Lauantai 26.10.2024
Yhteenveto:
Trekkaus MBC – Lower Sinuwa
Aloitus: 7:45, 3700m
Päätös: 15:00, 2200m
Sää: Aurinkoista, aamulla viileätä jolloin legginsit ja ohuet hanskat pitkähihaisen paidan ja shortsien lisäksi
Juoma: 2,3 L
Kulut: 300 (Red Bull matkan varrella), 140 (kookoskeksit matkan varrella), 490 (kokis ja vesi matkan varrella), 770 (kokis ja Pringles majapaikalla)
Päämäärä oli saavutettu eilen, joten nyt oli aika lähteä poispäin. Tänään oli vuorossa melkoinen laskeutuminen Lower Sinuwaan, jossa olimme yöpyneet muutama päivä sitten. MBC:stä katsottuna Lower Sinuwa on kuudes kylä. Kolme ensimmäistä osuutta ovat käytännössä pelkkää alamäkeä. Dovanin ja Bamboon välillä on jonkin verran ylä- ja alamäkeä, vaikka tämäkin osuus on pääosin alamäkeä. Bamboon ja Upper Sinuwan välinen osuus oli hankalin sisältäen pitkiä ylämäkiä ja päätyen aloituspistettä korkeammalla. Osuus Upper Sinuwasta Lower Sinuwaan oli jälleen melko lailla kokonaan alamäkeä.
Päivän osuudet:
07:45 – 09:00 MBC (3700m) – Deurali (3200m)
09:15 – 10:05 Deurali (3200m) – Himalaya (2900m)
10.10 – 11:10 Himalaya (2900m) – Dovan (2505m)
11:25 – 12:10 Dovan (2505m) – Bamboo (2190m)
Lounas
13:05 – 14:20 Bamboo (2190m) – Upper Sinuwa (2340m)
14:30 – 15:00 Upper Sinuwa (2340m) – Lower Sinuwa (2200m)
Kivikkoista alamäkeä tai jyrkkiä portaita on yllättävän raskasta laskeutua, mutta onhan se tietenkin selkeästi helpompaa kuin ylöspäin meno. Jalkojen lihakset kyllä rasittuvat, mutta eteneminen ei ole jatkuvaa huohottamista. Olimme kiivenneet lähes saman reitin kaksi päivää aiemmin. Meillä oli kulunut seitsemän tuntia Lower Sinuwasta Deuraliin, lounas mukaanlukien. Tänään aloitimme yhden kylän ylempää, mutta osuusaikojen perusteella lähdimme Deuralista 09:15 ja saavuimme Lower Sinuwaan 15:00 eli viiden tunnin ja kolme vartin päästä, lounas mukaanlukien. On hämmästyttävää, kuinka pieni ero ajoissa oli kun ajattelee että Bamboon ja Deuralin korkeusero on melko tasan 1000 metriä.
Majoituimme samassa majatalossa ja itse asiassa jopa samassa huoneessa. Haalea suihku teki teräänsä, kuin myös annos kanamomoja.
Juotavaa kului joka päivä paljon hikoilun takia sekä akklimatisoitumisen toimivuuden varmistamiseksi. Polkujuoksijat käyttävät reppuja, joissa on kantoremmeissä paikat juomapulloille. Kyseiset reput ovat kuitenkin käyttötarkoituksensa mukaisesti yleensä melko pieniä kuin myös niihin tarkoitetut juomapullot, eikä meillä kenelläkään ollut sellaisia. Juomapussi on kätevä ratkaisu siinä mielessä, että juotavaa saa helposti milloin vain ilman, että tarvitsee pysähtyä ja kaivaa pulloa repusta. Usein juomapussi laitetaan repun sisään, mutta itse en sitä halunnut tehdä, koska repussa oli läppäri sekä muuta elektroniikkaa. Omassa repussani on ulkoinen varustetaskun tapainen lippa, jonne juomapussin sai viriteltyä ylimääräisen kiristysremmin avulla.
Juomapussien lisäksi meillä oli pari Nalgene-pulloa, jotka saimme täytettyä iltaisin. Juomavesi oli joko juuri keitettyä tai suodatettua, mitä se sitten käytännössä tarkoittikaan. Itse ainakin tiputin pulloihin vielä vedenpuhdistustabletin saatuani pullot täytettyinä. Keitetty tai suodatettu vesi ei ollut ilmaista, mutta se kuului ruuan ohella matkapakettiimme. Ilmeisesti se maksoi 150 – 200 rupiaa per litra, joka oli melkolailla sama hinta kuin pullotetulla vedellä. Pulloveden hinta ainakin ylempänä Annapurnan pohjoispuolella oli yllättävän vähäinen, kun ajattelee kuinka paljon se painaa ja kuinka pitkältä se on pitänyt rahdata muulin tai kantajan toimesta. Annapurnan eteläpuolella perusleiriin vievällä reitillä muovipullot olivat kiellettyjä. Mutta ei se kolmanneslitran lasinen limsapullokaan mitenkään kevyt tai biohajoava ole!
Juomiin liittyvä rutiini muodostui nopeasti. Illalla Nalgene-pullot täyteen suodatettua vettä ja pilleri kumpaankin pulloon. Pude otti pääosin keitettyä ja kuumaa vettä, mutta sillä on paha esim. harjata hampaita tai juoda, jos illalla on jano. Aamulla sekoitin toiseen pulloon urheilujuomajauhetta, jota ehdottomasti kannattaa ottaa tyyliin puolen kilon pussi mukaan. Amrit väitti, että jauhetta on helposti saatavilla, mutta se pätee ehkä vain Kathmanduun, koska en nähnyt sitä tarjolla pienempien kylien kioskeissa tai kaupoissa. Puolen kilon pussi on tarkoitettu noin 25 pullolliselle, joka oli sopiva määrä jopa meidän kahden vaelluksen kombolle. Sekoituksen jälkeen urheilujuoma sekä vajaa puolet toisesta vesipullosta pussiin. Tyhjä pullo varustekassiin ja pullo johon jäi vielä 3-4 desilitraa vettä päiväreppuun. Se toimi sopivana reservinä, jos pussin sisältö loppuu, mitä on vaikea huomata ellei tauolla erikseen tarkista pussin sisältöä. Hampaidenpesun ja mahdollisen muutaman huikan jälkeen Nalgene-pulloista irtoaa aamulla yhteensä noin 1,8 litraa. Lounaalla oli aina teen tai kaakaon kaltainen kuuma juoma, joka on pari desiä lisää. Päivän aikana lounaalla tai tauolla juotiin käytännössä aina myös kokis tai joku muu limsa, joka oli normaalisti puoli litraa tai Annapurnan perusleiriä lähestyttäessä hieman pienempi lasipullo. Näistä tuli yhteensä noin 2,5 litraa, joka oli riittävä määrä, ellei päivä ollut erityisen kuuma tai pitkä. Varsinkin alempana oli kuuma, jolloin nestettä kului vielä enemmän. Tällöin lounaan yhteydessä piti vielä ostaa yksi pullovesi tai täyttää yksi Nalgene suodatetulla vedellä.
Sunnuntai 27.10.2024
Tänään oli viimeisen ponnistuksen aika. Tien pää ja ‘jeep station’ näkyivät Lower Sinuwaan asti, mutta linnuntien ja todellisen reitin välillä oli kiusallisen suuri ero. Ensiksi piti laskeutua puolisen tuntia laakson pohjalla virtaavan joen ylittävälle riippusillalle. Sen jälkeen vuorossa oli 1797 rappusta Chomrongiin, jonne olimme jättäneet ylimääräiset varusteemme. Siitä piti vielä jatkaa 402 rappusta lähestulkoon kukkulan laelle, jonka jälkeen seurasi tietenkin infernaalinen alamäki ylivoimaisesti suurimmalle näkemällemme riippusillalle, joka oli samalla ABC-trekin alkupiste. Tai alkupiste niille, jotka tekevät pelkän ABC-trekin ja tulevat jeepillä tien päähän. Mehän emme näin tehneet, vaan tetsasimme useamman päivän vuoria ylös ja alas Tatopanista Ghorepanin ja Chuilen kautta Chomrongiin.
Pani tarkoittaa nepaliksi vettä. Tatopani tarkoittaa kuumaa vettä, joka tietenkin viittasi Tatopanin kuumiin lähteisiin. Ghorepani tarkoitti ‘hevosvettä’. Amritin mukaan Ghorepanissa ei ollut vielä viitisenkymmentä vuotta sitten juurikaan asutusta. Alueella oli vain eläimiä kaitsevia paimenia, ja kaikki vesi piti tuoda jostain alempaa mukana. Oletettavasti tämä rahtaus suoritettiin muulien avulla, josta Ghorepanin nimi juontaa juurensa. Tarapani oli vielä Ghorepaniakin pidemmällä, ja nimen merkitys oli ‘pitkällä oleva vesi’.
Lähdimme liikkeelle normaaliksi muodostuneeseen aikaan eli varttia vaille kahdeksan. Saavutimme Chomrongin yllättävänkin nopeasti yhdeksään mennessä. Pakkasimme säilytykseen jätetyt kamat takaisin varustekasseihin ja Pasang ja Sanjay köyttivät painavat kassit jälleen kantoliinaan sopiviksi paketeiksi. Limsojen ja valokuvien jälkeen olimme valmiit jatkamaan kohti jeep stationia. Reitti tien alkuun ei tietenkään voi alkaa suoraan Chomrongista, vaan ensiksi pitää jatkaa rappusia vielä kukkulan laelle, josta voi aloittaa laskeutumisen.
Laakson pohjalla virtaavan joen ylittävä Jhinu Dandan riippusilta on melkoisen vaikuttava rakennelma. Pituutta on 287 metriä ja korkeutta enimmillään 135 metriä. Siinä jää stadikan torni heittämällä kakkoseksi ja näkymät olivat sen mukaiset. Sillan kummassakin päässä on varoituskyltti, joka kieltää sillalle menon jos sillä on jo muulikaravaani liikkeellä. Koska ABC-alueen tavarat tuodaan autolla tien päähän ja siitä eteenpäin muuleilla tai kantajien selässä, elukoita on liikkellä tasaiseen tahtiin. Mekin jouduimme odottelemaan, koska toiselta puolelta oli juuri lähtenyt puolen tusinan muulin letka liikkeelle.
Olimme perillä jeeppiasemalla varttia vaille yksitoista. Ehdimme syödä kevyen lounaan yksityisellä kattoterassilla, ennen kuin kyytimme oli valmiina lähtöön. Kattoterassi oli kauniisti sanottuna rustiikki, mutta maisemat olivat ainutlaatuiset. Koska matka oli nyt paketissa, sitä piti luonnollisesti juhlistaa pikkupullolla Khukri-rommia. Kyllä kelpasi istuskella kattoterassilla ja siemailla Khukri-kaakaota. Koska pikkupullo katosi parempiin suihin alta aikayksikön, piti jeeppimatkalle ostaa vielä toinen pullo.
Tiesimme, että tie alkaisi päällystämättömänä kivipeltona, mutta jossain vaiheessa se muuttuisi ‘highway’ -tason valtaväyläksi. Poliittisesti korrektisti ilmaistuna muutos oli hienovarainen, mutta kahden ja puolen tunnin päästä saavuimme Nepalin toiseksi suurimpaan kaupunkiin Pokharaan. Bakkanaalit alkakoon!
