Yölento Singaporeen sujui kuten yölennot meillä yleensäkin – kukaan ei oikein kunnolla nuku, paitsi Risto. Kunhan hän sai katsottua Spiderman-piirretyn loppuun koneen viihdejärjestelmästä, herra kaivoi kainaloon pehmolelunsa ja oli pian umpiunessa. Risto ei edes herännyt siihen, kun aamupalaa alettiin tarjoilla koneessa reilua tuntia ennen laskeutumista. Tälläkään kertaa rajamuodollisuudet eivät vieneet muutamaa minuuttia kauempaa, ja rinkatkin saapuivat hihnalle ennätysajassa. Taksikuski tosin hieman rohkeni epäillä, mahdummeko hänen autoonsa kaikkien kantamuksiemme kanssa, mutta niin vain sinne mahduimme koko porukka.
Singaporen kahden tähden hotelli oli ihan siisti, ja vaikka olimme paikalla reilusti ennen virallista sisäänkirjautumisaikaa, saimme omat huoneemme heti käyttöömme. Siispä otimme pienet kolmen tunnin tirsat, jotta jaksaisimme myöhemmin iltapäivällä lähteä etsimään jotakin ruokaa.
Singaporen kostea +31 asteen helle tuntui aika hurjalta näin suomalaiselle kropalle. Sitkeästi silti kävelimme läheiselle metroasemalle asti. Tosin vain siksi, että katukeittiöissä ei voinut maksaa kuin käteisellä, ja lähin automaatti oli Kallangin asemalla. Kun saimme automaatista hieman pelimerkkejä, palasimme syömään erilaisia grillattuja vartaita. Samalla tsekkasimme, missä lähin automaattipesula oli, sillä nyt alkoi olla jo selkeä tarve pyykkäykselle. Sellainen löytyikin aivan hotellimme vierestä, joten pesupuuhiin pääsisimme seuraavana päivänä.
Illalla Marko lähti vielä kävellen Singaporen keskustaan katselemaan vähän rikkaampien asuinalueita. Taisipa hän poiketa Raffles-hotellissakin, tai ainakin sen ulkopuolella. Jaanan täytyi valvoa hotellihuoneessa siihen asti, että Marko tuli kotiin, sillä huoneeseen ei saanut kuin yhden avaimen. Jos Marko olisi vienyt ainokaisen avaimemme mennessään, olisi Jaana ollut huoneessa ilman sähköjä ja ilmastointia.
Kunnon yöunien jälkeen lähdimme uudelleen kohti jo tutuksi tullutta metroasemaa. Matkan varrella pysähdyimme aamiaiselle paikalliseen ruokakojuun, koska hotellissamme ei olisi ilmeisesti edes maksua vastaan ollut mahdollista saada aamiaista. Niinpä hetken arpomisen jälkeen päädyimme ostamaan muutaman paahtoleipäsiivun ja keitettyjä kananmunia. Se kun oli ainoa tunnistettava ruokalaji kyseisen paikan ruokalistalla. Kananmunien keitto-operaatio olikin perin mielenkiintoinen, sillä nainen laittoi kananmunat ensin muovikulhoon ja kaatoi päälle kiehuvaa vettä. Tämä toistettiin pariin kertaan. Tällä systeemillä kananmunat jäivät kyllä hyvin löysiksi, mutta onneksi mukana oli lusikka syömistä varten.
Aamiaisen jälkeen hyppäsimme metroon ja lähdimme ihmettelemään menoa Singaporen China Townissa. Durianin voimakas haju iski vasten kasvoja heti metrosta ulos noustessa, vaikka kasvoilla oli vielä maski. (Singaporen metrossa on edelleen pakollista käyttää maskia.) Kiertelimme China Townin kaduilla ja kurkistelimme erilaisiin myyntikojuihin. Eräästä syömäpuikkoihin erikoistuneesta pikkukaupasta ostimmekin lapsille omat syömäpuikot. Ne oli kiinnitetty toisesta päästä yhteen syömisen helpottamiseksi. Lounaan nauttiminen kiinalaisessa ravintolassa omia puikkoja käyttäen onnistuikin jo tosi hyvin molemmilta lapsilta. Puikkokaupan myyjä kertoi meille, että täällä lapset aloittavat puikoilla syönnin harjoittelun parivuotiaana. Heillä on aluksi puikot, joissa sormille on omat pidikkeensä sen lisäksi, että ne ovat kiinni toisissaan toisesta päästä. Näin lapset oppivat oikean otteen, ja voivat siirtyä siitä pikkuhiljaa seuraaviin puikkoihin. Kävimme myös piipahtamassa temppelissä, jossa ainakin tekstin mukaan piti olla jossakin Buddhan hampaan pyhäinjäännös. Monta buddhapatsasta kyllä näimme, mutta hampaasta ei ollut tietoakaan.
Iltapäivällä palasimme pyykkäyshommiin hotellin viereiseen pikapesulaan. Samalla hoitui myös kouluhommat, sillä koneessa ja kuivurissa pyöriviä pyykkejä piti jäädä paikan päälle varmuuden vuoksi vahtimaan.
Koska edellisenä päivänä olimme tutustuneet China Towniin, oli seuraavana päivänä Little Indian vuoro. Emme tosin lähteneet sinne kovin aikaisin, sillä koko aamupäivän sataa tihuutti vettä. Olimme muutenkin pyytäneet myöhäisempää uloskirjautumista hotellista, koska seuravaan China Townissa sijaitsevaan yöpaikkaamme pääsi vasta kahden jälkeen. Niinpä lapsilla oli koko aamupäivän mittainen koulupäivä.
China Townissa majoituimme Galaxy Pods – nimiseen reppureissaajien kapselihotelliin. Kapselit muistuttivat erehdyttävästi pieniä avaruusaluksia. Niissä oli jopa oma space light mode –nappula, jota painamalla saattoi loihtia kapseliinsa sinisävyisen avaruustunnelman. Yhtä hiljaista kuin avaruudessa kapseleissa ei kyllä ollut, sillä China Townin ravintoloiden epävireinen ”I did it my way”- karaokelaulanta kantautui alakerrasta kapseliin vielä korvatulppien läpikin. Kapseleista löytyi myös seinään kiinnitetty pöytä sekä telkkari, jonka tarjontaan emme kyllä sen kummemmin tutustuneet. Yhteisvessat ja -suihkut oli ahdettu samaan koppiin, joten jos edellinen asukas oli käynyt suihkussa, oli vessakäyntikin aika kostea. Lapset olivat aivan innoissaan tämäntyyppisestä majoituksesta, ja olisivat kuulemma halunneet olla siellä useammankin yön.
Iltapäivällä kävimme syömässä intialaista ruokaa Little Indiassa ja vierailimme yhdessä hindutemppelissä. Risto hämmästeli kovasti erilaisia jumalten patsaita. Varsinkin eräs, joka näytti syövän käsissään pitelevän miehen sisuskaluja, mietitytti kovasti. Oliko kenties kyseessä paha jumala, vai oliko tämäkin jumala hyvä ja söi kaikki pahat ihmiset. Vastausta kysymykseen emme koskaan saaneet.
Pikku Intiasta kävelimme muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle bussiasemalle. Kävimme ostamassa sieltä meille liput seuraavaksi päiväksi Kuala Lumpuriin lähtevään bussiin. Bussiasemalla lapsille yllätti vessahätä, eikä siinä auttanut muu kuin mennä tutustumaan paikalliseen vessakulttuuriin. Reikä lattiassa oli molemmille lapsille melkoinen hirvitys, mutta niin vain saivat molemmat lapset asiansa hoidettua. Tosin Risto sanoi säästävänsä kakkoshädän seuraavaan, vähän tasokkaampaan vessaan. Ronja ihmetteli kovasti sitä, miten tuollaisessa vessassa käynnistä piti vielä maksaakin 20 paikallista senttiä. Vessakäynti oli molemmille lapsille ilmeisen vaikuttava kokemus, sillä he jatkoivat keskustelua tästä elämyksestä koko metromatkan ajan Marina Bay Sands –hotellille ja sen 56. kerroksessa sijaitsevalle näköalatasanteelle. Maisemat olivat huikeat! Näköalatasannetta ylempänä oli vielä yksi kerros, mutta se oli vain siellä sijaitsevan ravintolan asiakkaille. Koska yksi kahden hengen huone maksaa tässä hotellissa noin 600€, tuumimme, että meidän matkabudjettimme ei riitä ravintolassa käymiseen. Niinpä tyydyimme ostamaan rahvaalle tarkoitetusta pikkukioskista sipsejä ja lapsille alkoholittomat Singapore Slingit. Kun olimme ihailleet Singaporea yövalaistuksessa yläilmoista käsin, palasimme metrolla China Towniin kapseloitumaan yöksi.
Briefly in English:
A night flight to Singapore was like all the other night flights – nobody slept, except Risto. After watching a Spiderman cartoon he grabbed his sleeping toys, closed his eyes and was fast asleep. The rest of us didn’t sleep that much.
Entry to Singapore was easy, no hassle at all. Even our backpacks were almost the first ones to arrive. The taxi driver suspected though, that our stuff wouldn’t fit in his car, but we proved him wrong.
Our two star budget hotel was neat, and even though we arrived there way before the actual check in time, we got our rooms right away. Since there was a bed and an AC, we decided to have a short, three hour nap. After that we took a stroll to the nearest metro station. Only because the closest ATM was there. No money, no food – the small street food stalls accepted only cash. The only slight minus was that the hotel issued only one card/room, so when Marko took an evening walk to the Raffles hotel, Jaana had to stay awake. That’s because if Marko had taken the key, the electricity would have been down in our room.
The next day we had breakfast at one of the local food stall. Eventually we ended up buying just toast and eggs, because all the other items there were somewhat unknown to us. The eggs were boiled by pouring hot water on top of the eggs in a plastic bowl. When the water got cold, the lady replaced the water with hot one. The result wasn’t even close to hard-boiled eggs, but we got spoons to tackle with them.
Next we took a metro to China Town. The smell of durian was very strong and even the masks we still had to wear in the metro wouldn’t filter the smell. We walked around the area and ended up buying kid’s sticks for eating. Those sticks were attached to each other from the other end to make it easier to eat with them. Ronja and Risto tried them when we had lunch at a Chinese restaurant and they did quite ok. The lady in the shop told us that the kids here start practising eating with sticks when they turn two. There are special sticks for the young ones too. Those sticks have rings to place the fingers, so the kids learn the right grip right away.
When we got back to the hotel we did some laundry at the local laundromat next door. While waiting for the laundry to get washed and dry, the kids did their school work for today. Two birds for one stone!
The next morning it rained so we stayed at the hotel until one o’clock. We had also asked for a later check out time, because the next backpackers hotel Galaxy Pods, would let us check in only after two. So while waiting the rain to end the kids had few hours of school.
The Galaxy Pods looked like little space ships. There was even a button for space light mode, which the kids chose, of course, and insisted on also sleeping in that blue light. There was a little table attached to the wall of the pod, and also a TV. We didn’t check on the TV though, but I guess we didn’t miss out on anything. Even though the pods looked like spaceships, inside wasn’t as quiet as in space. You could hear the “I did it my way”-karaoke sung in the bar downstairs even through your ear plugs. The place had shared bathrooms, and since the toilet and the shower were in the same space, the toilet was sometimes very wet.
Since we had explored China Town already, we took a metro to Little India instead. We had some Indian food and checked out a Hindu temple. The kids were looking at the different statues of different Gods and especially the one eating the intestines of a dead man raised a lot of questions. Risto was wondering if the God was actually a bad one, or was he a good one and was just eating away all the bad people. We never got an answer to that question.
From Little India we walked to the bus station a couple of kilometres away. We wanted to buy tickets to a bus going to Kuala Lumpur the next day. While being there the kids needed to go to a toilet. Unfortunately it wasn’t one of the nice ones, so both of the kids were rather shocked when they saw only a hole in the ground. Nevertheless both of the kids went, did their business and came out. Risto told that his “number two” could wait until a nicer toilet though and Ronja was wondering how it was possible that we needed to pay 20 cents for using a toilet that horrible.
The toilet visit was apparently such an eye-opening experience for the kids that they kept talking about it all the way to the Marina Bay Sands hotel and the observation deck on the 56th floor. The view was amazing! There would have been a restaurant on the 57th floor for hotel guests, but since one night at this hotel costs about 600€, we figured that the restaurant was probably a bit too pricy for us. So we ended buying chips and two non-alcoholic Singapore Slings for the kids from a small kiosk on the observation deck.
After admiring Singapore by night from a bird’s eye view, we returned to China Town and crawled into our capsules for the night.