13.3. – 16.3.2023
Aamulla ei enää onneksi satanut. Söimme aamupalan ja aloimme valmistautua jatkamaan matkaa. Leirintäalueella liikuskeli valkoinen kissa, joka päätti hypätä asuntoautomme avoimesta ovesta sisään, samalla kun pakkailimme autoa lähtökuntoon. Kissa kipusi yhdelle penkeistä, ja jäi siihen tyytyväisenä pötköttelemään. Lapset innostuivat tästä uudesta matkakumppanista ja olisivat halunneet ottaa sen kyytiin mukaan. Nostimme kissan kuitenkin pois kyydistä ennen kuin jatkoime matkaa. Olisi voinut kisulle tulla yllätyksenä, kun olisi löytänyt itsensä pari tuntia myöhemmin Te Anausta.
Ajomatkan varrella sateli vettä aina välillä, mutta kun pääsimme perille Te Anauhun, sää oli puolipilvinen. Majoituimme Te Anau -järven rannalla sijaitsevalle leirintäalueelle kolmeksi yöksi. Alueella oli lasten iloksi iso ”kengurutrampoliini” (ilmatäytteinen pomppupatja), leikkihuone ja pieni leikkipaikkakin. Aikuiset ilahtuivat erityisesti paikan pienestä tynnyrisaunasta, jonka sai varata käyttöönsä ilmaiseksi. Siispä ensimmäisen kerran yli kahteen kuukauteen pääsimme illalla saunomaan. Suorastaan luksusta!
Tiistaina lähdimme pienellä laivalla Te Anau -järven poikki kohti Gloworm Caves –luolia. Tämän 25min matkan aikana lapsetkin koulutettiin sisävesilaivan kapteeneiksi. Kovasti tuntuivat ainakin veneen kääntämistä kapteenin ohjauksessa harjoittelevan. Kivaa kuulemma oli. Te Anau -järvi muuten saa sekä kultaa, hopeaa että pronssia: Pronssimitallin se saa ollessaan Uuden-Seelannin kolmanneksi syvin järvi. Hopeaa tulee puolestaan pinta-alasta Taupo-järven jälkeen. Kultamitalin Te Anau –järvi saa puolestaan olemalla maan runsasvetisin.
Rantauduttuamme luolaston edustalle, meidät jaettiin 12 hengen pieniin ryhmiin, jotta mahduimme kulkemaan luolastossa paremmin. Luolasto on kaikenkaikkiaan lähes 7km pitkä, mutta me kävimme tutustumassa vain sen alkupäähän, jossa kiiltomadot elelivät. Luolaston on kaivertanut sen sisällä kulkeva joki, joka edelleenkin virtaa siellä hyvin runsasvetisenä. Olisi ollut mahtava ottaa valokuvia mm. maanalaisesta vesiputouksesta, mutta luolastossa ei saanut lainkaan ottaa valokuvia. Kameroiden ja muiden laitteiden valo kun saa kiiltomadot sammuttamaan omat valonsa. Oppaallamme oli luonnollisestikin taskulamppu mukanaan, mutta sitäkin käytettiin aika säästeliäästi. Aivan luolakäyntimme loppupuolella meidät istutettiin pieneen veneeseen, ja lähdimme pilkkopimeässä etenemään pitkin luolassa kulkevaa jokea. Koska mitään valoja ei ollut, näimme luolan katossa ja seinissä loistavat kiiltomadot todella hyvin. Aivan kuin olisi pilvetöntä tähtitaivasta katsellut. Taustalla kuului vain vesiputouksen kohina, ja välillä mietityttikin hieman, että mahdammeko itsekin päätyä putoukseen.
Kiiltomatoja oli luolastossa tähän vuodenaikaan vielä runsaasti, sillä luolassa olevia erilaisia hyönteisiä oli vielä paljon matojen ruuaksi. Peräpäässään olevilla valoillaan ne siis houkuttelevat hyönteisiä luokseen, ja kun ne tulevat riittävän lähelle, hyönteiset tarrautuvat kiiltomatojen tekemiin tahmeisiin rihmastoihin kiinni. Valon saa aikaan bioluminesenssi-ilmiö. Kiiltomadoilla on peräpäässään erilaisia kemikaaleja, jotka hapen kanssa reagoidessaan saavat aikaan pienen hehkuvan valon. Samaa tekniikkaa käyttävät myös monet syvänmeren kalat.
Keskiviikkona teimme puolestaan retken Milford Sound –vuonolle. Se sijaitsi noin parin tunnin ajomatkan pässä Te Anausta. Matkan varrella maisemat olivat taas kerran todella kauniit. Pysähdyimme mm. Mirror Lakes –nimisellä järvialueella, jossa vedenpinta toden totta heijasti peilin lailla taivaalla olevat pilvet ja järviä ympäröivät vuoret. Yksi onneton sorsantapainen vesilintu vain yritti tehokkaasti tuhota peilikuvan epätoivoisella lentoonlähtöyrityksellään. Vedenpinnan tasaantumista piti odotella tovi jos toinenkin tämän siivekkään jäljiltä.
Vuonolle päästäksemme meidän piti ajaa vuoren läpi kaivetun 1,2km pitkän tunnelin läpi. Koska tunnelissa oli vain yksi kaista, piti kiltisti odottaa liikennevalojen vaihtumista, että sai sukeltaa tunnelin uumeniin. Vuonolle päin mennessä kuljimme koko ajan alamäkeen, mutta paluumatkalla tilanne oli tietysti päinvastainen. Mietiskelimme, kuinka vuonolle ajavat pyöräilijät mahtavat tunnelin selvittää erityisesti vuonolta palatessaan. Siinä saa ihan tosissaan hinkata munamankelilla eteenpäin, että ehtii tunnelista ulos ennen, kuin vastaantulevat kansoittavat taas tunnelin.
Milford Soundilla sää oli valitettavasti pilvinen, joten mitään kovin kummoisia valokuvia ei kahden tunnin risteilyltä saanut. Pilvisyys ei ollut mikään yllätys, sillä Milford Soundissa sataa noin kahtenasatana päivänä vuodessa. Maisemat olivat pilvisyydestä huolimatta todella jylhät. Korkeimmat vuorenhuiput ympärillämme kohosivat yli kilometrin korkeuteen. Vuorilta alas syöksyi useita pieniä vesiputouksia ja muutama hieman isompikin. Yhden putouksen alle laivamme kippari ohjasi paattimme niin, että kaikki halukkaat pääsivät ottamaan laivan etukannella virkistävän vuoristosuihkun. Ei varmaan tule yllätyksenä, että siellähän se meidän jälkikasvu oli etujoukoissa itseään kastelemassa. Oli se hyvä, että olimme taas varanneet itsellemme saunavuoron (jo kolmannen sellaisen), ja pääsimme kaikki saunan löylyihin illalla lämmittelemään.
Briefly in English:
Fortunately, it stopped raining in the morning. We had breakfast and started to get ready to continue our journey. A white cat was wandering around the campsite and decided to jump into our campervan while we were packing up. The cat climbed onto one of the benches, and made himself comfortable. The kids were thrilled with this new travel companion and would have loved to take it along for the ride.
It rained on and off during the drive, but by the time we got to Te Anau, the weather was partly cloudy. We stayed at a campsite by the lake Te Anau for three nights. The site had a large ‘kangaroo trampoline’ (inflatable bouncy mattress), a playroom and a small play area for the children. Adults were particularly pleased with the small barrel sauna on site, which was free to use. So, for the first time in over two months, we were able to go to sauna in the evening. A real luxury!
On Tuesday we took a small boat across lake Te Anau towards the Gloworm Caves. During this 25min trip, the kids were also trained as captains. They seemed to be practicing turning the boat a lot! They said it was fun. Lake Te Anau is the second largest lake in New Zealand. It’s also the third deepest. But lake Te Anau wins the gold medal for being the most water-rich lake in the country.
When we reached the caves, we were divided into small groups of 12 to make it easier to walk around the caves. The caves are almost 7km long in total, but we only visited the beginning of the cave, where the gloworms lived. The cave has been carved out by the river that runs through it. It still flows there. It would have been great to take photos of the underground waterfall, but no photos were allowed in the cave. The light from cameras and other equipment causes the gloworms to turn off their own lights. Our guide naturally had a torch with her. Towards the end of our cave visit, we were put into a small boat and set off in pitch darkness along the river in the cave. As there were no lights, we could see the gloworms shining on the ceiling and walls of the cave very clearly. It was like looking at a beautiful starry sky. In the background, all we could hear was the sound of the waterfall. It was truly an amazing experience!
There were a lot of gloworms in the cave at this time of year, as there were still plenty of different insects in the cave for the worms to eat. Gloworms use their lights to attract insects towards them, and when they get close enough, the insects are caught in the sticky webbing made by the gloworms. The light is produced by bioluminescence. Gloworms have different chemicals on their tail-end which react with oxygen to produce a small glowing light. Many deep-sea fish also use the same technique.
On Wednesday, we took a trip to Milford Sound. It was about a couple of hours’ drive from Te Anau. The scenery along the way was once again very beautiful. We stopped at a lake area called Mirror Lakes, where the water actually works like a mirror. It reflects all the clouds in the sky and the mountains surrounding the lakes. One unfortunate duck-like bird tried its very best to destroy the mirror image with a desperate attempt to take off. We had to wait a while or two for the water to settle after it.
To reach the mountain, we had to drive through a 1.2km tunnel dug through the mountains. As there was only one lane, we had to wait for the traffic lights to change before we could dive into the tunnel. On the way to the fjord we were going downhill all the way, but on the way back it was of course the opposite. We wondered how cyclists heading up the fjord would manage the tunnel, especially on the way back. You really have to work hard to get out of the tunnel before the oncoming traffic comes into the tunnel again.
Unfortunately, the weather at Milford Sound was cloudy for the whole two-hour cruise. The cloudiness was no surprise, as it rains about 200 days a year in Milford Sound. Despite the clouds, the scenery was really spectacular. The highest mountain peaks around us reached over a kilometer high. Several small waterfalls and a few slightly larger ones plunged down from the mountains. Our skipper steered the boat really near one of the larger waterfalls, so everyone who wanted could get a refreshing mountain shower on the front deck of the boat. No surprise, our kids were in the front row, getting themselves wet. Luckily we had a sauna booking (our third time already), and we all got to warm up in the sauna in the evening.
Kivoja kuvia!
Onko siellä kylmä?
Oliko siellä kiva olla?
Täällä on alkusyksy, joten yöt ovat jo kylmiä. Päivisin on yleensä vielä aika lämmin. Ja kyllä olemme tykänneet olla täällä tosi paljon.