28.6. – 1.7.2025
Aamiaisen jälkeen aloitimme todella pitkän siirtymätaipaleen Lusakan reunamille, jossa yövyimme paikallisella leirintäalueella yhden yön. Saavuimme perille vasta auringonlaskun jälkeen yhdentoista tunnin ajomatkan päätteeksi. Matka-ajan pituus kuulostaa hurjalta, mutta se ei tuntunut niin pitkältä, koska tällä kertaa oli katseltavana paljon muutakin, kuin vain pusikkoa. Ajoimme monien pienten kylien ja kaupunkien läpi ja näimme paljon paikallista elämää. Sitä katsellessa matka sujui ihan mukavasti. Koska saavuimme perille niin myöhään, päätimme ottaa yöksi huoneen. Vapaana oli viiden hengen mökki, johon otimme vielä Sophien yöpymään seuraksemme. Ketään meistä kun ei huvittanut pitkän ajopäivän päätteeksi lähteä pystyttämään telttaa pilkkopimeässä. Mökki olisi oikeasti maksanut huimat 125$/yö, mutta saimme ensin tingattua hinnan 80 dollariin. Kun Sophie maksoi oman osansa, meille jäi maksettavaksi 60 dollaria.
Mökki ei ollut varsinaisesti hyönteistiivis, sillä katonrajassa oli n. 20cm rako, joka oli suljettu vain kanaverkolla. Tämä systeemi toimitti ilmeisesti ilmastoinnin virkaa katossa olevan tuulettimen lisäksi. Kanaverkon raoista kaikki rottaa pienemmät oliot mahtuivat helposti pujahtamaan mökkiin sisälle. Sänkyjen päällä oli moskiittoverkot, joten hyttysistä ei tarvinnut huolehtia, mutta Ronjaa huoletti paljon enemmän suuri hämähäkki, jonka näimme mökkimme seinässä. Emme ehtineet päästä siitä eroon, ennen kuin se ehti livahtaa meiltä karkuun. Tässä vaiheessa Ronja alkoi vaatia siirtymistä takaisin telttaan. Neidin mielipide kuultiin, mutta se ei aiheuttanut toimenpiteitä. Nukuimme kaikki oikein hyvin hyttysverkkojemme alla. Myös Ronja. Vain muutaman kerran kuulimme yöllä paikan seeprojen laukkaavan mökkimme ohi, mutta muuten oli oikein hiljainen, rauhallinen ja ennen kaikkea lämmin yö.
Lauantaiaamuna aamiaisen jälkeen lähdimme käymään paikallisen ostoskeskuksen supermarketissa ruokaostoksilla. Samalla kuskimme Casper kävi tankkaamassa autoon lisää dieseliä. Meille annettiin puoli tuntia aikaa tehdä ostoksia, mutta kuorma-auton paluu kesti ja kesti, vaikka diesel oli kuulemma etukäteen varattu ja maksettukin. Lopulta tunti määräajan jälkeen pääsimme vihdoin jatkamaan matkaa.
Ajelimme jälleen koko päivän pitkin Sambian suurinta valtatietä kohti Petauken kaupunkia. Vaikka kyseessä on Sambian suurin tie, oli matkanteko välillä todella hidasta, sillä samalla kapealla tiellä kulkee paljon rekkoja, jotka painavassa kuparilastissa hidastivat erityisesti ylämäissä meidän kulkuamme. Casper kyllä ohitteli niitä parhaansa mukaan, mutta tämä “valtatie” ei ole todellakaan mikään nelikaistainen moottoritie, joten ohituspaikkoja ei aina ole. Kun pääsimme Luangwan sillan kohdalle, tien kunto parantui yhtäkkiä suorastaan erinomaiseksi. Syynä tähän oli se, että Sambian edellinen presidentti oli ollut kotoisin Luangwan alueelta, ja jotenkin kummallisesti valtiolta oli löytynyt rahaa kunnostaa juuri tämän alueen läpi kulkeva tieosuus.
Koska olimme päässeet lähtemään myöhässä Lusakasta, emme päässeet perille ennen auringonlaskua, vaikka se oli meidän alkuperäinen suunnitelmamme. Pystytimme telttamme leirintäalueen katulamppujen valossa, jonka jälkeen melkein heti tulikin sitten sähkökatkos. Leirintäalueen valot syttyivät ja sammuivat vähän väliä ainakin reilun tunnin verran, ennen kuin sähköt palasivat lopulta kokonaan. Ronja sattui olemaan suihkussa juuri sähkökatkon aikaan, ja oli kuulemma erittäin mielenkiintoista käydä suihkussa pilkkopimeässä.
Yö oli lämmin. Varmasti kaikkein lämpimin tähänastisista, sillä Ronjakin tarkeni nukkua makuupussissaan ilman lisäpeittoa. Aamulla heräsimme jälleen kuuden aikaan ja lähdimme aamiaisen jälkeen jatkamaan matkaa kohti seuraavaa pysähdyspaikkaamme Fuen kaupungissa. Wild Life Camp -leirintäalueella tulisimme viettämään kaksi yötä. Tiedossa olisi siis varmasti kohtaamisia eläinten kanssa.
Matkan varrella meillä oli kuitenkin ensin hieman erilainen kohtaaminen eläinten kanssa. Sambiassa on 75 heimoa, joista Nsenga-heimolla on aika erikoinen herkku. He nimittäin syövät paistettuja hiiriä. Kadun varrella kuorma-automme kylkeen ilmestyi yhtäkkiä lauma pikkulapsia, jotka yrittivät myydä meille tikunnokassa törröttäviä rapeaksi grillattuja hiiriä. Kauppoja ei syntynyt, mutta valokuvia otimme kyllä.
Matkan varrella pysähdyimme kahdesti. Ensin lounastamaan ja samalla myös tutustumaan paikallisten tekemiin koruihin. Korupajassa oli mielenkiintoista se, että korut valmistettiin osittain salametsästäjien käyttämistä ansalangoista. Korut olivat aika hintavia, joten meiltä ne jäivät tällä kertaa ostamatta. Toinen pysäkki oli paikallisessa tekstiililiikkeessä, jossa ihmiset värjäsivät ja maalasivat erilaisia kankaita käsityönä. Lisäksi paikassa valmistettiin kierrätyslasista koruja ja punomalla koreja. Ronja ostikin itselleen pienen punotun korin kotiinviemisiksi. Kori ei ollut hinnalla pilattu, vain viisi dollaria. Erikoista hinnassa oli se, että jos sen olisi maksanut paikallisella valuutalla Kwatchalla, se olisi maksanut tuplahinnan.
Ronja ja Risto pääsivät myös kokeilemaan korujen tekoa. Ansalangan taivuttaminen oli yllättävän raskasta puuhaa. Vasaralla nakuttelu oli huomattavasti helpompaa.
Saavuimme leirintäalueellemme kerrankin valoisaan aikaan. Loppupäiväksi meille ei ollut mitään ohjelmaa, joten meillä oli oikein rento iltapäivä. Istuskelimme paikan baarissa ja ihmettelimme, kun apinat, virtahevot, antiloopit, norsut ja villisiat vilistelivät ohitsemme. Leirintäalueemme sijaitsee Luangwa-joen rannassa. Joen vastarannalta alkaa luonnonpuisto, joten se selittää osittain sitä, miksi myös leirintäalueella liikuskelee runsaasti eläimiä niin päivällä kuin yölläkin. Tämä on kyllä aika uskomaton paikka yöpyä!
Seuraavalle aamulle olisi ollut mahdollista varata joko aamun safariajo tai kävelyreissu luonnonpuistoon, mutta me päätimme jättää kummatkin aamukuudelta alkavat aktiviteetit väliin ja nukkua hieman pidempään. Nukkumisesta ei kyllä tullut mitään, sillä aamuvarhaisella matkaan lähtevät matkakumppanimme eivät jutelleet varsinaisesti hiljaa, kun odottelivat nelivetoja saapuvaksi. Nousimme kuitenkin ylös vasta joskus seitsemän jälkeen, kun leiri oli jo hiljentynyt. Aamupalaa ei tällä kertaa ollut tarjolla, sillä söisimme brunssin, kun muutkin matkalaiset palaisivat takaisin. Marko ja Risto nappasivat itselleen kuitenkin hieman jugurttia ja muroja kuorma-auton uumenista ja Jaana hörppäsi kupin kahvia. Vietimme rennon aamu- ja iltapäivän tekemällä ei yhtään mitään. Se onkin luksusta tällä reissulla! Risto ehti myös pulahtaa uimassakin leirintäalueen altaassa matkalle liittyneen ruotsalaisen Edvin-pojan kanssa. Ronja jätti uimahommat väliin, koska vesi oli hieman ruskehtavaa. Pahalle se ei kuitenkaan haissut, joten ei siinä varmaan mitään vikaa ollut.
Iltapäivälle meille kaikille oli kaikille varattu iltasafari, josta puolet ajoimme valoisaan aikaan, ja toisen puolikkaan metsästimme yöeläimiä jättimäisen valonheittimen turvin. Juuri ennen matkaan lähtöä lauma norsuja ilmaantui leiriimme. Norsut pyörivät telttojemme ympärillä hyvän tovin, kunnes jatkoivat matkaansa kohti läheistä juomapaikkaa. Ei siis suuremmin haitannut, että safarilla emme nähneet kuin muutaman urosnorsun. Niitä oli nähty lähietäisyydeltä jo tarpeeksi. Iltasafarilla näimme jälleen leijonia, virtahepoja, erilaisia antilooppeja ja puhveleita. Paras juttu oli kuitenkin, kun bongasimme leopardin. Nyt olemme nähneet kaikki big five –ryhmään kuuluvista eläimistä. Juuri auringonlaskun aikaan pysähdyimme nauttimaan juomia ja sipsejä joentöyräälle. Ihan reunalle ei kannattanut mennä seisoskelemaan, sillä reunan murtuessa olisi pudonnut jokeen, joka suorastaan kuhisi virtahepoja. Paikalliset pojat olivat virtahevoista huolimatta joella kalastamassa kapealla mokoro-veneen tyyppisellä kanootillaan.
Muutamaa päivää elefanttien kohtaamisen jälkeen kuulimme, että samalla alueella, toisella leirintäalueella oli kaksi ihmistä jäänyt norsujen tallomaksi. Onneksi nämä kaverit pysyivät kaukana katoksesta, jonka alle menimme odottelemaan niiden poistumista.
Pimeään aikaan safarilla meidän oli tarkoitus keskittyä bongaamaan erilaisia yöeläimiä, mutta emme nähneet kuin joesta ruokailemaan nousseita virtahepoja, antilooppeja, bush baby -nimisen oravantapaisen eläimen ja gennet-kissaeläimiä. Marko oli sitä mieltä, että nämä kaverit ovat tiikerioravia, koska niillä oli tiikerin raidat ja näyttivät hieman oravilta, mutta sanakirja kyllä kääntää gennetin sivettikissaksi. Kun palasimme leiriimme, oli bussilastillinen paikalle saapuneita G-Adventuresin telttamatkailijoita kirjaimellisesti saartanut meidät teltoillaan. Hetki piti ihan etsiskellä omaa telttaansa samannäköisten joukosta, ennen kuin sen löysi. Päätimme Markon kanssa siirtää perheemme teltat hieman väljemmille vesille, sillä olisi ollut aika rasittavaa nukkua teltoissa, jotka ovat aivan kylki kyljessä toisissaan kiinni. Siinä ei tarvita, kuin muutama kuorsaava yksilö, niin kukaan muu ei taatusti nuku.
Heinäkuun ensimmäisenä päivänä lähdimme liikkeelle jo puoli kuusi, koska matka seuraavaan paikkaan Malawin puolella olisi kuulemma pitkä. Aikainen lähtöaika tarkoitti luonnollisesti aikaista herätystä. Niinpä nousimme ylös aamulla neljän aikaan, pakkasimme telttamme, söimme aamiaista ja lähdimme matkaan. Saavuimme Sambian ja Malawin rajalle kymmenen aikoihin. Tämä raja hoidettiin yhden pysähdyksen taktiikalla, sillä kiinalaiset olivat rakentaneet raja-aseman, jossa sekä Sambian että Malawin rajamuodollisuudet hoituivat yhdellä kertaa. Me matkalaiset saimme omat rajamuodollisuutemme hoidettua suhteellisen nopeasti, mutta rekan rajan yli saaminen kesti paljon kauemmin. Ongelmana oli ilmeisesti se, että kuorma-automme rajan yli saamisesta olisi pitänyt maksaa, mutta kumpikaan Giftillä käytössä olleista pankkikorteista ei toiminut. Niinpä ongelma ratkaistiin siten, että raja-aseman virkailija hyppäsi kuorma-automme kyytiin ja körötteli kanssamme seuraavaan kylään, jossa oli myös pankkiautomaatti. Siellä kortti toimi moitteetta, ja Gift sai nostettua riittävän määrän rahaa kuorma-auton rajanylityksen maksamista varten. Rajavirkailija otti rahat tyytyväisenä vastaan ja lähti etsimään kyytiä takaisin raja-aseman suuntaan. Me jatkoimme puolestamme matkaa kohti ensimmäistä yöpaikkaamme Malawissa.
Olipa taas hienoa kerrontaa. Leirikylässä ei ole yksinäistä, milloin ihmiset milloin norsut tulevat ihan liki.
Jotenkin ne grillihiiret jäivät mieleen aika päällimmäisenä. 🤮
Upeita luonnon eläimiä, auringonlaskuja ja kaupunkielämää. Mukavaa jatkoa!
Hei, täälläkin uutisoitiin niistä tallaajanorsuista. Onneksi kerrottiin myös uhrien ikä, ettei tarvitse jännittää montako teidän perheestä palaa kotiin.
Terveisin Päivi