki on käsillä. Mutta näin ei suinkaan ollut, vaan viimeisten talojen takaa (= 500m ytimestä) paljastui melko mittava bussiasema, jonne oli parkkeerattu varmaan parikymmentä suomalaisin silmin katsottuna lyhyenläntää bussia. Kuten yleensä, bussiaseman vieressä oli myös taksiasema, mutta täällä mersujen ja volvojen sijaan takseina toimivat ponit. Asemalta valui jatkuvalla syötöllä paikallisia. Asemalla pörräsi myös mopoja ja skoottereita, jotka nappasivat paikallisia kyytiinsä. Monipuolista joukkoliikennettä näinkin pienessä paikassa siis!

Amrit hankki meille liput, jotka maksoivat 1200 rupiaa eli noin 8 euroa per henki. Meidän bussimme oli mittavien tarrojen mukaan “AC deluxe”, ja näin fiinissä vehkeessä matkatavaroitakaan ei pakattu katolle. Viereinen bussi ei ilmeisesti ollut aivan yhtä deluxe, koska yksi heppu heitteli tai nosteli pakaaseja katolla hääräävälle kolleegalleen. Kaikkia busseja yhdisti se, että ne nököttivät parkkiruuduissaan kivenlohkareet renkaiden edessä. Bussissa oli myös melkoisen laaja henkilökunta, mukaanlukien kuski, kaksi tavaroiden ja ylimääräisten matkustajien järjestäjää ja pari määrittelemätöntä muuta kuskin osastolla pyörinyttä kaveria. Ehkä puoli kymmenen aikaan bussimme nytkähti lupaavasti hieman taaksepäin, jolloin joku apulaisista kävi potkimassa kivet pois renkaiden edestä. Siirryimme parikymmentä metriä bussiaseman puomille ja pysähdyimme siihen. Jonkun ajan päästä bussiin kapusi vielä muutama kyytiläinen lisää ja 9:40 pääsimme vihdoin matkaan.

Liikkeelle lähdettäessä bussi vaikutti olevan täysi. Tästä huolimatta pysähtelimme jatkuvasti ottamaan kyytiin tien vieressä kättään heiluttavia paikallisia. Kaikilla tuntui olevan paljon matkatavaraa, jota kasattiin keskikäytävälle, koska takaluukku oli oletettavasti jo täynnä. Reilun tunnin päästä pysähdyimme Jomsomissa. Ilmeisesti kyse oli paikallisesta bussiasemasta, koska tien laidassa oli muutamia bussifirmojen lippuluukkuja. Jaloittelimme koko porukka bussin ympärillä, kun bussi lähti yhtäkkiä hitaasti liikkeelle. Ajattelimme, että bussi alkaisi veivaamaan u-käännöstä, jotta pääsisimme takaisin tielle. Mutta bussinperkele kääntyi tielle ja ajoi tiehensä. Juoksimme asemarakennuksen taakse kertomaan Amritille ja kantajille, mitä oli tapahtunut. Amrit ei tuntunut olevan juurikaan hätkähtynyt siitä, että bussi läksi kaikki meidän kamat mukanaan. Hän komensi Pasangin jonnekin ja viittasi meille, että lähdetään lompsimaan sinne minne bussi oli lähtenyt. Noin puolen kilometrin päässä bussi seisoikin tien laidassa, ja takaluukun ympärillä oli kuhinaa. Ilmeisesti tässä oli sitten sellainen ‘tietäjät tietää’ -asema. Emme siis jääneet Jomsomiin pelkät lompakot ja kännykät taskuissa.

Porukkaa tuli kyytiin pitkin matkaa, ja loppujen lopuksi bussin keskikäytävällä oli lähes metrin korkeudelta tavaraa. Kyseessä ei ollut mitään normaaleja reppuja vaan kaikenlaisia säkkejä. Porukka käveli niiden yli aivan huoletta. Useamman tunnin päästä pidimme vessa- ja lounastauon. Loppujen lopuksi olimme perillä Tatopanissa puoli kolmen aikoihin eli noin viisi tuntia lähdöstä. Toinen relevantti tieto tässä yhteydessä on Muktinathin ja Tatopanin etäisyys Google Mapsin mukaan: 78 kilometriä. Do the math.

Tatopani sijaitsee vain 1150 metrin korkeudessa eli tiputtelimme bussin kyydissä yli neljä kilometriä siitä, minne olimme edellisen vajaan parin viikon aikana itsemme raahanneet. Tatopani on myös kohtuullisen etäisyyden päässä Nepalin toiseksi suurimmasta kaupungista, Pokharasta, joten majapaikan ruokalista oli melkoisen kattava. Saimmekin nauttia erittäin herkullisesta lounaasta ja päivällisestä. Tatopani on myös kuuluisa kuumista lähteistään, joka kuullosti erittäin hyvältä. Minulla ei ollut uimahousuja mukana, mutta Amritin mukaan se ei haitannut ollenkaan. Bokserit olisivat kuulemma täysin käypää valuuttaa lähteillä. Sellaisilla ei tarvinnut kuitenkaan lähteä kylpemään, koska kävin hankkimassa perusshortsit reilulla kolmella eurolla parikymmentä metriä majataloltamme sijaitsevasta putiikista. Myös Pude kävi ostamassa vastaavat shortsit. Myyjä oli varmaan tyytyväinen kun sai kahdet shortsit myytyä turistihinnoilla ja pääsi samalla eroon kaksista sen kokoisista shortseista, joita paikalliset eivät voisi ostaa.

Kuumat lähteet sijaitsivat vain muutaman sata metriä maantietä eteenpäin. Portilla olevassa kyltissä ilmoitettiin selkeästi (ja englanniksi) erilliset hinnat paikallisille ja turisteille: 50 rupiaa paikallisilta ja 150 rupiaa turisteilta. Kovin syvästi tästä syrjinnästä ei kannattanut mieltään pahoittaa, koska hinnat ovat 35 senttiä ja yksi euro. Jos mielensä haluaa pahoittaa kylpyläreissun hinnan tiimoilta, kannattaa mennä norkoilemaan Flamingo Span lippuluukulle. Meillä ei ollut mukana muuta kuin uimashortsit ja pyyhe, joten valokuvia lähteiltä ei ole. Paikassa oli kaksi allasta, joissa oli todella kuumaa vettä. Altaassa lilliminen teki varmasti todella hyvää lihaksille, mutta hirveän kauaa siellä ei pystynyt kaulaan asti olemaan ennen kuin piti nousta reunalle istumaan. Paikassa oli runsaasti porukkaa, sekä paikallisia että länkkäreitä. Lähteiden vierellä oli suuri hotelli, joka oli hienointa mitä olimme siihen mennessä nähneet. Vitsailimme Amritille, miksemme yöpyneet siellä. Vastaus oli tietenkin selvä: se on hirveän kallis. No kuinka kallis, kysyimme. 50 dollaria. Emme sanoneet mitään, vaan raahustimme eteenpäin kaihoisasti katsoen kuinka kimalteleva hotelli aulabaareineen jäi taakse…