4.7. –8.7.2025
Tansanian rajamuodollisuudet kestivät aika kauan. Osalla meistä ei ollut viisumia etukäteen ostettuna, joten niiden hankkimiseen meni jonkin verran aikaa. Lisäksi rajavirkailijat olivat yleisesti vain aika hidasliikkeisiä, joten meillä kaikilla muillakin passien tarkastaminen ja e-viisumeiden läpikäyminen kesti ja kesti. Koko hommaan meni lähes kaksi tuntia, mutta lopulta olimme kaikki valmiita jatkamaan matkaa. Rajalta matka jatkui useiden pikkukylien läpi kohti Utengulen kahviplantaasia. Rakennustyylistä huomasi heti, että olimme saapuneet uuteen maahan. Kaikissa näkemissämme taloissa katot olivat hurjan korkealla. Giftin mukaan tämä johtui siitä, että peltikatot kuumenevat auringossa todella paljon, ja lämmittävät taloja liikaa. Kun katto on korkeammalla, se ei ole niin suuri ongelma. Koska matkanteko oli jälleen todella hidasta, saavuimme perille vasta pimeällä. Onneksi tällä kertaa ei tarvinnut ryhtyä teltanpystytyspuuhiin, sillä yövyimme kaikki siististi sisätiloissa. Huonemajoituksessa olevat yöpyivät päärakennuksen hotellihuoneissa ja meille muille oli varattu kaksi suurta bungalowia, joihin majoituimme. Meidän bungalowissa oli kolme makuuhuonetta, joten saimme seuraksemme täksi yöksi vielä amerikkalaiset Megin ja Gabbyn.
Utengule sijaitsi Mbeyan kaupungin ulkopuolella, ja sinne päästäksemme meidän oli ajettava koko kaupungin läpi. Koska kyseessä on alueen ainoa tie, joka yhdistää Dar es Salaamin ja mm. Sambian ja Kongon, on tiellä valtavasti rekkaliikennettä kumpaankin suuntaan. Kun siihen lisätään vielä Mbeyan oma liikenne, oli keskinopeutemme n.18km/h. Kaupungin läpi köröttely veikin meiltä kaksi tuntia. Vaikka etenemisen hitaus harmitti varmaan kaikkia matkalaisia, toisaalta oli todella mielenkiintoista seurata perjantai-illan paikalliselämää kuorma-auton ikkunasta.
Lauantaiaamuksi meille oli varattu kiertokäynti varsinaisen kahviplantaasin puolella. Ainakin Jaana oli kuvitellut näkevänsä ison tehtaan kahviviljelmineen, mutta todellisuudessa homma hoidetaan isolta osin käsityönä. Kahvi istutetaan, poimitaan ja kuivatetaan käsin. Ainoastaan kahvipapujen puhdistus- ja kuorintaprosessi suoritetaan koneellisesti. Tällä tilalla kahvipapuja ei jauheta itse, vaan ne kuljetetaan muualle jauhettavaksi. Kahvipensaita tilalla oli runsaasti ja edellisenä vuonna tilalla oli tuotettu kahvia 199 tonnia. Yksi kahvipensas (tosin puun kokoisia ne olivat) tuottaa kahvia noin sadan vuoden ajan. Vanhimmat pensaat tällä kahvitilalla olivat yli 80-vuotiaita.
Kahviplantaasilta matka jatkui ylös vuoristoon Old Farmhouse -nimiselle leirintäalueelle. Sinnekin saavuimme vasta illansuussa, koska tie oli kapea ja täynnä hitaita rekkoja. Jouduimme myös vähän väliä pysähtymään punnitusasemille. Ilmeisesti kaikilla kuorma-autoilla on tietty maksimipaino, jota ne eivät saa tiellä ajaessaan ylittää. Jos paino ylittyy, kuljettajan pitää maksaa sakko. Meidän automme painoi matkustajineen lähes tarkalleen 10 tonnia eikä yllä lähellekään maksimipainoa, joten yleensä Gift vain hyppää pois kyydistä ja näyttää jonkun aikaisemman punnitusaseman lappusta, jossa kuorma-auton paino näkyy jo valmiiksi, niin emme joudu jonon jatkoksi rekkojen joukkoon.
Old Farmhousessa meille oli varattu päivällinen talon puolesta, joten illalla ei onneksi tarvinnut huolehtia enää tiskeistä päivällisen jälkeen. Koska Old Farmhouse sijaitsi lähes kahden kilometrin korkeudessa, tuli meidän Namibiasta ostamillemme vilteille taas käyttöä. Lämpötila laski yöllä jälleen lähemmäs nollaa. Tämä lienee kuitenkin viimeinen kerta, jolloin vilttejä tarvitaan, sillä loppumatkan ajan yölämpötilojen pitäisi olla telttailun kannalta paremmat. Toisaalta meillä ei taida olla enää kovinkaan monta telttailuyötä jäljellä, sillä jatkossa majoitumme huoneissa useammassakin paikassa koko porukka.
Aamulla matka jatkui taas seuraavaan paikkaan Udzungwa-vuorijonon halki. Tie oli kyllä periaatteessa ihan hyvässä kunnossa, mutta koska olimme vuoristossa, täydet rekat köröttelivät todella hitaasti mäkiä ylös ja alas. Lopulta matkanteko pysähtyi kokonaan, sillä yksi rekoista oli kaatunut keskelle kapeaa tietä. Koska kukaan ei ollut ohjaamassa liikennettä, oli tilanne hetken aikaa täysin jumissa. Lopulta jono alkoi hitaakseltaan liikkua, ja pääsimme jatkamaan matkaa alas laaksoon. Jossakin vaiheessa Jaana ryhtyi laskemaan jumissa olevia rekkoja vastaantulevien autojen kaistalta, koska rekkajono näytti jatkuvan käsittämättömän pitkänä alas laaksoon saakka. Siinä vaiheessa kun pysähdyksissä olevat rekat loppuivat, Jaana oli päässyt laskuissa vähän yli viidensadan. Ne tavarantoimitukset saattavat saapua perille jonkinverran alkuperäisestä aikataulusta myöhässä…
Saavuimme Mikumin kylään joskus kahden aikoihin, koska olimme hetkeksi pysähtyneet myös ihmettelemään laaksossa kasvavia baobab-puita vessapysähdyksen lisäksi. Baobab-puille ei kasva lainkaan vuosirenkaita, vaan sen sisus on hyvin sienimäinen ja täynnä vettä. Myös norsut tietävät tämän. Kuivana kautena ne rikkovat puun kaarnan ja syövät puun sienimäistä sisusta janon sammuttaakseen. Tämänkertainen vessapysähdys ansaitsee myös oman erityismaininnan blogissa, sillä saimme siellä bongattua melkein kaikki toiseen afrikkalaiseen ”Big fiveen” kuuluvat asiat yhdellä kertaa: oikea vessanpönttö, johon tuli vedettäessä vettä, vessapaperi, sekä vettä käsien pesua varten. Ainoastaan saippua ja lämmin vesi jäivät puuttumaan tästä viisikosta.
Koska sää oli hieman sateinen, kysyimme Mikumissa, saisimmeko seuraavaksi kahdeksi yöksi itsellemme huoneen telttailun sijaan. Onneksi huone löytyi, niin pääsimme nukkumaan siististi sisätiloissa seuraavat pari yötä. Mikään ihan halpa huone ei ollut, mutta pienen tinkaamisen jälkeen saimme huoneen hintaan 105€/yö. Sillä hintaa huoneeseen kuului lämmin suihku ja mukavat vuoteet, mutta valitettavasti ikkunalaseja ei sitten ollutkaan. Hyttysverkko ei juuri mainittavasti vaimentanut viereisestä baarista kantautuvaa chileläisen matkakumppanimme naurua, tai aamukuudelta safarille lähtevien asiakkaiden kovaäänistä juttelua.
Maanantaina nukuimme ruhtinaallisen pitkään, sillä aamiaista oli tarjolla vasta yhdeksältä. Aamiaisen jälkeen lähdimme käymään kävellen Mikumin ”kaupungissa”, joka on itseasiassa vain keskittymä pieniä baareja ja ravintoloita siellä pysähtyviä rekkakuskeja varten. Löysimmekin pienen baarin, jossa oli toimiva jääkaappi, joten istahdimme sen terassille nauttimaan kylmiä juomia. Sanat ”baari” ja ”terassi” kuulostavat kyllä hieman liian hienoilta tässä yhteydessä, mutta paikka mainosti itseään kuitenkin ”Halfway Housen” nimellä. Olimme ainoat valkoihoiset Mikumin kylällä, joten herätimme luonnollisesti hieman huomiota terassilla istuessamme. Takaisin emme enää viitsineet kävellä, vaan nappasimme allemme paikallisen tuktukin, joka vei meidät kaikki neljä takaisin Camp Bastianin luokse 3000 shillingillä, eli yhdellä eurolla. Se ei ollut todellakaan mikään kallis kyyti! Toki matkaakin oli vain reilut kaksi kilometriä.
Iltapäivällä tarkoituksena oli päivittää blogia, mutta paikan netti päätti meidän puolestamme toisin. Niinpä vain oleilimme leirintäalueella ja keräsimme voimia seuraavaan aikaiseen aamuherätykseen. Risto oli meistä kaikkein aktiivisin ja pulahti Edvinin kanssa paikan uima-altaaseen.
Aamulla aloitimme matkanteon kohti Dar es Salaamia. Mikumin ja Darin välinen etäisyys oli meidän mittapuullamme hyvin lyhyt, sillä matkaan kului reilut kuusi tuntia. Ehdimme pysähtyä matkan aikana lounaalla jälleen kerran idyllisesti bensa-asemalla. Vaikka nämä lounaspaikat eivät ole varsinaisesti luonnonkauniita, on niissä se etu, että usein niissä on ihan oikea vessa, tai ainakin reikä lattiassa. Viimeaikoina meillä onkin ollut huomattavasti vähemmän puskapissataukoja, kuin matkamme ensimmäisellä osuudella Etelä-Afrikasta Zimbabween. Usein Gift ja Casper bongaavat meille huoltoaseman, jossa on edes kohtuullisen siisti vessa. Tällä matkaosuudella löysimme yhdellä vessapysähdyksellä myös kahvilan, jonka donitsit ja browniet ostimme kaikki. Tämä pysähdys lisäsi samalla kyllä matka-aikaamme huomattavasti, sillä kahvilan työntekijä oli onnettoman hidas asiakaspalvelija. Sitten kun siihen lisätään vielä korttipääte, joka ei toimi ja vaihtorahojen puute, niin arvaahan sen, kuinka hommassa käy. Kymmenen minuutin vessapaussi venähti kolmen vartin kahvitauoksi.
Saavuimme pitkästä kahvitauosta huolimatta Dar es Salaamiin vielä valoisaan aikaan. Alunperin meidän oli ollut tarkoitus tehdä opastettu kaupunkikierros, mutta koska kello oli kuitenkin jo aika paljon, päätimme jättää sen väliin. Kierrokseen sisältyvät museo ja kalatori kun olisivat jo jokatapauksessa kiinni. Nähtäväksi olisi jäänyt vain muutama kirkko, joten päätimme tehdä ihan omatoimisen kaupunkikierroksen heti majoituttuamme.
Hyvin nopeasti paljastui, että kaupungissa ei kyllä hirveästi mitään näkemistä ollut. Lauttasataman lähialueet oli tunnissa koluttu läpi, jonka jälkeen palasimme takaisin Golden Tulip -hotelliimme päivälliselle. Hotellin ravintola sijaitsi ylimmässä kerroksessa, joten sieltä oli kyllä ihan hienot maisemat kaupungin kattojen ylle.
Kiitos taas matkakertomuksesta, paljon sattuu ja tapahtuu. Maisemat mahtuu pikku kylistä, suureen kaupunkiin. Uskomaton rekkaliikenne….