9.7-12.7.
Keskiviikkoaamuna lähdimme kävellen hotelliltamme kohti satamaa, josta lautat Sansibarille lähtivät. Vaikka lauttaliput oli haettu ja tarkastettukin jo kertaalleen etukäteen, silti yhdeltä meidän matkakumppaneistamme puuttui matkalippu. Dimitrillä oli taas kaksi lippua omalla nimellään varustettuna. Tämä ongelma saatiin onneksi ratkaistua nopeasti satamassa, ja me kaikki pääsimme odotusaulaan odottelemaan lautan lähtemistä. Tällä kertaa emme olleet ainoat valkoihoiset siellä, sillä Sansibar on todella suosittu turistikohde.
Lauttaan sisälle pääseminen oli paikallisten osalta melkoista tönimistä ja puskemista väkisin eteenpäin. Minkäänlaisia jonomuodostelmia, tai edes niiden yritelmiä ei ollut, vaan satamassa mentiin ”nopeat syövät hitaat” -periaatteella. Selvisimme matkatavaroidemme jokseenkin kaoottisesta läpivalaisusta kuitenkin kunnialla läpi ja odottelimme melkein tunnin, ennen kuin pääsimme astumaan katamaraanin kyytiin.
Itse matka sujui oikein leppoisasti ja tasaisesti. Noin 1,5h lauttamatkan jälkeen olimme perillä Sansibarin saarella. Lautasta noustuamme meidän piti näyttää maahantulovirkailijoille sekä Sansibarin pakollinen matkavakuutus, että passimme. Missään ei kuitenkaan sanottu, millä tiskillä tämä tapahtuisi. Niinpä marssimme suorinta tietä immigration-luukulle, mutta se oli iso virhe. Ensin olisi pitänyt pysähtyä yhdellä nimettömällä tiskillä, jossa myös myytiin näitä matkavakuutuksia. Sieltä melkoisen avohärdellin jälkeen saimme vakuutuksen qr-koodia näyttämällä leimat maahantulokaavakkeisiin, jotka kourassa marssimme uudelleen immigration-luukulle.
Tässä vaiheessa yksi isompi viskaali alkoi huudella, että meidän pitää kaikkien antaa passimme ja leimatut maahantulokaavakkeemme sinne yhtä aikaa ryhmänä. No, teimme työtä käskettyä, kuten kaksi muutakin länsimaista turistiryhmää. Siinä vaiheessa tämä viskaali nappasi kaikkien passit, ja tempoi niiden välissä siististi olleet leimatut maahantulokaavakkeet pöydälle. Muut (ilmeisesti alempiarvoiset) virkailijat yrittivät estellä häntä, mutta siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä. Kolmen länsimaisen ryhmän passit ja maahantulokaavakkeet olivat iloisesti sekaisin immigration-tiskillä. Siinä työntekijät sitten hetken ihmeteltyään alkoivat arpoa maahantulokaavakkeita takaisin niitä vastaavien passien väliin. Sitten piti vielä selvittää, mikä passi kuului mihinkin turistiryhmään. Lin, joka oli tullut kanssamme Sansibarille ei varmaan ihan heti halua viedä uutta ryhmää lautalla saarelle, ellei ole pakko. Sen verran näytti hänelläkin jo pinna kiristyvän maahantulovirkailijoiden säätämisen vuoksi. Melko pitkän odotusajan jälkeen pääsimme lopulta jatkamaan matkaa eteenpäin.
Majoituimme yhdeksi yöksi Sansibarin vanhaan kaupunkiin, Stone Towniin, Spice Castle -nimiseen hotelliin. Koska huoneemme eivät vielä olleet valmiina, jätimme vain matkatavaramme hotellin aulaan ja lähdimme kävelykierrokselle vanhan kaupungin kapeille kujille. Kävimme tutustumassa mm. paikkaan, jossa ennen oli käyty orjakauppaa Afrikan sisämaasta tuoduilla orjilla. Nyt paikalla oli kirkko, sekä museontapainen, jossa kävimme saamassa hieman lisätietoa silloisesta orjakaupasta. Ristoa hämmästytti eniten se, että myös lapsia myytiin silloin orjiksi. Pääsimme myös kurkistamaan ahtaisiin kellaritiloihin, joissa orjia säilytettiin 2-3pv ennen orjamarkkinoille menoa. Suuremmassa sellissä oli tilaa 75 naiselle ja lapselle. Pienemmässä majoittui puolestaan 50 miestä. Kävimme tutustumassa myös vanhan kaupungin markkinoille, joissa myytiin niin kalaa, vihanneksia kuin mausteitakin. Kalaosaston haju oli erittäin kalaisa, mutta vihannes- ja mausteosastolle päästyämme saattoi taas hengittää nenänkin kautta.
Kierroksen jälkeen meillä kaikilla oli kova nälkä, ja oppaamme ohjasikin meidät yhteen alueen ravintoloista. Ruoka ei ollut kovin kummoista ja palvelu hidasta, mutta kun on nälkä, niin kaikki kelpaa. Risto tosin ei antanut kovin mairittelevia arvioita syömälleen kana-annokselle. Ennen hotellille paluuta kävimme vielä katsastamassa, missä talossa Freddie Mercury on aikanaan Sansibarilla asunut. Paikka on nykyään museo, mutta emme menneet käymään siellä, koska nettiarvioiden mukaan siellä on vain pari huonetta, joissa on esillä valokuvia ja flyygeli. Meille siis riitti vain valokuva paikasta ulkoapäin. Hotellille päästyämme pidimme pienen lepotauon, jonka aikana lapset kävivät uimassa hotellin uima-altaalla.
Illansuussa lähdimme vielä uudestaan liikkeelle. Tällä kertaa suuntana oli rantakadun iltamarkkinat ja ajatus oli löytää myös hieman tasokkaampi paikka päivällistä varten. Suunnitelma oli hyvä, mutta siihen tuli pari muuttujaa, kun lähdimmekin ensin hotellilta lasten toiveesta kiertelemään vanhan kaupungin matkamuistomyymälöitä. Muutama tuliainen kavereille mukaan löytyikin. Ostosten jälkeen päädyimme uudelleen paikalliselle kalatorille ja vasta sen jälkeen kävelimme rantakadulle iltamarkkinoille.
Markkinoilla oli paljon väkeä niin myymässä kuin ostoksillakin. Ruokakojujen myyjät olivat vähän turhankin innokkaita hankkimaan asiakkaita itselleen. Tarjolla olisi ollut monenlaista herkkua, mutta koska emme voineet olla varmoja kaikista tarjolla olleiden valmiiden liha- ja merenelävävartaiden tuoreudesta, päädyimme ostamaan shwarmat. Siinä ainakin näimme, kuinka liha veistettiin suoraan paistumassa olleesta isommasta lihakimpaleesta. Marko tykkäsi shwarmoista niin paljon, että söi niitä loppujen lopuksi kolme. Toki nämä kääryleet olivat aika pientä kokoa, joten mitään aivan jättimäistä annosta hän ei syönyt. Shwarmojen lisäksi ostimme sokeriruokosta puristettua mehua, pari muuta tuorepuristettua mehua sekä Ristolle nutella-banaanilettusen ja Ronjalle jäätelöä. Jäätelö valmistettiin kondensoidusta maidosta ja asiakkaan toivomista makuvaihtoehdoista (Ronjalla ananas ja Kitkat) kylmän metallialustan päällä metallilastoilla pilkkomalla ja rullaamalla. Samanlaista ”rolled ice cream” -jäätelöä olimme nauttineet aikaisemmin Kambodzassa Siem Riepin pubikadulla. Ronja ja Risto saivat lisäksi vielä henna-tatuoinnit ihollensa, jonka jälkeen palasimmekin hotellille nukkumaan.
Aamupalan jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa kohti Sansibarin pohjoiskärkeä ja Nungwin kylää. Matkan varrella pysähdyimme ensin maustetilalla, jossa meille esiteltiin erilaisia Sansibarin saarella kasvavia maustekasveja. Nyt tiedämme myös, että silloin suuntana on Sansibarin saari, jos sinut toivotetaan sinne, missä pippuri kasvaa. Maustetilalta olisi voinut myös ostaa erilaisia maustekahveja tai mausteita, mutta jätimme tällä kertaa ostokset tekemättä. Jaana tosin sortui Chanel no.0 -merkkiseen hajuveteen, jota valmistettiin tilalla kasvavista yrteistä.
Ensin seurasimme, kuinka tämä paikallinen mies kiipesi palmunnokkaan laulaa luikauttamaan laulun. Sitten oli meidän vuoromme kokeilla. Risto pääsi kaikkein korkeimmalle. Palmun kova ja rosoinen kuori sattui kuulemma jalkoihin.
Maustefarmilta ajoimme vielä noin tunnin verran Nungwin kylään ja majoituimme Nungwi Gardens -nimiseen hotelliin. Hotelli oli oikein viihtyisä ja sijaitsi vain lyhyen kävelymatkan päässä rannasta. Kävelimme rannalle syömään lounasta italialaiseen Mama Mia -ravintolaan. Ruoka oli oikein hyvää, ja Risto sai sieltä viimein toivomaansa pasta bolognesea. Koska päivä oli lämmin, päätimme lounaan jälkeen testata hotellin uima-allasta, jossa olikin mukavan lämmintä vettä. Uintipuuhien jälkeen Jaana ja Marko lähtivät vielä läheiselle rannalle katsomaan auringonlaskua yhteen rannan ravintoloista. Ronja ja Risto jäivät hotellille, koska heitä ei auringonlaskun ihastelu pitkän päivän päätteeksi kiinnostanut lainkaan.
Perjantaille olimme varanneet snorklausretken. Koska Ronjalla ei ollut mukana omia snorklauslasejaan, tai nenäklipsiä tavallisten uimalasien kaveriksi snorklausta ajatellen, oli vähän epävarmaa, voisiko Ronja lähteä mukaan lainkaan. Giftille oli kyllä puhelimessa edellisenä päivänä sanottu, että asiaa selvitellään, mutta kun tulimme aamulla snorklauspaikan toimistolle, eivät kaverit siellä olleet mistään nenäklipsistä koskaan kuulleetkaan. Jaana ja Ronja päättivät jäädä snorklausretkeltä pois, mutta sitten meille sanottiinkin, että kyllä Ronja näkisi retken aikana delfiinejä veneestä käsin, ja voisi varmaan vähän uidakin. Niinpä me kaikki päätimme loppujen lopuksi lähteä matkaan.
Venematka alueelle, jossa delfiinejä uiskenteli, osoittautui aika kosteaksi ja pomppuiseksi kyydiksi. Veneemme ei ollut mikään suuren suuri, mutta aallot sen sijaan olivat yllättävänkin isoja. Varmaan n. 40min puksuttelun jälkeen tulimme paikkaan, johon oli päätynyt kymmeniä muitakin snorklaus– ja delfiiniretkelle lähteneitä veneitä. Homman nimi oli se, että kun yksi venekunta bongasi pinnalla hyppivät delfiinit, huusivat he muille, ja kaikki veneet kurvasivat piirittämään delfiinejä. Veneistä sai hypätä mereen uimaan delfiinien kanssa, mutta me emme sitä tehneet kahdestakin syystä. Ensimmäinen syy oli se, että olisi ollut todella vaarallista hypätä veteen, jossa risteili sikin sokin perämoottorit käynnissä olevia veneitä. Aaltojen seasta kuljettajien ei olisi ollut ihan helppo huomata vedessä kelluvia uimareita. Toinen syy oli se, että homma ei ollut ollenkaan mukavaa delfiinien näkökulmasta. Toki ne pystyivät halutessaan sukeltamaan ympärillä parveilevilta turisteilta karkuun, mutta siitä huolimatta touhu vaikutti kyllä melkoiselta delfiinien ajojahdilta.
Delfiinipaikan jälkeen jatkoimme matkaa pienelle koralliriutalle, jossa pääsimme kaikki snorklaamaan. Ronjalle annettiin pelastusliivit, niin hänkin saattoi helpommin snorklata vain yhtä kättä käyttäen. Toisella kädellä kun Ronjan piti pitää kiinni nenästään. Olimme ottaneet mukaan aamupalalta vähän leipää. Kun sitä murensi veteen, värikkäitä kaloja parveili kaikkialla meidän ympärillämme. Jos kaloja oli paljon, niin oli kyllä ihmisiäkin. Tämäkin paikka oli alkuun melkoinen romuralli, mutta onneksi osa paikalle aiemmin saapuneista veneistä lähti jatkamaan matkaa aika pian, ja saimme edes hetken uiskennella hieman väljemmillä vesillä.
Snorklauksen jälkeen menimme vielä hetkeksi pienelle hiekkasärkälle nauttimaan auringosta ja tuoreista hedelmistä. Sielläkään ei tarvinnut ihan varsinaisesti yksin olla. Paluumatkalla pysähdyimme vielä alueella, jossa oli paljon niin meritähtiä kuin merisiilejäkin. Ilmeisesti merisiilit ovat meritähtien ravintoa, joten siksi myös meritähtiä oli alueella runsaasti. Meille tuli kuitenkin yllätyksenä, kuinka monia erilaisia meritähtiä merenpohjasta löytyi. Nostimme niistä muutaman erilaisen veneen kyytiin kuvattaviksi, mutta sitten päästimme ne takaisin veteen. Meritähti kun ei kuulemma selviä kuivalla maalla kuin kolme minuuttia, ennen kuin se kuolee.
Snorklausretken jälkeen olimme kaikki suihkun ja kunnon lounaan tarpeessa. Testasimme tällä kertaa erästä toista rannan ravintoloista. Sielläkin maisemat olivat kauniit, mutta ruoka ei kyllä ollut Mama Mian veroista. Lounaalta lähdimme hierontaan koko porukka. Rannan lähellä olevassa pienessä hierontapaikassa oli neljä hierontapöytää, mutta niistä vain kaksi oli vapaina. Niinpä Ronja ja Jaana jäivät ensimmäisinä hierottaviksi ja Marko sekä Risto tulivat takaisin tuntia myöhemmin. Hieronta ei ollut kovin kallis, 20$/h, ja se oli myös erittäin hyvä. Se oli siis erittäin kannattava sijoitus tällä reissulla! Illalla kävimme vielä koko porukka syömässä rannan ravintolassa viimeistä yhteistä päivällistä, sillä seuraavana päivänä matkasta jäisivät pois Jamie, Alex, Meg, Gabby ja Dimitri. Olimme tilanneet fiksusti ruuat etukäteen, koska meitä oli niin paljon. Siitä huolimatta odotimme ruokia reilun tunnin verran. Kuinkahan kauan ruokien saaminen olisi kestänyt, jos emme olisi tilanneet niitä etukäteen. Pole, pole, niin kuin swahiliksi sanotaan.
Aamulla lähdimme jo seitsemältä kohti Sansibarin lauttasatamaa. Vasta tässä vaiheessa meille annettiin lauttaliput ja huomattiin, että tällä kertaa puuttuvia lippuja oli neljä kappaletta. Ja jälleen Dimitrillä oli kaksi lippua omalla nimellään. Yksi näistä neljästä liputtomasta oli tietysti Ronja, joten neidillä siitä meinasi nousta pieni haloo. Gift nappasi kaikkien liputtomien passit ja käytti tunnin mittaisen ajomatkan lauttasatamaan siihen, että olisi saanut järjestettyä liput kaikille. Kun pääsimme perille satamaan, lippuja ei edelleenkaan ollut. Niinpä meidän piti neuvotella portinvartijan kanssa jonkin aikaa, jotta pääsimme kaikki sataman odotustilaan siitä huolimatta. Giftin omat neuvottelutaidot eivät enää riittäneet, vaan tässä vaiheessa piti kilauttaa vielä paikan pomolle, joka käski vartijaa päästämään meidät sisään.
Istuskelimme ilmeisesti VIP-odotusaulassa hyvän aikaa nahkasohvilla sillä aikaa kun Gift järjesteli puuttuvia lippuja. Lopulta kaikilla oli kuin olikin matkalippu, ja pääsimme varttia ennen lautan lähtöä nousemaan sen kyytiin. Tässä vaiheessa meille lykättiin kouraan aivan satunnainen matkalippu, joten esimerkiksi Jaana matkusti lautassa Nilsin nimellä ja Ronja oli pelkästään ”Any foreign adult”. Marko oli ainoa, joka taisi ihan vahingossa saada oman matkalippunsa takaisin.
Takaisin Dar es Salaamiin päästyämme hyvästelimme sinne jäävät matkakumppanimme, ja jatkoimme itse matkaa kohti Bagamoyon pikkukaupunkia. Ennen sitä pysähdyimme tunniksi Darin ostoskeskuksessa, jossa meillä oli ruhtinaallinen tunti aikaa käydä syömässä ja täydentämässä kaupassa eväsvarastojamme.
Seikkailut jatkuneet milloin palmupuussa ja milloin veden pinnan alla. Upeita maisemia, paljon ihmisiä ja kauniita meritähtiä, palmunlehvähatuista ja tatuoinneista puhumattakaan!