1.6. – 4.6.2025
Tämän kesän pidemmäksi matkakohteeksi olimme valinneet eteläisen Afrikan. Afrikan maanosa oli meille aikuisille jo osittain tuttu, sillä olimme jo vuosia aiemmin ennen lasten syntymää käyneet läntisessä Afrikassa puolen vuoden mittaisella kuorma-autoreissulla. Koska olimme löytäneet firman, joka otti kyytiinsä myös lapsia tällaisille overlanding-reissuille, oli tämä meille aika itsestäänselvä valinta. Pitihän Ronjan ja Ristonkin päästä kokemaan Afrikka kuorma-auton kyydissä matkaten ja teltoissa yöpyen.
Ennen reissuun lähtöä meidän piti hankkia viisumit neljään maahan: Namibiaan, Zimbabween, Tansaniaan ja Keniaan. Kaikki muut viisumit tulivat paluupostissa saman tien, mutta Tansanian viisumi antaa yhä odottaa itseään. No, onneksi on vielä reilu kuukausi aikaa siihen, kun sitä viisumia tarvitaan. Eiköhän sekin sieltä aikanaan tiensä Markon sähköpostiin löytäne. Viisumien lisäksi matkan alkuvalmisteluihin kuului muutama rokotuskin: keltakuume, lavantauti ja kolera. Lisäksi koko matkan ajan (ja 4vkoa matkan jälkeenkin) joudumme syömään myös malarialääkkeitä. Meille kaikille määrätty Lariam on kuitenkin onneksi sellainen lääke, jota ei tarvitse ottaa kuin vain kerran viikossa.
Lähdimme reissuun heti koulujen päätyttyä sunnuntaina 1.6. iltapäivän lennolla Dohaan. Meillä kävi mieletön tuuri, sillä satuimme saamaan keskirivin ensimmäiset paikat, joissa oli huomattavasti enemmän jalkatilaa, kuin karjavaunun muissa istumapaikoissa. Tämä noin 6h lento menikin siis oikein mukavasti. Toisella lennolla Dohasta Kapkaupunkiin emme olleet yhtä onnekkaita, mutta onneksi kyseessä oli yölento, niin osa matkasta meni nukkuessa. Tällä jälkimmäisellä lennolla oli meille hienoinen yllätys, että koneen startattua joskus kahden jälkeen yöllä, siellä ryhdyttiin tarjoilemaan matkustajille päivällistä puolen neljän aikaan aamuyöstä. Me kaikki muut söimme kiltisti ruokamme, paitsi Risto, joka ilmoitti, että siihen aikaan hänellä ei ollut yhtään nälkä.
Saavuimme Kapkaupunkiin maanantaina hieman kymmenen jälkeen aamulla. Lentokentältä nappasimme Überin ja ajoimme viideksi yöksi vuokraamallemme asunnolle Pöytävuoren kupeeseen. Asuntokompleksimme kolme tornitaloa on rakennettu joskus 60-luvun alkupuolella, eivätkä ulkoapäin juuri katsojan silmää hivele, mutta sisältä asuntomme on todella viihtyisä. Parasta on kuitenkin asunnon ikkunoista avautuvat maisemat. Ne ovat yksinkertaisesti huikeat!
Kun olimme majoittuneet, lähdimme koko porukalla käymään läheisessä ruokakaupassa. Sen jälkeen otimme parin tunnin päiväunet, sillä olimme todella kaikki niiden tarpeessa. (Risto tosin ilmoitti, että hän ei aio nukkua, vaan kuunnella äänikirjaa. Toisin kuitenkin kävi. Kun 2h myöhemmin kävimme herättelemässä lapsia päivälliselle, oli Ristokin umpiunessa omassa sängyssään kuulokkeet korvilla.) Päivällisellä käväisimme pikaisesti V&A Waterfrontin ostoskeskuksessa, jonka jälkeen palasimme kämpille nukkumaan kunnon yöunet.
Seuraavana aamuna kaikilla olikin huomattavasti pirteämpi olo. Koska päivä oli pilvinen ja sateinen, mitään ulkoilma-aktiviteetteja ei kannattanut edes harkita. Niinpä suuntasimme Two Oceans Aquariumiin. Olimme käyneet siellä viimeksi silloin, kun Ronja oli vuoden ikäinen. Vuokkokala-allas, jonka sisälle pääsi kaloja ihmettelemään, oli paikan sisääntuloaulassa edelleen. Niinpä meidän oli ihan pakko ottaa Ronjasta uusi kuva sen sisällä kaloja ihmettelemässä. Tällä kertaa Ronja ylettyi jo ihan itse kurkistamaan luukusta kaloja, joten äidin nostoapua ei enää tarvittu.
Akvaariokierroksen jälkeen käväisimme V&A Watershedissa, jossa myytiin paikallisia käsitöitä, vaatteita ja taidetta. Sieltä olimme edellisellä reissullamme ostaneet suoraan taiteilijalta sarvikuonotaulun, joka on yhä olohuoneemme seinällä. Taiteilija itse ei ollut tällä kertaa paikalla, mutta hänen miehensä oli siellä myymässä Suzannen tauluja. Kävimme juttelemassa miehen kanssa hetkisen, ja lähetimme Suzanne Elisabethille paljon terveisiä.
Ennen paluuta takaisin asunnollemme käväisimme vielä syömässä paikallisessa Spur-pihviravintolassa, jossa me aikuiset söimme herkulliset pihvit. Ristolle tilattiin tupla-lastenannos kananugetteja, ja Ronja söi puolestaan hampurilaisen. Tarjolla olisi ollut myös paikan klassikko Lazy Aged Steak, 500g pelkkää lihaa lisukkeineen, mutta sen jätimme tällä kertaa tilaamatta. Jälkiruokien ja tippien kanssa koko porukka söi 1050 randilla (52€), joten mikään kovin kallis ravintolakeikka tämä ei ollut.
Keskiviikolle olimme varanneet itsellemme koko päivän retken Kapkaupungin lähiympäristöön. Oppaanamme toimi pieni joulupukin näköinen Sean Casey -niminen mies, joka asui viereisessä tornitalossa. Olimme saaneet suositukset hänestä, sekä hänen yhteystietonsa omaan asuntoomme sisäänkirjautuessamme, joten olimme aika varmoja, että kyseessä oli hyvä opas. 8h päiväretki maksoi koko porukalta yhteensä 4000 randia (200€), mutta sillä rahalla saimme itse toivoa, mitä halusimme nähdä ja missä käydä.
Starttasimme liikkeelle klo 9:30 ja suuntasimme ensimmäiseksi Boulder’s Beachille katsomaan pingviinejä. Koska emme ole liikkeellä sesonkiaikaan, oli paikassa suhteellisen väljää ja pingviinejä pääsi näkemään hyvin. Rannalla oli hurjan tuulista, joten suurin osa pingviineistä oli kääntänyt fiksusti selkänsä mereltä puhaltavaan tuuleen päin. Meidänkin olisi kannattanut tehdä niin, sillä rannan hieno hiekka lensi tuulen mukana korviin, nenään ja silmiin todella helposti.
Pingviinien tarkkailun jälkeen hyppäsimme jälleen autoon ja hurautimme Hyväntoivonniemelle Afrikan lounaiskärkeen. Usein ajatellaan, että Hyväntoivonniemi on Afrikan eteläisin kärki, mutta eteläisin piste sijaitsee oikeasti Cape Agulhas -nimisessä niemenkärjessä. Otettuamme pakolliset valokuvat kyltin luona, lähdimme kävelemään 45min pituista reittiä pitkin Cape Pointin majakalle. Maisemat reitin varrella olivat huikeat. Navakka tuuli ja kivikkoinen maasto tekivät kävelystä asteen verran jännittävämpää. Oppaamme tuumasikin, että onneksi tuulee mereltä päin, ettemme putoa tuulen mukana alas aallokkoon. Hyväntoivonniemen luonnonpuistossa elää myös strutseja ja Etelä-Afrikan suurin antilooppilaji, hirviantilooppi. Sean kertoi, että tämän eläimen säkäkorkeus on 190cm, joten ihan mistään pikkuelukasta ei ollut kyse. Näimmekin tällaisen juuri vähän ennen, kuin saavuimme majakan luokse. Onneksi antilooppi tajusi pysyä vähän kauempana, eikä meidän tarvinnut kokeilla, kumpi juoksee lujempaa – ihminen, vai se. Antiloopin lisäksi näimme jonkin pienen mustan liskon, mutta strutseja emme tällä kertaa nähneet.
Lounastimme Two Oceans -nimisessä ravintolassa majakan kupeessa, jonka jälkeen lähdimme ajelemaan takaisin kohti Kapkaupunkia. Tarkoituksenamme oli pysähtyä vielä matkan varrella The World of Birds -nimisessä “eläintarhassa”, mutta kun saavuimme sen luokse, oli se jo sulkenut ovensa siltä päivältä. Niinpä jatkoimme matkaa Signal Hill -kukkulalle, jossa kävimme lyhyesti ihailemassa maisemia. Sen jälkeen olikin päivä pulkassa ja palasimme asunnollemme. Kämpän sisälämpötila oli päivän aikana noussut varmaan kymmenellä asteella, sillä asuntomme seinät ovat pelkkää ikkunaa, ja aurinko paistaa niistä koko päivän sisään. Lämpötilan nousu oli pelkästään positiivinen juttu, sillä aamulla kämpillä oli ollut sen verran viileä, että ilman villasukkia ja pitkähihaista ei aamupalaa tarjennut syödä.
Mahtavaa, Jaana! Onpa jälleen mukava lukea teidän perheen seikkailuista. Kuinka pitkä reissu ajassa mitattuna on tällä kertaa tulossa?
Tsemppiä toivotellen:
-Pekka-serkku
Tällä kertaa ollaan reissussa 7vkoa, joista 6 matkataan overlanding-firman kuorma-auton kyydissä.
Onpa taas upeaa kerrontaa teidän suuresta seikkailusta! Hieno alku matkalle, kauniita maisemia ja valtavan hienoja kokemuksia. Jatkoa odotellessa. 😀
Mahtavaa reissua Jaana! Kuvailusi palautti mieleeni muistoja omalta Etelä-Afrikan matkalta.
Kiitos lukukokemuksesta, taas ollaan siivellä mukana matkallanne.