Montevideo 14.7.-17.7.2026
Aamulla lähdimme aamupalan jälkeen Buenos Airesin asunnoltamme kohti lauttasatamaa, josta Colonial Express -lauttamme lähtisi Uruguayn puolelle. Saavuimme satamaan hyvissä ajoin, koska asunnostamme piti lähteä jo klo 10:30, emmekä kaikkien kantamuksiemme kanssa halunneet pyöriä kaupungilla.
Kävimme hakemassa lippuluukulta matkalippumme, jonka jälkeen suoritimme ehkä helpoimman rajanylityksen ikinä. Kaikki hoitui yhdellä kertaa. Ensimmäisellä luukulla saimme passeihimme poistumisleimat Argentiinasta, ja viereisellä luukulla meidät kirjattiin saapuneiksi Uruguayhin, vaikka olimmekin siis teknisesti ottaen kyllä yhä tukevasti Argentiinan puolella.
Lautta ei ollut läheskään täynnä, joten saimme matkustaa oikein väljästi tunnin mittaisen matkan Rio de la Plata -joen yli. Lautta ei ollut ihan Ruotsin laivan kokoluokkaa, mutta kyytiin oli ajettu 10 autoa, ja kansiakin lautassa oli ainakin kolme. Marko kävi tutustumassa myös tax free -myymälän valikoimaan, mutta niillä hinnoilla tuotteet saivat jäädä kaupan hyllyille. Lautta lähti Buenos Airesista ja saapui Colonia del Sacramentoon, joka on pieni n. 30 000 asukkaan kaupunki joen vastarannalla. Sieltä matka jatkui suoraan bussilla Montevideoon, Uruguayn pääkaupunkiin. Bussimatka kesti n. 2h15min, joten saavuimme perille vielä valoisaan aikaan.
Bussiterminaalista tilasimme kyydin asunnollemme, jonne meitä tuli vastaan asunnon omistajan isä. Omistaja itse kun asuu tällä hetkellä Espanjassa Valenciassa. Ilmeisesti isäpappa asui jossakin ihan lähietäisyydellä, sillä hänellä ei mennyt kuin muutama minuutti kävellä asuntomme luokse. Aluksi hän ei juuri paria sanaa enempää puhunut, vaan koetti kommunikoida sillä vähällä englannilla, jonka osasi. Kun hänelle valkeni, että Jaana puhuu jonkin verran espanjaa, miekkosen kielenkannat aukesivat, ja puhetta tuli taukoamatta seuraavat 15min.
Tässäkin paikassa vuokra piti maksaa käteisellä ja dollareilla, joten hieman epäilemme, meneekö jokainen penni tälläkään kertaa ihan verotukseen asti. Kun olimme maksaneet miehelle koko vuokrasumman, 384 dollaria, lähdimme viereiseen ravintolaan päivälliselle. Paikassa olisi ollut tarjolla myös chivitoja, mutta pitäydyimme tällä kertaa meille tutummissa ruokavaihtoehdoissa. Chivito on Uruguayn kansallisruoka. Se on yleensä valtavan kokoinen annos, joka sisältää ohuen, grillatun naudanpihvin, sulatettua mozzarellaa, kinkkua, pekonia, paistetun kananmunan, salaattia, tomaattia ja majoneesia. Annos tarjoillaan usein isossa sämpylässä ranskalaisten kera. Siksi siis emme halunneet ottaa riskiä, että jälleen kerran saisimme aivan valtavan kokoisen annoksen syötäväksemme. Meidän tilaamamme annokset olivat tällä kertaa kuitenkin ihan maltillisen kokoisia.
Asunnon läheltä löytyi myös supermarketti, josta kävimme ostamassa ruokatarpeita aamuksi. Marketissa oli ihan oikea liha- ja juustotiski, josta pääsi myyjiltä tilaamaan haluamansa juusto- ja kinkkusiivut. Tällaista palvelutiskiä ei juuri Suomessa enää missään ole. Aurinko oli ehtinyt jo laskea, kun palasimme asunnollemme, joten loppuillan vietimme kotona ja menimme ajoissa nukkumaan.
Keskiviikoksi olimme varanneet 3,5h mittaisen opastetun kierroksen Montevideossa. Emme tältä 25€/nenä kierrokselta odottaneet mitään kovin ihmeellistä, mutta meidän yllätykseksemme kierros oli todella hyvä. Niin vain Montevideostakin löytyi monta mielenkiintoista, vierailemisen arvoista kohdetta, vaikka aluksi luulimme toisin. Kierros alkoi paikallisen teatterin edestä, Plaza Independencian laidalta. Ihastelimme teatteria vain ulkoa käsin, mutta oppaamme kertoi, että paikka olisi näkemisen arvoinen myös sisältä. Meidän kannattaisi kuulemma seuraavana päivänä tulla paikalle uudelleen neljän aikoihin, niin saisimme ostettua liput opastettuun kierrokseen teatterin sisätiloissa.
Saman aukion laidalta löytyi myös monta muutakin merkittävää rakennusta. Aukion laidalla seistä törötti Puerto de la Ciudadela, entisaikaan muureilla ympäröidyn vanhan kaupungin portti. Muurit oli jo kauan aikaa sitten purettu, mutta portti on jätetty muistuttamaan ihmisiä siitä, mihin muureilla ympäröity kaupunki aikoinaan ulottui.
Aukion keskellä sijaitsee Uruguayn kansallissankarin, kenraali José Gervasio Artigasin mausoleumi. Artigas on maan historian ja itsenäisyysliikkeen tärkein hahmo, ja hänen jäännöksiään vartioivat mausoleumissa yötä päivää kaksi sotilasta. Luultavasti Montevideon tunnetuin rakennus, Palacio Salvo, löytyi samaisen aukion toiselta laidalta. Se valmistui vuonna 1928 alunperin hotelliksi, ja oli pitkään Etelä-Amerikan korkein rakennus.
Piipahdimme samalla myös nopeasti Uruguayn presidentin virallisella työpaikalla. Tämä vastasi siis käytännössä presidentin linnaa Helsingissä. Vartiointi ei ollut varsinaisesti kovin tiukkaa, sillä sisälle aulaan pääsi saapastelemaan ihan kuka tahansa. Aulassa, jossa oli pienimuotoinen museo, oli kaksi naisvartijaa tiskin takana, mutta muita turvatoimia ei ollut. Oppaamme tuumasi, että paikka oli kuitenkin normaalia paremmin vartioitu, sillä yleensä vartijoita on vain yksi, ja sekin on mies. Opas tiesi myös kertoa, että nykyisellä presidentillä on tapana tulla välillä aulaan juttelemaan sinne saapuneiden ihmisten kanssa. Oppaamme on tavannut presidentin kuulemma kuusi kertaa. Me emme presidenttiä kuitenkaan tällä kertaa tavanneet, mutta jätimme nimemme vieraskirjaan kuitenkin.
Itsenäisyyden aukiolta ajoimme 22km pitkää rantakatua pitkin Montevideo-kyltille, jossa oli pakko ottaa perinteiset valokuvat kyltin edustalla. Rantakatu kulkee itseasiassa myös meidän asuntomme ohitse, joten jos oikein reippaita olisimme, voisimme hölkytellä joku päivä maratonin, kun juoksisimme Ramblan edestakaisin. Montevideon Rambla on kuulemma yksi maailman pisimmistä yhtenäisistä rantabulevardeista, ellei jopa pisin. Ramblan varrelta löytyy useita suosittuja rantoja, joista yksi, Playa Ramirez, on vain parin sadan metrin päässä asunnoltamme.
Kyltin luota matka jatkui jalkapallostadionille (Estadio Centenario), jossa on järjestetty historian ensimmäiset jalkapallon MM-kilpailut vuonna 1930. Uruguay valittiin silloin järjestäjämaaksi, koska se oli edellisissä olympialaisissa kukistanut loppuottelussa Brasilian. Nykyään stadion ei täytä enää FIFAn standardeja, mutta ilmeisesti seuraavia MM-kisoja varten suojeltua stadionia modernisoidaan, ja satavuotisjuhlien kunniaksi kisojen ensimmäinen ottelu tullaan pelaamaan siellä. (Tässä vaiheessa kiertokäyntiä Ristonkin mielenkiinto heräsi, ja hän kuunteli tarkkaavaisesti oppaan juttuja. Muuten selostukset ovat tainneet mennä häneltä hieman ohi…) Stadion sijaitsee suuressa Pargue Batlle -puistossa, jossa on paljon muitakin urheilulajeja varten rakennettuja kenttiä ja kuntoilualueita. Me pysähdyimme puistossa Monumento a la Carretan (Härkävankkurimonumentti) luona. Ennen kuin patsas pystytettiin nykyiselle paikalleen Montevideoon, se valettiin pronssista Firenzessä, sillä Etelä-Amerikassa ei tuohon aikaan ollut tarpeeksi suuria valimoita näin jättimäiselle työlle. Teos oli ensin näytillä Firenzen taidenäyttelyssä ennen matkaansa Atlantin yli. Vuonna 1976 teos julistettiin virallisesti Uruguayn kansalliseksi historialliseksi monumentiksi. Se on yksi Montevideon ja koko Uruguayn tunnetuimmista ja kuvatuimmista julkisista taideteoksista. Me tosin taisimme ottaa enemmän valokuvia patsaan läheisyydessä puluparven lailla pyörivistä autokoululaisista opettajineen. Koska Montevideossa ei ole ilmeisesti pahemmin ruuhkia, voi ruuhkan simuloinnin toteuttaa näköjään näinkin. Kaikki autokoulujen oppilaat vain yhtä aikaan harjoittelemaan taskuparkkeerausta ja liikkeellelähtöä, niin kyllä siitä kehkeytyy ruuhka nopeasti!
Seuraava pysäkki oli Mercado Agricola, paikallinen kauppahalli. Enimmäkseen tämä paikka keskittyi ruokapuoleen, tuoreisiin vihanneksiin, lihaan, juustoihin jne. Mekin ostimme eräästä putiikista parit empanadat ja keksit. Ne olivatkin erittäin herkullisia. Kauppahallilta matka jatkui Uruguayn parlamenttitalolle, joka olikin aika vaikuttavan näköinen rakennus. Ilmeisesti sinnekin järjestetään opastettuja vierailukäynteja, mutta me ihailimme rakennusta vain ulkoa päin.
Viimeinen pysäkkimme oli kaupungin toisella kauppahallilla, Mercado del Puertolla (satamahalli). Tämä kauppahalli on keskittyynyt enimmäkseen revintoloihin, ja oppaamme suosittelikin meille sieltä yhtä. Kenelläkään ei ollut kuitenkaan vielä puoliltapäivin nälkä, joten päätimme jatkaa kiertelyä vielä hetken, ja palata paikkaan syömään vasta myöhemmin.
Oppaamme oli myös kehunut kovasti gaucho- ja rahamuseota aivan kivenheiton päässä kauppahallilta. Koska museo oli ilmainen, päätimme poiketa siellä. Museo ei ollut suuren suuri, mutta puitteet olivat todella vaikuttavat. Museo nimittäin sijaitsi samassa rakennuksessa pankin kanssa, ja museon tilat oli ilmeisesti sijoitettu vanhan pankkikonttorin aulaan. Museon keskellä pyöri yhdessä huoneessa neljällä seinällä lyhyt filmi, jossa pääsi vähän aistimaan gauchona olemisen tunnelmaa. Muissa tiloissa oli näytillä gauchojen tarvikkeita tai rahanpainantaan liittyviä juttuja.
Museokäynnin jälkeen pyörimme vielä hetken alueen kävelykadulla, Sarandilla, kunnes palasimme takaisin satamahalliin lounaalle. Vieläkään meillä ei ollut hirveä nälkä, joten tilasimme kolme annosta neljään pekkaan, ja toivoimme, että saisimme ne sentään syötyä kunnialla loppuun. Jaana ja Risto jakoivat chivito-annoksen, kun Marko ja Ronja söivät omat annoksensa. Markon pihvi oli edelleen aika miehekkään kokoinen, eikä Ronjan pinaattipastakaan ihan pieni ollut, mutta niin vain saimme syötyä lautaset lähes tyhjiksi.
Kauppahallilta kävelimme takaisin itsenäisyyden aukiolle ja Palacio Salvolle. Olimme nimittäin ostaneet liput opastetulle kiertokäynnille kyseiseen paikkaan. Rakennus on toiminut hotellina vuoteen 1969 asti, jolloin viimeisetkin hotellin toiminnot lakkautettiin, ja paikka muutettiin asuinrakennukseksi. Nykyään rakennuksessa on noin 400 asuntoa, ja hämmentävää kyllä, se on koti yli tuhannelle ihmiselle. Asukasmääräksi ilmoitettiin kyllä yhdessä infotaulussa 2000, mutta sitä on hyvin vaikea uskoa, koska asunnot ovat käytännössä kaikki vain ison hotellihuoneen kokoisia.
Olimme kuvitelleet, että lipulla pääsee ylös rakennuksen 25. kerrokseen ihastelemaan maisemia ja takaisin alas, mutta yllätykseksemme saimme ihan kunnon opastetun kierroksen englannin kielellä. Kuulimme paljon mielenkiintoisia faktoja rakennuksesta, ja pääsimme myös ihailemaan maisemia n. 95m korkeudesta. Aikaisemmin maisemia on voinut ihailla ympäri koko tornin, mutta koska rakennukseen piti asuinrakennukseksi muuttamisen yhteydessä saada uusi hissi ylimpiin kerroksiin saakka, on hissin koneisto nykyään toisella puolella tornia. Olimme kuvitelleet, että rakennuksessa sijaitsevien asuntojen vuokrat olisivat keskeisen sijainnin takia hyvinkin korkeat, mutta oppaamme kertoi meille, että yhden asunnon vuokra on n. 400 dollaria kuukaudessa. Tämä kuulostaa suomalaiseen korvaan tosi edulliselta, mutta pitää muistaa, että Uruguayssa palkat eivät ole samaa luokkaa kuin Suomessa. Oppaamme kertoi ansaitsevansa n. 20 000 pesoa kuussa, mikä on n. 500 dollaria/430€. Sillä palkalla ei paljon tuollaisia vuokria yksin maksella.
Opastettu kiertokäynti päättyi tangomuseoon, jossa soi La Cumparsita loopilla. Syy tähän oli se, että ennen hotellin rakennuttamista paikalla oli sijainnut herrojen kahvila, jossa soitettiin myös elävää musiikkia iltaisin. Siellä on esitetty La Cumparsita -tango ensimmäisen kerran. Kahvila oli siis purettu hotellin tieltä, mutta pieni museo oli perustettu rakennuksessa tarkalleen siihen kohtaan, jossa orkesteri esiintyi kahvilassa iltaisin.
Opastuksen jälkeen palasimme lopulta asunnollemme. Koska oli vielä valoisaa ja lämmintä (+18C), päätimme kuitenkin lähteä vielä hetkiseksi läheiselle rantakadulle katsomaan, millaista meno siellä iltaviideltä olisi. Paikalla olikin paljon lenkkeilijöitä, kuntoilijoita ja koiran ulkoiluttajia. Ronja ja Ristokin innostuivat juoksukilpailuihin keskenään pehmeällä rantahiekalla. Myös Marko päätti koettaa onneaan Ristoa vastaan, mutta niin vain Risto voitti täpärästi jo Markon juoksukisoissa (lyhyellä matkalla ainakin). Jaana ei edes viitsinyt ryhtyä yrittämään, sillä tiesi kisan päättyvän varmaan tappioon. Rannalla olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta aurinko alkoi jo laskea, joten päätimme palata takaisin asunnollemme loppuillaksi.
Koska olimme keskiviikkona kiertäneet kaikki Montevideon suurimmat nähtävyydet, jäi torstaille ohjelmaksi vain pyykkäystä, teatterivierailu ja päivällinen. Asunnossamme oli kyllä kunnollinen pyykkikone, mutta kuivausteline uupui, joten taas piti käyttää luovuutta, että sai kaksi koneellista pyykkiä sisälle kuivumaan. Tai olihan asunnossa kuivausteline, mutta se oli viritelty keittiön ikkunasta eräänlaisen kuilun yläpuolelle. Toki pyykkejä sai siihen ihan kivasti kuivumaan, mutta jos niitä ripustaessa tai poisottaessa ote vaatteesta lipeäisi, siellä pötköttelisi paita kuilun pohjalla, eikä sitä sieltä pois saisi. Kun kurkkasimme kuiluun, oli siellä ainakin pari sukkaa kokenut tämän kohtalon. Marko oli rohkea, ja ripusti osan vaatteistaan sinne, mutta Jaana ja lapset luottivat ”perinteisempään” kirjahylly-malliin.
Menimme hieman ennen neljää Solis-teatterille, jonka edestä olimme edellisenä päivänä opastetun kierroksemme aloittaneet. Englanninkieliselle opastuskierrokselle osallistui meidän lisäksemme vain kreikkalainen äiti + tytär -pari, joten ihan ruuhkaksi asti meitä muunmaalaisia turisteja ei ollut. Espanjan- ja portugalinkieliset ryhmät sen sijaan olivat melko suuria. Teatro Solis on Uruguayn tärkein ja vanhin teatteri. Se on avattu jo vuonna 1856, ja siellä pääsee näkemään niin teatteriesityksiä kuin konserttejakin. Paikkoja teatterin upeassa pääsalissa on n. 1000, mutta koska osasta niistä näkyvyys lavalle on huono, teatteriesityksiin ei myydä kuin 800 paikkaa/näytös. Konsertit voidaan myydä täydelle salille, sillä silloin ei tarvitse nähdä, vain kuulla.
Teatterilta huristelimme vielä päivälliselle Uberilla yhdelle Montevideon ostoskeskuksista. Vaikka ostoskeskusta mainostettiin yhtenä Montevideon suurimmista, ei Montevideo Shopping kyllä ollut kovin kummoinen paikka. Löysimme sieltä kyllä ravintolamaailman, mutta paikan tarjonta oli lähinnä hampurilaisia ja pitsaa. Ronja sentään löysi sieltä itselleen kasvislasagnen. Ruokailun jälkeen olikin aika palata taas kämpille, ja pakkailla tavarat kasaan seuraavan päivän lentoa varten kohti Rio de Janeiroa. Rio tulee olemaan viimeinen varsinainen pysähdyspaikkamme tällä reissulla, jonka jälkeen palaammekin jo koti-Suomeen.
Onpa ollut kulttuurin täyteisiä päiviä. Vaikuttaa mukavalle ja kauniille kaupungille. Hienoja kohteita, joissa on taas oppinut paljon uutta.
Muistan Urugaysta koulukirjoista vain sen, että siellä kasvatetaan
karjaa. On siellä näköjään paljon muutakin kiinnostavaa.
Kiitos taas!