25.6. – 26.6.2025
Keskiviikkona Taku ajoi kuormurimme Zimbabwen rajalle. Rajamuodollisuudet hoituivat nopeasti sekä Botswanan, että Zimbabwen puolella. Ainoa pieni mutka matkaan meinasi tulla Zimbabwen e-viisumeita tarkastettaessa. Koska Marko oli anonut koko meidän perheemme viisumit, oli hän ainoa, jonka viisumin kohdalla luki, että se oli jo etukäteen maksettu. Tietysti Ronja oli seuraavana vuorossa Markon viisumin tarkistuksen jälkeen, ja hänelle sanottiin, että viisumista pitäisi maksaa, ennen kuin maahan saisi tulla. No koska Ronja on Ronja, alkoi välittömästi mutina “Minä en pääse ikinä Botswanasta pois.”.
Marko ja Stanley kipusivat rajavirkailijoiden koppiin heidän kanssaan, ja pienen selvittelyn jälkeen meidän virkailijamme ymmärsi, että Markon viisumissa lukenut “maksettu”-merkintä koski meitä muitakin perheenjäseniä. Tästä episodista ja Markon seisoskelusta immigration-luukun “väärällä”puolella olisi ollut hauska ottaa pari valokuvaa, mutta siinä vaiheessa kun iso musta mies pyörittelee silmiään ja sanoo, että maahan ei ole tulemista, on parempi pitää kamera vain laukussa ja hymyillä nätisti.
Zimbabwen rajalta ei ollut enää kovin pitkä matka Victoria Fallsin kaupunkiin. Siellä menimme ensin paikallisen tapahtumajärjestäjän toimistolle katsomaan, minkälaisia aktiviteetteja Victorian putouksilla olisi meille tarjolla. Alkuperäinen ajatuksemme oli ollut, että emme tekisi täällä yhtään mitään erityisempää, mutta jotenkin matkakumppanimme Sophie sai Riston houkuteltua kanssaan ziplinen kyytiin Sambesi-joen ylle. Tästä seurasi se, että Ronjakin halusi mennä, mutta halusi itselleen myös kaverin. Marko lupautui Ronjan kanssa yhteiselle vaijeriliu’ulle ja Jaana sai toimittaa valokuvaajan virkaa.
Seuraavaksi kurvasimme hotellillemme katsomaan, olisivatko huoneet jo valmiina. Koska olimme perillä jo aamukymmeneltä, oli huoneiden siivous vielä kesken. Hetken tosin vaikutti siltä, että me teltoissa majoittuvat emme saisikaan huonemajoitusta, vaikka matkaohjelmassamme lukee niin. Asia kuitenkin järjestyi, ja saimme yhdeksi yöksi todella viihtyisät huoneet Shearwater Village -resortista.
Koska huoneet olisivat valmiit vasta kahden aikoihin iltapäivästä, lähdimme kävelemään kohti Victorian putouksia ja vaijeriliukua. Mukaamme lyöttäytyivät myös Marjon, Sandy ja Dennis, jotka olivat puolestaan matkalla katsomaan varsinaisia putouksia. Koska vaijeriliukua varten piti ylittää Sambian ja Zimbabwen välinen rajasilta, kävimme hakemassa sillan kupeessa sijaitsevalta raja-asemalta siltapassin, jonka turvin pääsimme kaikki ylittämään rajasillan ilman, että joutuisimme virallisesti poistumaan Zimbabwesta, jonne olimme vain pari tuntia aikaisemmin saapuneet.
Kun me viisi muuta lähdimme kohti vaijeriliu’un lähtöasemaa, lähtivät muut meistä takaisin kohti putouksia. Vierailu putouksilla maksaa ulkomaalaisilta 50$/henki. Lapset pääsevät luonnonpuiston alueelle puoleen hintaan. Zimbabwelaisilta sisäänpääsymaksu oli vain 7$. Kalliin hinnan turisteilta toki ymmärtää, sillä turismi on Victoria Fallsin kaupungin tärkein elinkeino. Siitähän raha on otettava, mistä sen saa.
Kun pääsimme vaijeriliu’un luokse, kuulimme, että tandem-liukuparit joudutaan jakamaan uudelleen, sillä Ronjan ja Markon yhteispaino olisi ollut vaijeriliukua ajatellen liian suuri. Loppujen lopuksi Risto ja Marko liukuivat yhdessä rotkon yli ja Ronja ja Sophie seurasivat perässä.
Vaijeriliuku alhaalla rotkossa kulkevan joen yli oli kaikkien mielestä todella hieno kokemus. Eniten liukua taisi pelätä Sophie, kun taas Ronja oli lähinnä huolissaan siitä, että hänen lasinsa putoaisivat alla virtaavaan jokeen. Risto oli sitä mieltä, että olisi voinut mennä joen yli heti uudelleen ja Markokin myhäili oikein tyytyväisenä.
Palasimme hotellille kahden aikaan, ja majoituimme huoneisiimme. Jaana lähti heti selvittämään, olisiko paikassa pyykkäysmahdollisuutta, sillä pyykkiä oli päässyt kertymään taas reilusti. Hotelli tarjosi pesulapalveluita ainoastaan kappalehinnalla, joten meidän tapauksessamme olisi lasku ollut 80$, jos olisimme ryhtyneet niitä tällä tavalla pyykkäämään. Niinpä Marko ryhtyi netistä selvittämään, olisiko Victoria Fallsin kaupungissa muunlaista pesulapalvelua. Yksi sellainen löytyikin, joka pesi pyykkejä hintaan 5$/pussi. Niinpä pakkasimme pyykit yhteen suureen reppuun, ja Marko lähti tepastelemaan kohti toisessa hotellissa sijaitsevaa pesulaa. Ennen sitä ajattelimme kuitenkin kysyä vielä kerran hotelliltamme, olisiko heillä antaa kilpaileva tarjous meille, ennen kuin veisimme rahamme muualle. Tarjousta ei varsinaisesti ollut, mutta he soittivat tähän toisen hotellin pesulaan, ja sieltä lähetettiin ilmeisesti henkilö hakemaan meidän pyykkejämme. Hieman jäi tässä vaiheessa epäselväksi, maksammeko pyykeistämme kuitenkin meidän hotellillemme, vai menevätkö rahat siihen toiseen pesulaan, ja onko hinnassa jonkinnäköinen välityspalkkio. Hinta-arvioksi pyykeillemme hotellilta annettiin n. 25-30$, joka on kyllä edelleen aika paljon, mutta pakkohan vaatteet on saada jossain pestyä.
On itseasiassa aika yllättävää, että missään emme ole oikeastaan nähneet itsepalvelupesuloita. Niitä kun oli Kaakkois-Aasiaan suuntautuneen puolen vuoden maailmanympärimatkamme aikana oikeastaan kaikkialla. Olimme jotenkin kuvitelleet pyykkäyksen hoituvan tälläkin reissulla helposti ja halvalla. Toisaalta emme ole juuri missään yhtä yötä pidempään, ja saavumme perille yleensä aika myöhään, joten jos pyykkejä ei voi pestä siellä, missä majoitumme, jää pyykkäyshommat taas seuraavaan kertaan. Toki nyrkkipyykkiä voisimme aina leirintäalueilla pestä, mutta vaatteet eivät ehtisi kuitenkaan kuivua kylmien öiden vuoksi riittävän nopeasti seuraavaan aamuun mennessä.
Illalla söimme viimeisen päivällisen yhdessä koko ryhmänä, jonka jälkeen meille oli varattu paikallisesta teatterista paikat näytelmään nimeltä Simunye. Näytelmä esitettiin englanniksi, joten pysyimme hyvin kärryillä juonen kulusta. Risto oli erityisen vaikuttunut miesnäyttelijöiden vatsalihaksista, Ronja puolestaan katseli naisten kampauksia ja Jaana kiinnitti erityistä huomiota musiikkikohtauksissa mukana olleisiin djembe-rumpujen soittajiin. Näytelmä oli mielenkiintoinen. Siinä oli juuri sopiva sekoitus musiikkia, tanssia ja puhetta. Esityksen päätteeksi yleisö sai mennä vielä lavalle yhteiskuviin esiintyjien kanssa. Risto toimi johtotähtenä ja lähti välittömästi ottamaan kuvia näytelmän kahden miespääosan esittäjän kanssa. Ronja seurasi perässä seuraavana. Hän halusi tosin ottaa kuvia naispääosan esittäjien kanssa.
Kun palasimme takaisin hotellille, olivat pyykkimme yllättäen jo valmiina. Alunperin ne oli luvattu meille vasta seuraavaksi aamuksi. Hotellin hinta-arvio piti paikkansa, ja me saimme pyykkimme puhtaiksi 25$ kokonaisedulliseen hintaan. Edullinen se oli kuitenkin siihen verrattuna, että matkakumppanimme Dimitri oli päätynyt pesettämään pyykkinsä kappalehinnalla, ja hän joutui maksamaan omasta huomattavasti pienemmästä pyykkimäärästään 34$.
Torstaiaamuna hyvästelimme myös Takun, joka lähtisi ajamaan kuorma-autoa takaisin Kapkaupunkiin. Sen jälkeen Dennis ja Sandy lupautuivat kaitsemaan lapsia siksi aikaa, kun Jaana ja Marko kävisivät katsomassa Victorian putouksia vähän lähempää. Sisäänpääsy luonnonpuistoon maksoi meiltä yhteensä 100$, mutta halusimme käydä siellä silti, koska olimme tänne asti kuitenkin tulleet.
Victorian putoukset ovat ainoat maailmassa, jotka ovat samanaikaisesti yli kilometrin levyiset (1708m) ja yli 100m korkeat (107m]. Kun kaikkia mailman vesiputouksia verrataan sekä korkeuden, leveyden että vesimassojen yhteissumman suhteen, kuuluvat Victorian putoukset mailman kolmen suurimman vesiputouksen joukkoon. Näistä kolmesta olemme nähneet jo siis kaksi, Niagaran putoukset Amerikassa ja Victorian putoukset täällä Zimbabwessa. Nyt puuttuvat enää Iquazun putoukset Etelä-Amerikassa Argentiinan ja Brasilian rajalla.
Kaikilla on ehkä hieman eri vastaus siihen, mitkä putoukset ovat sitten ne maailman suurimmat. Jos arvioidaan sitä, mitkä putoukset ovat korkeimmat, joista valuu jatkuvasti vettä alas suurelta leveydeltä, silloin Victorian putoukset vievät voiton. Me olimme ihailemassa putouksia juuri oikeaan aikaan, sillä erään oppaan mukaan tällä hetkellä putouksessa virtaa 95% maksimaalisesta veden määrästä. Kuivana kautena putoukset ovat huomattavasti vähävetisemmät. Silloin niiden yli voi jopa kävellä.
Putousten ympärille on rakennettu leveä, kivetty polku, jota pitkin myös pyörätuolilla liikkuvat ihmiset pääsivät ihailemaan putouksia. Polun varrella oli 14 eri paikkaa, josta putouksia saattoi ihailla aina vähän eri kulmasta. Alkumatkasta naureskelimme hieman luonnonpuiston porteilla sadetakkeja kaupitelleille myyjille, sillä putouksista nouseva vesi ei kastellut meitä juuri ollenkaan. Kun pääsimme kaikkein lähimmälle näköalapaikalle pääputousten kohdalle, ymmärsimme, miksi sadetakkeja kaupattiin. Näköalapaikalta näki vain vesiroiskeita, jotka kastelivat meidät aivan kokonaan. Onneksi oli lämmin ja aurinkoinen päivä, niin vaatteet kuivahtivat todella nopeasti.
Parin tunnin jälkeen palasimme takaisin hotellille hakemaan lapset lounaalle. Lounastimme läheisessä Three Monkeys -nimisessä ravintolassa. Stanley ei ollut suotta kehunut paikkaa kaupungin parhaaksi ravintolaksi, sillä ruoka oli todella hyvää! Lounaan jälkeen meille jäi vielä pari tuntia aikaa lepäillä hotellin yleisissä tiloissa ennen kuin meitä tultiin hakemaan Sambian puolelle siellä odottavan seuraavan kuorma-automme kyytiin.
Ensin meidät kuljettettiin pikkubussilla Zimbabwen rajalle samaan paikkaan, josta olimme hakeneet edellisenä päivänä siltapassin vaijeriliukua varten. Tällä kertaa näytimme oikeat passimme ja saimme poistumisleimat. Sen jälkeen pakkasimme tavarat toiseen pikkubussiin ja hurautimme sillan yli Sambian rajamuodollisuuksia varten. Tämä oli ensimmäinen raja, jossa meidän ei tarvinnut täyttää mitään ylimääräisiä papereita. Näytimme vain passimme, saimme leimat ja olimme valmiita siirtymään Sambiaan. Rajalta ajoimme 15min matkan Victoria Falls Waterfront -hotellille, jossa tapasimme uudet oppaamme (zimbabwelaiset Gift, Casper ja Lin) ja matkakumppanimme.
Yövyimme kahden hengen huoneissa, joissa oli vakiovarustuksena Doom-merkkistä hyttysmyrkkyä. Sitä kun suihkutteli ilmaan hetken aikaa, hyttyset putosivat kuolleina maahan lähes välittömästi. Meidän aikuisten huoneessa hyttysiä ei ollut lainkaan, mutta lasten huoneessa tapahtui melkoinen hyttysten joukkomurha. Kaikki nukkuivat yönsä hyvin ilman hyttysten ininää siihen asti, kunnes herätyskello pirahti soimaan klo 6:20.